Voita aitio haluamasi Liiga-joukkueen kotiotteluun


Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kausikorttien myynti käynnistyy perjantaina 29.11. Black Friday -kampanjalla, jolloin uuden kausikortin voi ostaa 20% alennuksella.


Kenttä lumen peitossa, pakkasta povattu – liiga-avaus vaarassa: ”Ei mitään järkeä”

PS Kemin kotiavaus on vaarassa siirtyä.

VEIKKAUSLIIGA PS Kemin ja HIFK:n välinen liiga-avaus on vaarassa siirtyä.
Pelipaikkakunnan vaihto Rovaniemelle tai koko ottelun siirto heinäkuulle. Siinä todennäköisimmät vaihtoehdot PS Kemin ottelulle HIFK:ta vastaan. Kemin Karihaaran kentän alusta on sankan lumikerroksen alla, ja lauantaina pelattavaksi määrätty ottelu on vaarassa.

Siirtouhasta kertoi ensimmäisenä Pohjolan Sanomat. PS Kemin seurajohtaja Arto Hakala kertoo Ilta-Sanomille, että tilanne on synkkä.

– Kenttä on jäässä ja lunta sataa. Ei hyvältä näytä. Parhaamme yritämme, että kenttä saadaan pelikuntoon, mutta viikolle on povattu vielä pakkasta, Hakala kertoo.

Hakalan mukaan Veikkausliigan johto ratkaisee ottelun kohtalon. Jos siirto osoittautuu pakolliseksi, niin kemiläisten toive olisi ottelun pelaaminen heinäkuussa. Syy on taloudellinen.

– Rovaniemellä pelaamisesta tulee monta tuhatta euroa lisäkuluja, ja sen lisäksi yleisötuloja ei voi juuri budjetoida. Ne eivät kata ottelukuluja. Ehdottomasti haluaisimme pelata Sauvosaaressa heinäkuussa.

Kemin on määrä pelata alkukauden pelinsä Karihaaran kentällä ja palata Sauvosaareen kesällä.

Taloudellisesti ratkaisu on kemiläisille tärkeä, sillä sen rahatilanne on tiukka. Viime kaudella seura teki hieman yli 600 000 euron budjetilla noin 200 000 euron tappiot. Viime kauden tulosta rasitti pahasti juuri evakkopelit Rovaniemellä.

Hakala ei ymmärrä, miksi Veikkausliiga määräsi avauskierroksen ottelun huhtikuun alussa kauas pohjoiseen.

– Ei mitään järkeä. Yritimme saada ensimmäisen kotipelimme 23. huhtikuuta. Syytä tähän kaikkeen kannattaa kysyä (liigan toimitusjohtaja) Timo Marjamaalta, Hakala puhisee.

Marjamaan mukaan jokaiseen seuran toiveeseen ei voi vastata.

– Asia ei ole niin yksinkertainen. Emme voi tiputella pelejä yksitellen pinseteillä ohjelmaan. Joudumme katsomaan kokonaisuutta. Kemissä pelattiin tekonurmella viime vuonna jo maaliskuussa. Lähtökohta on, ettei tarvitsisi mennä evakkoon omalta paikkakunnalta.

PS Kemi pelaa huhtikuussa kaksi kotiottelua.

Marjamaan mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, ettei muilla paikkakunnilla tule siirtoja. Kemin ottelun osalta päätös tehdään todennäköisesti huomenna.

Artikkeliin korjattu klo 22.49 ottelun alkuperäinen pelipaikka.

Mikäli uusit Veikkausliiga-kausikorttisi lokakuun loppuun mennessä, saat kausikortin hinnasta 20% alennuksen. Alennus ei koske Klubien Klubia, koska se on jo lähtökohtaisesti halvempi kuin Veikkausliigan kausikortti alennuksella.

Etutyyppi arvonnat ja voittajat

Kyselyssä pääset valitsemaan, uusitko Veikkausliigan kausikortin omalle paikallesi vai liitytkö kolmivuotiseen Klubien Klubiin pitäen silti oman paikkasi. Kyselyssä pystyt uusimaan useita omistamiasi kausikortteja tai vain osan niistä.

Black Friday -kampanjan jälkeen Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kausikortti palautuu normaalihintaiseksi. Veikkausliiga-kausikortin uusimista tai Black Friday -tarjouksen hyödyntämistä edullisempaa tapaa hankkia uusi kausikortti ei ennen ensi kautta enää tule, joten tee tärkeä päätös hyvissä ajoin.

– 17.10. – 31.10. klo 23.59: Klubien Klubi -kausikortin uusiminen Lyyti-kyselyyn vastaamalla
– 17.10. – 31.10. klo 23.59: Veikkausliiga-kausikortin uusiminen (–20%) tai VL-kausarin korottaminen Klubien Klubi -kausariksi kyselyyn vastaamalla
– Kausikorttikyselyt lähetetään sähköpostitse torstain 17.10. aikana ja muistutustekstiviestit perjantain 18.10. aikana.
– 8.11. klo 12.00: Klubien Klubi -kausikortin yleinen myynti alkaa
– 29.11. klo 9.00 – 23.59: Veikkausliiga-kausikortin ja Kansallisen Liigan kausikortin yleinen myynti alkaa Black Friday -tarjouksella (-20%)
– 31.12.2024 klo 23.59: Klubien Klubi -kausikortin myynti päättyy

Palloseura Kemi Kings on vahvistanut miehistöään merkittävästi juuri ennen Veikkausliigakauden alkamista joukkueen osalta.

Lisää kolumbialaisverta tuovat 184-senttinen keskuspuolustaja Eduar Zea ja 193 senttiä pitkä keskikenttäpelaaja Julian Guevara. Hyökkäyspäähän ilmatilan herraksi saapuu gambialainen Momodou Ceesay. Kaikkien sopimukset ovat yksivuotisia vuoden jatko-optiolla.

Eduar Zea Chavez on pelannut urallaan Kolumbian pääsarjaa ja ykkösdivisioonaa eri joukkueissa sekä USL-sarjaa Yhdysvalloissa. 27-vuotias toppari on nuoruudessaan edustanut Kolumbian U17-maajoukkuetta MM-kisoissa, joukkuetoverinaan mm. nykyinen huippupelaaja James Rodriguez. Sneyder Julian Guevara Munoz on monipuolinen keskikenttäpelaaja, joka hallitsee niin laidat kuin keskustan puolustavan ja hyökkäävän roolin. 24-vuotiaalla pelurilla on kokemusta Ecuadorin ja Kolumbian toisiksi korkeimmilta sarjatasoilta. Kemiin Guevara siirtyy maltalaisseura Naxxar Lionsista.

Peräti 195-senttinen hyökkääjäkolossi Momodou Ceesay on kiertänyt urallaan useita huippuseuroja. Sveitsiläisen Grasshopperin junioreissa ja Chelsean reserveissä uransa Euroopassa aloittanut Ceesay on pelannut Belgian, Slovakian, Kazakstanin ja Israelin pääsarjoissa seuroinaan mm. KVC Westerlo Belgiassa, Kairat Almaty Kazakstanissa ja MSK Zilina Slovakiassa. Ceesay oli maaleillaan mukana viemässä Slovakian ykkösseuraa Zilinaa Mestarien Liigan lohkovaiheeseen vuonna 2010, jossa samassa lohkossa pelasivat Chelsea, Marseille ja Spartak Moskova. Lempinimeä Zico totteleva 28-vuotias kärkimies on pelannut myös kymmenisen ottelua Gambian maajoukkueessa tehden muutaman maalin.

PS Kemi - HIFK Rovaniemen keskuskentällä lauantaina 8.4. kello 16.00. Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä IS Extrassa ja Ruutu :ssa.


Voita haluamasi salibandyn F-liigajoukkueen alkuperäinen pelipaita

Veikkausliigaennakko: PS Kemin säilyminen vaatii täydellistä onnistumista

Veikkausliigakausi 2017 lähenee kohti vääjäämätöntä sekä odotettua aloitustaan päivä päivältä ja tunti tunnilta. Tässä jutussa ennakoimme PS Kemiä, jalkapallopääsarjamme toista pohjoisen joukkuetta, joka avaa sarjakautensa isännöimällä HIFK:ta (8.4.). Heikentyneet kemiläiset löytyvät listauksessamme sijalta 11.
Viime kausi

Edellinen sesonki oli PS Kemille sen seurahistoriansa ensimmäinen Veikkausliigassa. Sitä ennen kemiläisjoukkue oltiin nähty korkeimmalla jalkapallotasolla yli 20 vuotta sitten ja seura totteli tuolloin nimeä Kemin Palloseura. PS Kemi selvisi kaudesta lopulta kuivin jaloin ollen yhdeksäs 35 pisteellä.

Alkukausi näytti ajoittain jopa lupaavalta, mutta loppujen lopuksi karu arki iskeytyi päin Kemin kasvoja ja karsijanpaikalle joutumista jouduttiin jännittämään aivan viimeisille metreille saakka. Etenkin kippari Billy Ionsin lähdön jälkeen kemiläisillä oli vaikeaa. Elokuussa Seinäjoelle matkanneen britin lähdön jälkeen Kemi onnistui napsimaan vain neljä pistettä ja voittosarake karttui ainoastaan heittopussi PK-35 Vantaan kustannuksella.

PS Kemi kykeni päävalmentaja Jari Åhmanin johdolla 10 voittoon, mutta tulokset heilahtelivat todella rajusti ottelusta toiseen. Joukkue saalisti voittojen ohella vain viisi tasapeliä, joka jätti tappiosarakkeeseen lukeman 18. Tasaisuus on siis yksi tekijä, jonka täytyy parantua tulevalle kaudelle.
Siirrot

Sisään: Oskari Forsman (TPS), Jussi Aalto (KTP), Lassi Nurmos (AC Oulu), Niko-Petteri Kuukasjärvi (FC Kemi), Abdulkadir Said Ahmed (PK-35/VJS), Juuso Laitinen (KTP), Justus Lehto (FC Jazz), Samuel Mahlamäki (FC Lahti Akatemia), Reza Heidari (PK-35 Vantaa), Marek Kaljumäe (FC Levadia, Viro), Rasmus Karjalainen (AC Oulu), Omar Jama (Klubi 04), Edwin Salazar (Orsomarso SC, Kolumbia, laina), Abdoulie Mansally (Houston Dynamo, Yhdysvallat), Aubrey David (Deportivo Saprissa, Costa Rica)

Ulos: Kalle Taimi (FC Lahti), Saku Kvist (KTP), Joona Veteli (Fredrikstad FK, Norja), Juhani Pennanen (OPS), Christian Eissele (FF Jaro), Erik Törnros (GKS Tychy, Puola), David Bitsindou (sopimus päättyi), Nicolae Vasile (sopimus päättyi), Zeljko Savic (sopimus päättyi), Cornelius Stewart (T.C. Sports Club, Malediivit), Tuomo Könönen (FC-88 Kemi)
Lähtökohdat

Ennakkoennustukset ovat povanneet Kemille hankalaa kautta ja sitä se totuuden nimissä tulee myös olemaan. Vaihtuvuus joukkueessa on ollut suurta – monen muun Veikkausliigaseuran tapaan – ja uusien pelaajien sisäänajaminen vie oman aikansa. Vaikka suomalainen jalkapallokausi alkaakin jo hyvissä ajoin, ovat tosipelit ja tiivistahtinen sarja se lopullinen mittari. Osa uusista pelaajista löytää pelillisen ja henkisen paikkansa joukkueesta nopeammin kuin toiset, mutta kyseessä on kokonaisuutena aikaa vievä prosessi.

Ennen viime kautta jalkeilla oli vahvempi pelaajanippu ja valmentaja Åhman totesikin useaan otteeseen, että kemiläisseura tulee yllättämään monet muut pääsarjajoukkueet. Pienimuotoinen yllätyksellisyys on nyt historiaa ja tämä pakottaa myös valmennukseen uusiin linjavetoihin. Pääpiirteittäin PS Kemi jatkanee Åhmanin luottamaan nopeaan etenemisjalkapalloon.

Muutoksia ryhmityksessä on ollut kuitenkin havaittavissa harjoituskaudella. Kemi on käyttänyt harjoituskaudella Suomessa melko harvinaista kolmen puolustajan linjaa. Tämä antaa joukkueesta ainakin lähtökohtaisesti positiivisen signaalin ulospäin. Taktisesti muuntautumiskykyisellä joukkueella on mahdollisuus kiriä muiden seurojen pelaajamateriaalissa saamaa etumatkaa.
Avainpelaajat

Viime kaudeksi PS Kemiin siirtyneellä Matias Ojalalla on iso vastuu joukkueen pallollisessa pelaamisessa, varsinkin nyt kun Joona Veteli siirtyi Norjaan. Tämän lisäksi 22-vuotias keskikenttäpelaaja on erittäin monikäyttöinen, joka soveltuu niin pohjalle, kymppipaikalle tai laitakaistalle. Ojala kykeni osoittamaan hyvää perustasoa viime kaudella, mutta täksi kaudeksi kehityksen pitää olla edelleen nousujohteista.

Matias Ojalan on otettava PS Kemin keskikenttä harteilleen tulevalla kaudella. (AOP)

Niin ikään keskikentällä viihtyvä englantilaisjyrä Ryan Gilligan herätti paljon mielipiteitä puolesta ja vastaan niin pelikentillä kuin sen ulkopuolellakin. Viime vuoden twitter-kohu oli yksi ääripää miehen persoonasta, toinen on omalle joukkueelleen kaikkensa antava raivohärkä. Gilligan kerkesi toimia myös edellisen sesongin lopusta PS Kemin kapteenina. Taistelun ruumiillistuma.
Ennakoitu avauskokoonpano (4–2–3–1)

Veikkaus-kortin käyttäminen kannattaa

Ykköstuotteemme on kausikortti. Hinnoittelu on rakennettu niin, että edullisin tuotteemme on koko seuran kausikortti, vain kerran kolmessa vuodessa myynnissä oleva Klubien Klubi. Tämä sisällöltään super mutta hinnaltaan erittäin maltillinen kortti sisältää kaikki HJK:n edustusjoukkueiden (Veikkausliiga, Kansallinen Liiga, HJK Klubi 04 ja HJK Akatemia) kotipelit aina eurokarsintoja myöten. Ainoastaan europelien liigavaiheen ottelut eivät sisälly Klubien Klubiin, mutta näihinkin otteluihin tarjotaan etuosto-oikeus.

Pitkävedon ja Vakion reaaliaikaiset kohdelistat PDF-muodossa.

Klubien Klubin jälkeen edullisin tuote on Veikkausliigan tai Kansallisen Liigan kausikortti. Veikkausliigan kausikortilla näet HJK:n Veikkausliigan kotipelit, cup-matsit, harjoitusottelut sekä HJK Klubi 04:n (Ykkönen tai Ykkösliiga) kotipelit sekä saat etuosto-oikeuden miesten europelien liigavaiheen kotipeleihin. Kansallisen Liigan kausikortilla näet HJK:n Kansallisen Liigan joukkueen kotipelit, cup-matsit, harjoitusottelut sekä HJK Akatemian (Naisten Ykkönen) kotipelit sekä saat etuosto-oikeuden naisten europelien liigavaiheen kotipeleihin.