Seuraa MM-jääkiekko livetuloksia, , ja .


Jääkiekon MM-kisojen tv-oikeudet siirtyivät vuosiksi 2024-2028 NENT Group Finlandille, jonka alaisuuteen kuuluvat V sportin maksukanavat sekä suoratoistopalvelu Viaplay.


Tämä vuonna sinivalkoiset kiekkofanit odottavat tottakai revanssia ja kaikki haluavat Leijonien etenevän päätyyn asti jääkiekon MM-kisoissa 2024.

Vuoden 2024 jääkiekon MM-kisat huipentuvat Prahassa, jossa on aiempina vuosina totuttu näkemään suurin joukoin kotimaisia kiekkofaneja Leijonia kannustamassa. Bonuskoodit seuraa riittääkö Leijonien kynnet tänä vuonna aina finaaliin asti.

Perjantai 10.5.2024 Klo 21:20 – Jääkiekon MM: Tshekki – Suomi

Tästä löydät nuorten Jääkiekon MM-kisojen puolivälieräparit, välieräparit sekä niiden tulokset.

Jääkiekon nuorten MM-kisat Suomen osalta starttaavat A-lohkossa ja Ruotsia vastaan. Katso tästä kaikki alkusarjan pelipäivät ja ottelut. Päivitämme tuloksien jälkeen tätä sivua (ottelu ja lohkotulokset), joten pidä tämä tallessa.

Vuoden 2024 jääkiekon MM-kisat pelattiin Tshekissä, Prahan ja Ostravan kaupungeissa. MM-turnaus käynnistyi perjantaina 10. toukokuuta ja loppuottelu pelattiin sunnuntaina 26. toukokuuta.

Molempien lohkojen jumbojoukkueet putoavat sarjatasoa alemmaksi 2024 jääkiekon MM-kisojen 1. divisioonan A-lohkoon. Tilalle nousunsa ovat jo varmistaneet Iso-Britannia ja Puola.


Voittajakertoimet – Jääkiekon MM-kisat 2024: (päivitetty 24.5.).

Vuonna 2024 jääkiekon MM-finaali pelattiin Prahassa, O2 Arenalla, sunnuntaina 26. toukokuuta kello 21.20 alkaen.

MM-jääkiekko tulokset, Jääkiekko Maailma

Jääkiekon MM-kisat näkyvät 2024-2028 V sportin maksukanavilla sekä suoratoistopalvelu Viaplayssa. MTV3-kanava näyttää suorana kaikki Suomen ottelut, välierät ja loppuottelun.

Jääkiekon MM-kisojen 2025 tulokset

Jääkiekon MM-kisat 2024 on saatu päätökseen. Turnauksen voittajaksi selviytyi Tsekki, joka taklasi finaalissa Sveitsin 2-0. Kisojen kenties kovin ennakkosuosikki Ruotsi nappasi pronssin Kanadan nenän edestä tuloksella 4-2.

Jääkiekko tulospalvelu, hockey livescore

Päivitämme lohkojen pistetaulukkoa sitä myötä kun jääkiekon U20 MM kisat etenevät. Kisojen viralliset tulokset löydät aina varmasti .

Jääkiekon MM-kisat 2024 – Praha & Ostrava

Jääkiekon MM 2024 otteluohjelma on esiteltynä kokonaisuudessaan alapuolella. Sitä seuraamalla pääset nappaamaan parhaat MM-kisa kertoimet Suomen voitolle ja tietysti myös muille joukkueille.

Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset

Jääkiekon MM-kisojen tv-oikeudet ovat vuosina 2024-2028 NENT Group Finlandilla, jonka alaisuuteen kuuluvat V sportin maksukanavat sekä suoratoistopalvelu Viaplay.

Jääkiekon miesten MM-kisat 2024 alkavat 10

Jääkiekon MM-Finaali Sveitsi – Tshekki pelataan tänään sunnuntaina 26.5.2024 kello 21:20. Tarjolla matsiin on tietenkin hyviä kertoimia. Tshekki on ottelussa selkeähö suosikki, mutta Sveitsi on näyttänyt huikeita otteita ja veivannut tiensä finaaliin. Joten tiedossa on siis erittäin tiukka MM-Finaali.

Jääkiekon MM-Kisat Vedonlyönti 2024

Ei ole suinkaan harvinaista, että vedonlyöntiyhtiöt, joiden päätarkoitus on tarjota vetoja jääkiekon MM-kisojen otteluista, raportoivat myös tuloksista reaaliaikaisesti kotisivuillaan.

katso Suomen otteluohjelma ja tulokset jääkiekon MM-kisoissa

Tässä ovat jääkiekon MM-kisojen 2023 tuoreimmat tulokset eri otteluista ja lohkovaiheiden etenemisestä:

Jääkiekon nuorten MM-kisojen tulokset 2025

Kuten MM-kisoissa on usein nähty, kaikkea voi yksittäisissä otteluissa sattua, joten Leijonat eivät voineet tänäkään iltana nuolaista ennen kuin tipahtaa. Parhaat jääkiekon MM 2024 Suomi – Norja kertoimet ovat alla.

Jääkiekon MM-turnaus: Tässä kisojen ohjelma ja tulokset

Suomi – Kanada MM-ottelu oli turnauksen toistaiseksi odotetuin kamppailu meidän kiekkofanien kannalta. Samalla se oli toistaiseksi kovin koetinkivi Leijonajoukkueelle ja turnauksen ensimmäinen ottelu johon Suomi lähti altavastaajana. Tällöinhän MM jääkiekko vedonlyönti 2024 onkin parhaimmillaan!