Vakioveikkauksen radiomainonta on alansa huippua
toiminta nousi viikonloppuna uudelleen keskusteluun yhtiön radiomainoksen myötä. Mainoksessa terapeuttihahmo kehottaa pelaamaan Veikkauksen Toto-peliä.
PHS sai myös vuoden parhaan mainostoimiston tunnustuksen jo neljäntenä vuotena peräkkäin. Grand Prix -voiton lisäksi toimisto vei Palvelut-kategorian ykkössijan Veikkaukselle toteutetulla Kestojatkojännitys-sarjalla. Vuoden paras mediatoimisto oli ensimmäistä kertaa Kontaktitoimisto Toinen Helsinki, joka luotsasi voittoon kaksi kategoriaa. Parhaana tuotantoyhtiönä palkittiin Miracle Sound, jonka äänijälki kuului muun muassa Kestojatkojännitys-sarjassa. Vuoden radiomainostaja oli Veikkaus ja vuoden yhteiskunnallinen mainostaja puolestaan Punainen Risti.
Veikkaus kertoi torstaina myös vähentävänsä ja rajoittavansa rahapelien markkinointia. Poliisihallitus on puuttunut Veikkauksen mainontaan useasti. Kesällä kohua herättänyttä radiomainosta voi pitää yhtenä syynä siihen, miksi Veikkauksen vastuullisuudesta puhutaan juuri nyt niin paljon.
Siis Veikkauksen uusi radiomainos
Oli Veikkauksen radiomainos, jossa vitsikkäästi Terttu Obersekiksi ristitty terapeutti rohkaisi asiakastaan ”totouttamaan” haaveitaan jännityksestä raviradalla tai Veikkauksen pelisivuilla. Kohun jälkeen Veikkaus totesi, että mainos ei ollut onnistunut ja veti sen pois.
Suomi on joutunut useampaan otteeseen selvittämään monopolinsa perusteita EU-komissiolle. Veikkaus on perustellut monopoliasemaa rahapelihaittojen ehkäisyllä, ja ainakin toistaiseksi komissio on antanut siunauksensa Suomen yksinoikeusjärjestelmälle. Myös Kilpailuvirasto on vaatinut selvitystä siitä, tuottaako rahapelimonopoli ylipäätään niitä hyötyjä, joilla sen olemassaoloa perustellaan. Viimeksi kohua herätti Veikkauksen radiomainos, jonka katsottiin rohkaisevan ongelmapelaajia jatkamaan pelaamistaan. Poliisihallitus oli jo muutama viikko aikaisemmin jättänyt Veikkaukselle selvityspyynnön yhtiön Keno-peliin liittyvästä mainoksesta. Lopulta Veikkaus katsoi itse parhaaksi pistää jäihin kaikki mainoskampanjansa.
Veikkauksen mainonta on käsittämättömän massiivista. Jopa minuuttien radiomainoksia joka päivä huomasin tuossa että ne penteleet vaikuttavat minuun ja kävin lätkimässä sellaiset rajat veikkauksen sivuille ettei paljoa enää kansanterveyttä tueta.
Pois vedetyssä Veikkauksen radiomainoskampanjassa terapeuttihahmo kehotti pelaamaan Veikkauksen Toto-peliä.
Veikkaus vetää ravimainoksensa pois
Veikkauksen mainonta on käsittämättömän massiivista. Jopa minuuttien radiomainoksia joka päivä huomasin tuossa että ne penteleet vaikuttavat minuun ja kävin lätkimässä sellaiset rajat veikkauksen sivuille ettei paljoa enää kansanterveyttä tueta.
Veikkaus teki päätöksen mainoksen poisvedosta lauantaina illalla
Veikkaus veti jälkimmäisen radiomainoksen pois ja yhtiön toimitusjohtaja Olli Sarekoski myönsi virheet markkinoinnissa. Kohujen takia Veikkaus laittoi osan mainoksistaan tauolle syyskuun loppuun saakka, mutta pääministeri Antti Rinne ärähti keskiviikkona yhtiön mainonnan ongelmista ja pohti sen pelimonopolin purkamista. Hän väläytti Ruotsin lisenssimallin kaltaista järjestelyä, jossa toiminta on luvanvaraista.
Veikkaus kertoo, kuka kohutun Toto-mainoksen teki
Elovaara paheksui Veikkauksen radiomainosta, jossa hahmo soittaa terapeutille kysyäkseen, onko hyväksyttävää haluta jännitystä elämäänsä rahapelien avulla. Mainoksessa terapeutti vastaa myöntävästi.
Veikkaus ei kerro, mikä toimisto mainoksen suunnitteli.
Veikkauksen viikonloppuna hyllyttämässä radiomainoksessa pelaajat kysyivät terapeutilta, onko ok haluta jännitystä ja voittoja, ja Terttu Obersekki -niminen terapeutti vastasi, että on, ja kehotti âtotouttamaanâ halua. Kyseessä oli Totoa eli ravikilpailuvedonlyöntiä markkinoiva radiomainos.
Olisiko jo aika, että Veikkauksesta puhuttaisiin totta
Veikkauksen kohumainoksessa pelihimoiset ihmiset kyselivätTerttu Obersekki -nimiseltä terapeutilta, onko ok haikailla pelivoittojenperään. Radiomainoksessa terapeutti kehotti asiakkaita ”totouttamaan”ajatuksiaan raviradalla tai Veikkauksen verkkosivuilla.
Veikkauksen toimitusjohtajan käsi pystyssä virheen merkiksi ei riitä
Veikkaus on ollut syksyn aikana kohun keskellä, kun se on markkinoinut uhkapelien kuuluvan arkeen. Pahennusta herätti muun muassa radiomainos, jossa terapeuttihahmo kehotti pelaamaan Veikkauksen Toto-ravipeliä.
Avoimuuden puute syö toiminnan oikeutusta
Yleensä sytykkeenä on yhtiön oma toiminta.
Viikonloppuna keskustelun herätti Veikkauksen radiomainos, jossa pelaajat kysyivät kuvitteelliselta terapeutilta, onko ok haluta voittoa ja jännitystä.
Veikkaus laittoi puolet mainonnastaan tauolle – toimitusjohtajan ..
Varsinkin rahapodin veikkaus-jakson myötä kiinnittänyt huomiota radiomainosten ja pelikoneiden määrään, mikä on aivan valtava.
Poliitikot evästävät Veikkausta korjaamaan mainontalinjaansa
Ahneus tässä taitaa olla taustalla. Muistellaanpa lähihistoriaa.
Loton jättipotit innostivat kansaa pelaamaan, pelivaihto melkein tuplaantui, jos potti kasvoi riittävän suureksi. Mitä teki Veikkaus? Otti numeron 40 takaisin, jotta päävoitto jäisi useammin jakamatta. Samalla vaikeutui pienempienkin voittojen saanti. Pelaajat turhautuivat, minä ainakin.
Vielä muutamia vuosia sitten Veikkaus mainosti pelejään erittäin agressiivisesti jopa niin, että joku viranomainen älähti moisesta uhkapeliin yllyttämisestä. Oli tv- ja radiomainosta, printtimainosta ja markettimainosta. Puuttui vain mahdollisuus velaksi pelaamiseen, ehkä sekin oli suunnitelmissa. Mutta reisille meni, tuli "vastuullinen pelaaminen" ja nyt laki rekisteröintipakosta, joka vie Veikkaukselta suuren joukon satunnaisesti pelaavia asiakkaita.
Veikkauksen loputtoman pitkä lista erilaisia pelejä syö markkinoita toinen toisiltaan. Näin tällä palstalla kirjoituksen Tähdenlento-pelistä, josta en ollut kuullutkaan. EVVK. Kenelle näitä uusia ja Veikkauksen pelien palautusprosentin tuntien pelaajalle huonosti kannattavia pelejä kehitetään? Miksi?
Ahneella on p**kainen loppu. Miksi Veikkaus ei tyytynyt pyörittämään monopoliaan kohtuuden rajoissa? Miksi piti lähteä keulimaan, hamuamaan lisää, lisää ja vielä lisää liikevaihtoa, voittoa ja ongelmia? Miksei tekemisessä voi olla tolkku mukana, vaikka lain kuristavat rajoitukset puuttuisivat?
Sama ilmiö toistuu parhaillaan mm. sähköyhtiöiden toiminnassa. Useimmat yhtiöt lypsävät tälläkin hetkellä asiakkaitaan aivan surutta, mikä painostaa yhteiskuntaa keksimään rajoitteita tällaiselle riistämiselle. Esimerkiksi Energiavirasto pohtii parhaillaan laissa mainitun "kohtuuhinnan" sisältöä. Siitä tuskin tulee mitään, aivan hampaaton virasto ja suojatyöpaikka, mutta rattaat pyörivät usealla muullakin taholla.
Lotto ym. Veikkauksen pelit olisivat toimineet pitkässä juoksussa paljon paremmin ahnehtimalla vähemmän, kohtuullistamalla enemmän.