Veikkauksen vanhat mainokset hämmentävät nykyään
Vielä alkuviikosta Veikkaus kieltäytyi kertomasta, mikä toimisto pois vedetyn mainoksen oli tehnyt. Nytkin Veikkaus korostaa olevansa itse vastuussa mainoksesta.
Heinäkuun alussa sosiaalisessa mediassa ihmeteltiin yhtiön toista mainosta, jossa rahapelaaminen yhdistetään "päivärutiineihin", kuten kahvilla käyntiin. Poliisihallituksen Arpajaishallinto-yksikkö lähetti Veikkaukselle selvityspyynnön mainoksesta kohun jälkimainingeissa.
Veikkauksella on Suomessa rahapelien monopoliasema. Samalla sen pitää huolehtia esimerkiksi pelaamiseen liittyvien haittojen ehkäisystä. Veikkauksen mainonta on kuitenkin toistuvasti noussut otsikoihin, koska se on koettu vastuuttomaksi. Muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tekemien tutkimusten mukaan mainonta lisää pelihaittoja.
Kyllä on tyhmä.Veikkaus lotto mainos teeveessä
"Kestääkö Suomen urheilurintama?" kysyy Veikkauksen mainos vuodelta 1947. Edessä ovat olympialaiset Lontoossa 1948 ja vielä tärkeämpänä ponnistuksena Helsingin olympialaiset vuonna 1952.
Veikkauksen varatoimitusjohtaja vastasi viime viikon lauantaina Elovaaralle Twitterissä, että mainos vedetään pois. Näin Veikkaus tekikin viikonlopun aikana. Mainos oli kuitenkin kuulunut radiokanavilla kesän ajan.
Veikkauksen brändi- ja markkinointijohtaja Suvituuli Tuukkanen kertoo M&M:lle, ettei mikään Veikkauksen luovista konseptitoimistoista ole osallistunut kohutun ja viikonloppuna radioista pois vedetyn Toto-mainoksen toteutukseen.
Elovaara paheksui Veikkauksen radiomainosta, jossa hahmo soittaa terapeutille kysyäkseen, onko hyväksyttävää haluta jännitystä elämäänsä rahapelien avulla. Mainoksessa terapeutti vastaa myöntävästi.
Veikkauksen uuden joulukalenterin mainos
Rahapelaaminen nousi viime viikonloppuna otsikoihin, kun entinen kansanedustaja (sin.) penäsi Veikkaukselta vastuullisempaa mainontaa viestipalvelu Twitterissä.
MUSIIKISSA EI OLE HÄVIÄJIÄ (Veikkaus-mainos, feat
Vielä alkuviikosta Veikkaus kieltäytyi kertomasta, mikä toimisto pois vedetyn mainoksen oli tehnyt. Nytkin Veikkaus korostaa olevansa itse vastuussa mainoksesta.
Katso Veikkauksen ja Apulannan yhdessä tekemä mainosfilmi
Vakioveikkausta mainostettiin useillakin mainoslevyillä, kuten Tippaamaan, ei vippaamaan (Matti Jurva 1940), Ruvetkaamme veikkaamaan (Eero Väre 1940), Veikkaus-swingi (A. Aimo 1941) ja Veikkaajan valssi (Seppo Korpela 1950)
MAINOS UUDET VEIKKAUSMAKSUT 16.12.1954 ALKAEN ..
Poliisihallituksen määräämä uhkasakko lankeaa Veikkauksen maksettavaksi, mikäli Poliisihallitus katsoo Veikkauksen kohdistaneen mainostamista lapsia ja nuoria tavoittaviin ohjelmiin seuraavan kolmen kuukauden aikana.
Mäkihyppääjä - Veikkauksen mainos · Comments2
Kioskin pitäjällä on ainakin hyvä huumorintaju! Tälläinen veikkausta mainostava kyltti nähtiin vantaalaisella kioskilla. Veikkauksen tiedottaja kommentoi kuvaa huvittuneesti että kyltteihin saa raapustaa tekstit vapaasti mielikuvitusta käyttäen.
Veikkaus laittaa osan mainonnastaan tauolle – Toimitusjohtaja
Veikkauksen arpamyynti on laskenut merkittävästi arpoihin tämän vuoden alussa tulleen tunnistautumisedellytyksen vuoksi. Tämä näkyy myös Veikkauksen vanhimman arvan eli Ässä-arvan myynnissä. Ässä-arpa tuli myyntiin tammikuussa 1981 ja se oli ensimmäinen Pohjoismaissa myyntiin tullut raaputusarpa.
Veikkaus Urheilu TV-mainos 2005
Veikkauksen nykyinen rooli on mahdoton. Se on saanut Euroopan unionilta poikkeusluvan kansalliseen pelimonopoliin, koska sen tehtävä on ehkäistä peliongelmia. Samaan aikaan Veikkaus maksimoi tuottojaan markkinoimalla pelejään 44 miljoonalla eurolla vuodessa, jotta se saisi suomalaiset pelaamaan enemmän ja jotta pelaamisesta tulisi arkipäiväistä. Kaiken huippu oli mainos, jossa Terttu Obersekki -niminen terapeutti . Perustehtävä pelihaittojen ehkäisystä on rajussa ristiriidassa pelimainonnan kanssa, sillä ne kumoavat toisensa.
Kuukauden digimainos - Veikkaus
Veikkauksen brändi- ja markkinointijohtaja Suvituuli Tuukkanen kertoo M&M:lle, ettei mikään Veikkauksen luovista konseptitoimistoista ole osallistunut kohutun ja viikonloppuna radioista pois vedetyn Toto-mainoksen toteutukseen.
Veikkaus vetää ravimainoksensa pois
Netin keskustelupalstoilla on ihmetelty, kuka tutunoloinen vanhempi naispuolinen henkilö esittää Veikkaus Oy:n mainoksessa Veikkauksen työntekijää, joka kyselee esimerkiksi Teemu Selänteeltä henkilöllisyystodistusta.
Veikkaus teki päätöksen mainoksen poisvedosta lauantaina illalla
Veikkauksella kerättiin rahaa Suomen kilpaurheilulle. Mainosten avulla pyrittiin saamaan kaikki suomalaiset jalon aatteen taakse. Mainoksessa veikkaavaa naista esittää näyttelijä Hillevi Lagerstam.