Lottonumerot ja hevoset Pitkävetoon, Kavio uusi vakio | Paikalliset
Vakioveikkaus on Veikkauksen nykyisistä peleistä kaikkein vanhin, ensimmäinen vakiokierros pelattiin jo yhtiön perustamisvuonna 1940. Ensimmäisen rivin täytti . Vakion alkuperäinen nimi oli Voittajaveikkaus, mutta nimi muutettiin Vakioveikkaukseksi vuonna 1951. Vakion pelikohteina oli pitkään vain -otteluita. Talviaikoina Vakion kohteita olivat ja kesäisin jalkapallo-ottelut. Ottelut pidettiin viikoittain lauantaisin, ja veikkauskupongit oli 1980-luvulle saakka jätettävä Veikkaus Oy:n asiamiehenä toimivaan liikkeeseen viimeistään edellisenä keskiviikkona. Vuodesta 2000 lähtien vakion kohteena on ollut myös muita urheilulajeja kuten ja . Nykyisin veikkaukseen voi Online-järjestelmän avulla osallistua vielä muutamaa minuuttia ennen otteluiden alkua, ja veikkauskierroksia saattaa olla viikossa useitakin.
Vakiota voidaan pelata myös järjestelmänä, jolloin halutuille kohteille voidaan merkitä useampi merkki. Pelaaja voi merkitä esimerkiksi kohteelle merkit 1 ja X, mikäli hän on epävarma, voittaako kotijoukkue vai tuleeko ottelusta tasapeli.
Jos vakion kohteena oleva ottelu siirretään, keskeytetään, ottelussa tulee luovutusvoitto tai jos ottelu pelataan sellaisena ajankohtana, ettei sitä voida käyttää veikkauskohteena, oikea merkki ratkaistaan arpomalla. Tällaisissa tapauksissa arvonta suoritetaan painotetusti pelaajien veikkaamien merkkien prosenttijakauman mukaan. Aiemmin arvonta on suoritettu sekä ilman painotusta että etukäteen ilmoitetuin painotuksin.
Lottonumerot ja hevoset Pitkävetoon, Kavio uusi vakio
Vakioveikkaus, joka tunnetaan yleisesti nimellä Vakio, on Suomessa pelattava muoto, jossa yritetään veikata urheilulajin yhden kierroksen tulos. Kohteita yhdellä kierroksella on 8-18 kappaletta ja jokaisesta kohteesta veikataan, kumpi kyseisen ottelun voittaa. Suomessa vakioveikkausta järjestää . Vakiossa pelaaja veikkaa yhden kierroksen kustakin ottelusta, päättyykö se kotivoittoon, tasapeliin vai vierasvoittoon. Näitä vaihtoehtoja kutsutaan yleisesti merkeillä 1, X ja 2, missä 1 on kotivoitto, X tasapeli ja 2 vierasvoitto. Oikea merkki määräytyy sen mukaan, miten ottelun varsinainen peliaika päättyy.
13 kohteen Vakiossa on neljä voittoluokkaa: 13, 12, 11 tai 10 oikein. 12 kohteen vakiossa voittoluokkia on kolme, ja 11 sekä 10 kohteen Vakiossa kaksi. Voittoluokkien voittosummat määräytyvät pelin kokonaisliikevaihdon mukaan ja ne jaetaan prosenttiosuuksina eri voittoluokille oheisen taulukon mukaisesti.
Vakioveikkauksen kierroskohtaisesta kokonaisliikevaihdosta siirretään 2 prosenttia maksettavaksi voittoina pelin myöhemmillä kierroksilla yhtiön määräämällä tavalla.
Matemaattinen todennäköisyys voittaa täysosuma 13 kohteen Vakiossa on 1:1 594 323. Vakiokohteiden merkkien todennäköisyydet eivät kuitenkaan ole samat, vaan todennäköisyys vaihtelee huomattavasti ottelukohtaisesti. Tämän takia todellinen mahdollisuus voittaa 13 oikein on huomattavasti suurempi, mutta toisaalta suosikkeja voimakkaasti painottavat rivit ja järjestelmät jättävät voitto-osuudet pieniksi.