Verovapaat urheilija-apurahat myönnetään Veikkauksen tuotosta


Taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annettua lakia (734/69) on väliaikaisesti muutettu siten, että lain mukaisiin menoihin on voitu käyttää veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroja vuosina 1994 -1996. Tällöin veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarojen käyttöä tieteen, muun taiteen, urheilun sekä liikunta- ja nuorisokasvatustyön tukemiseen on voitu vastaavasti supistaa.


Valtiontalouden säästötoimenpiteet aiheuttavat sen, että lain mukaisten taiteilija-apurahojen maksamiseen joudutaan edelleen pääosin käyttämään veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroja.

Suurin osa Taiken eri toimielinten jakamista apurahoista ja avustuksista tulee rahapelitoiminnan voittovaroista. Ministeriö päättää vuosittain siitä, miten veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat jaetaan eri käyttötarkoituksiin.

Apurahat myönnetään Veikkauksen tuotosta

Taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain (1066/93) voimaantulosäännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että lain mukaisiin menoihin voidaan käyttää veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroja myös vuonna 1997.

Valtion vuoden 2003 talousarvioesityksessä on momentin 29.90.52 (Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat taiteen tukemiseen) selvitysosassa osoitettu 8 320 000 euron määräraha käytettäväksi taiteilija-apurahoihin sekä kirjailijoiden ja kääntäjien apurahoihin ja avustuksiin. Tällöin momentin 29.90.51 (Apurahat taiteilijoille, kirjailijoille ja kääntäjille) määrärahaa on voitu vähentää vastaavalla summalla.

Valtion vuoden 1997 talousarvioesityksessä on momentin 29.90.52, Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat taiteen tukemiseen, selvitysosassa osoitettu 46 700 000 markan määräraha käytettäväksi taiteilija-apurahoihin sekä kirjailijoiden ja kääntäjien apurahoihin ja avustuksiin. Tällöin on talousarvion momentin 29.90.51, Apurahat taiteilijoille, kirjailijoille ja kääntäjille, määrärahaa voitu vähentää vastaavalla summalla.

Taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain (927/2000) voimaanantosäännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että lain mukaisiin menoihin voidaan käyttää veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroja myös vuonna 2003.


Veikkauksen tuotto ohjautui vuoteen 2023 asti avustustensaajille

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annettua lakia siten, että veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarojen käyttö lain mukaisiin menoihin olisi mahdollista myös vuonna 1997.

Tuotoillamme tuettiin vuosittain yli 4 000 avustuksensaajaa

Apurahat maksetaan Veikkauksen tuotosta.

Visuaalisten taiteiden toimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä.

ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA)

Valtiontaloudellisista syistä lain mukaisten taiteilija-apurahojen maksamiseen joudutaan edelleen pääosin käyttämään veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroja.

Veikkaus. Siirry sisältöönSaavutettavuus.

Kaikkiaan apurahaa on myönnetty 1,3 miljoonaa euroa kesälajien urheilijoille, tavoitteena luoda taloudelliset edellytykset ammattimaiselle ja päätoimiselle valmentautumiselle. Isoimmat myönnetyt apurahat ovat 20 000 euroa. Urheilija-apurahat myönnetään vuosittain Veikkauksen tuotosta.

Saisimmeko palvella sinua paremmin ja yksilöllisemmin

Taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annettua lakia (734/1969) on väliaikaisesti muutettu siten, että lain mukaisiin menoihin on voitu käyttää veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroja vuosina 1994—2002. Tällöin veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarojen käyttöä muun taiteen, tieteen, urheilun sekä liikunta- ja nuorisokasvatustyön tukemiseen on voitu vastaavasti supistaa.

[PDF] Veikkauksen rahoitus järjestöille

Esityksen apurahojen saajista ministeriölle tekee Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö. Ministeri Grahn-Laasosen päätös on huippu-urheiluyksikön esityksen mukainen. Apurahat myönnetään Veikkauksen tuotosta.

- Tämän vuoden aikana osa urheilijoistamme valmistautuu jo täyttä vauhtia ensi vuonna käynnistyviin vuoden 2020 olympialaisten karsintoihin. Urheilija-apurahajärjestelmän tavoitteena on pitkäjänteinen tuki urheilijalle. Siksi on tärkeää taata työrauha heidän valmistautumiselle ja mahdollistaa heille kaikki edellytykset menestymiseen. Apurahaurheilijoiltamme voimme odottaa erittäin mielenkiintoista ja hyvää kilpailukautta, toteaa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

- Urheiluapurahojen, niin kesä- kuin talvilajien, kokonaissumma kasvaa viime vuoden 1,7 miljoonasta 2,2 miljoonaan. Pystymme siis myöntämään entistä useammalle apurahakriteerit täyttävälle nuorelle urheilijalle apurahaa. Tämä parantaa heidän mahdollisuuksiaan panostaa urheilu-uraansa aiempaa paremmin tilanteessa, jossa tulot ovat pieniä ja menot suuria, sanoo ministeri Grahn-Laasonen.

Apurahaa myönnettäessä huomioidaan urheilijan kansainväliset näytöt sekä huomioidaan urheilijan tulos- ja menestyskehitys suhteessa lajin kansainväliseen tasoon ja kehitykseen. Arvioinnissa otetaan huomioon lajien erityispiirteet, kansainvälinen arvostus ja taso, paralympialajeissa myös eri kilpailuluokkien taso sekä kilpailuihin osallistuvien maiden sekä sarjoihin osallistuvien urheilijoiden määrä.

Apurahan saamisen edellytyksenä on se, että urheilijalla on henkilökohtainen valmentaja tai valmennustiimi ja lajilla on kansainvälisiin arvokilpailuihin valittu maajoukkue. Lähtökohtaisesti apurahan saaminen edellyttää urheilijan kuulumista lajiliiton maajoukkue- ja valmennusjärjestelmän piiriin. Apurahapäätökset tehdään kuitenkin vuosittain valtion talousarvion rajoissa.

Avustukset myöntää maa- ja metsätalousministeriö

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annettua lakia siten, että veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarojen käyttö lain mukaisiin menoihin olisi mahdollista myös vuonna 2003.

• Keskusjärjestöltä avustusten jakosuunnitelma ministeriölle

Verovapaat urheilija-apurahat myönnetään Veikkauksen tuotosta.

20 000 € apuraha
Freestyle: Salonen Jimi
Lumilautailu: Rinnekangas Rene ja Suur-Hamari Matti
Maastohiihto: Hakola Ristomatti ja Niskanen Kerttu
Taitoluistelu: Lindfors Viveca
Yhdistetty: Herola Ilkka ja Hirvonen Eero

10 000 € apuraha
Alppihiihto: Honkanen Riikka, Kiiveri Santeri ja Korpio Nella
Ampumahiihto: Eder Mari ja Seppälä Tero
Freestyle: Ahvenainen Akseli, Patja Aleksi ja Syrjä Elias
Lumilautailu: Järvilehto Kalle ja Lindfors Anton
Maastohiihto: Hyvärinen Perttu, Korva Anita, Kyllönen Anne, Matintalo Johanna, Mononen Laura, Mäki Joni, Piippo Eveliina ja Vuorinen Lauri
Mäkihyppy: Aalto Antti
Taitoluistelu: Turkkila Juulia ja Versluis Matthias
Yhdistetty: Mutru Leevi ja Mäkiaho Arttu
Jääkiekko: Hakala Sanni, Hiirikoski Jenni, Holopainen Elisa, Karvinen Michelle, Laitinen Nelli, Lindstedt Rosa, Nieminen Petra, Niskanen Tanja, Nuutinen Emma, Rajahuhta Annina, Räty Noora, Savolainen Ronja, Suonpää Eveliina, Tapani Susanna, Tulus Noora, Tuominen Minnamari, Vainikka Viivi, Viitasuo Ella ja Välimäki Linda

6 000 € apuraha
Alppihiihto: Pykäläinen Erika, Torsti Samu ja Torvinen Turo
Ampumahiihto: Hiidensalo Olli, Invenius Otto, Invenius Tuukka, Keränen Jenni, Lehtonen Venla, Nikkinen Heidi ja Ranta Jaakko
Freestyle: Kärävä Anni ja Penttala Jussi
Hiihtosuunnistus: Koskela Salla ja Linnainmaa Tero
Lumilautailu: Ikola Henna, Nevakivi Aleksi, Niemelä Carola, Parkkisenniemi Emmi, Puhakka Iina ja Rehnberg Mikko
Maastohiihto: Haarala Juuso, Inola Jere, Jylhä Martti, Koivisto Petteri, Lehtonen Lari, Nissinen Vilma, Poikkimäki Miska, Pyy Sini, Sormunen Vili ja Suhonen Verneri
Mäkihyppy: Alamommo Andreas, Määttä Jarkko ja Nousiainen Eetu
Pikaluistelu: Suomalainen Samuli
Taitoluistelu: Peltonen Emmi ja Saarinen Jenni
Yhdistetty: Karhumaa Waltteri, Karhumaa Wille, Kettunen Atte, Korhonen Atte, Niittykoski Otto ja Reponen Perttu
Jääkiekko: Karjalainen Sini, Nilsson Matilda, Nylund Jenniina, Räisänen Meeri, Savander Eve, Silvonen Jenna, Säkkinen Sara ja Tanskanen Vilma

Lisätietoja: ylitarkastaja Hannu Tolonen, OKM, p.