Miten pelata Vakiota vastuullisesti
Vakiossa siis veikataan 6-18 kohteen voittajia varsinaisella peliajalla (1=kotivoitto, X=tasapeli tai 2=vierasvoitto). Vakion rivihinta vaihtelee kohteen mukaan, mutta tyypillisesti se on 0,10-0,25 euron väliltä. Vakiota on siis mahdollista pelata pienellä rahalla. Pienestä rivihinnasta huolimatta suurin osa pelaajista tekee useampia ”vakio-lappuja”, jolloin kokonaishinta nousee yleensä korkeammaksi. Tyypillisimmät vedot vakiossa ovat joitakin kymmenien ja satojen eurojen väliltä.
Sekin vaikuttaa, että Vakioveikkaus-kohteet on sidottu peliyhtiön valitsemiin kohteisiin. Onneksi Vakioveikkauksen kohdevalikoima on tänä päivänä sentään vähän monipuolistunut suppeista alkuajoista. Pelimuodon historian ja tietysti ihan jo kuningaslajin vankkumattoman suosion takia yleisin laji on silti jalkapallo. Esimerkiksi tyypillisen lauantaisin alkavan Vakio 1 -kierroksen kohteet koostuvat syksystä kevääseen Valioliigan ja Mestaruussarjan otteluista. Tässä on yksi Vakion haasteista, sillä monen leipälaji on Valioliiga, kun taas Championship voi jäädä hieman hatarammalle seurannalle. Tässäkin vakiovihjeet ovat mainio apu, koska vihjesivustojen mainiot tipsterit kyllä seuraavat myös toista sarjatasoa tiiviisti.

Vakio 1:n vihjeet voi pelata itselle parhaalla tyylillä ..
Jalkapallovakio on kaikista yleisin Vakioveikkauksen muoto. Jalkapallon vedonlyönti on kuulunut Vakioveikkauksen riveihin jo pelin alkuajoista lähtien ja se on edelleen suosituin laji. Lauantain futisvakion lisäksi jalkapalloon on tarjolla useita eri pelipäiviä läpi futiskauden. Jalkapallosarjoista vahviten edustettuna ovat Valioliiga, Veikkausliiga, Mestarien liiga sekä Bundesliiga. Myös Serie A ja La Liga ovat vahvasti mukana vakioveikkauksen kohteissa. Jalkapallovakiossa on tarjolla myös minivakio -kohteita.
Vakio on muihin vetomuotoihin nähden erilainen pelityyppi. Siinä missä jokainen pelaaja tietenkin janoaa osumia, Vakioveikkauksessa niitä ei ole syytä jahdata laput silmillä luottaen sokeasti ennakkosuosikkeihin vaan päinvastoin. Koska voitot jaetaan kiinteiden kertoimien sijaan pelivaihdon perusteella ja jaetaan osuneiden rivien kesken, ei pelkkiä ennakkosuosikkeja veikkaamalla pääse puusta pitkään. Sen sijaan on tärkeää pystyä pitämään silmällä pelivaihdot ja suhteuttaa niitä tapahtuman todennäköisyyteen. Vaikka Liverpoolin voitto Valioliigan rupusakkia vastaan onkin eittämättä todennäköisin lopputulos, ei sen pelaaminen kannata, jos 95 % on valinnut Vakio-kupongilleen Poolin voiton – tässä eivät pelikansan arvio ja tapahtuman oikea todennäköisyys kohtaa.

Vakioveikkauksessa on useita erilaisia pelimuotoja, joista tyypillisin on 13 kohteen vakioveikkaus. Voittosumma ja voitonjako riippuvat usein siitä minkälaiset ovat vakioveikkauksen tulokset. Tässä 13 kohteen Vakiossa voittoluokkiin kuuluvat 13,12,11 ja 10 oikein. 13 kohteen vakioveikkauksessa on erilaisia mahdollisia vakiorivejä 1539 323 kappaletta. Todennäköisyys saada mikä tahansa voittava tulos yhdellä rivillä on noin 1:607.
Vakio 1:n vihjeet voi pelata itselle sopivalla tyylillä
Vakiveikkausta on mahdollista pelata useissa eri lajeissa. Perinteisin vakioveikkauksen muoto on lauantaivakio, jossa on tarjolla Englannin Valioliigaa ja muita brittifutiksen kohteita. Lisäksi minivakiossa on usein tarjolla pienempien palloilusarjojen pelikohteita. Käymme seuraavaksi läpi Vakioveikkauksen yleisimmät lajit.
Vakio | Kaikki Vakion vedonlyöntikohteet | Veikkaus
Vakioveikkaus on Suomessa pelattava urheiluvedonlyönnin muoto, jossa veikataan urheilulajin yhden kierroksen tuloksia. Pelaajat valitsevat jokaisesta kohteesta merkin 1 (kotivoitto), X (tasapeli) tai 2 (vierasvoitto). Voittoja jaetaan eri voittoluokissa oikeiden veikkausten perusteella. Vakioveikkausta järjestää Veikkaus Oy. Pelissä on yleensä mukana useita kohteita, ja sen suosituin versio perustuu jalkapallo-otteluihin, mutta muitakin lajeja voi olla mukana. Voittosummat riippuvat kierroksen pelipanoksista ja oikeiden rivien määrästä..
Tarkista viralliset Vakio-tulokset
Yhdellä Vakioveikkauksen kierroksella voi olla 8-18 kohdetta. Pelaajat veikkaavat jokaisesta kohteesta merkin, joka osoittaa, kumpi joukkue/urheilija voittaa kyseisen ottelun tai kilpailun. leisimmin kierroksilla on 13 kohdetta, ja pelaajien tehtävänä on ennustaa otteluiden lopputulokset käyttämällä 1X2-merkintöjä, joissa 1 tarkoittaa kotivoittoa, X tasapeliä ja 2 vierasvoittoa. Mitä enemmän kohteita pelaaja veikkaa oikein, sitä suuremmat mahdollisuudet on voittaa palkintoja.
joka voittoluokassa bonusrahaa
Vakioveikkaus jakaa mielipiteitä vedonlyöjien keskuudessa. Tipsimaatti on hieman yllättynyt sen vahvana jatkuvasta suosiosta, sillä nykyään Vakio-tyyppiselle pelaamiselle löytyy parempia vaihtoehtoja netin . Tällaista rekkapelaamista on mielekkäämpää harrastaa järjestelminä ja nauttia netin paljon paremmista palautusprosenteista, vedonlyöntibonuksia unohtamatta. Kun kohteet valitsee itse, on myös mahdollista jättää kiperämmät kohteet pelaamatta toisin kuin Vakiossa. Vuoteen 2007 Veikkauksen Vakion palautusprosentti oli karmivat 45 prosenttia, tänä päivänä se on 63, joka edelleen on varsin alhainen.
Rekisteröidyt kisaan omalla Veikkaus-tunnuksellasi

Vakio vedonlyönti & Vakioveikkaus
Kun kyseessä on ottelu, jossa tulee paljon enemmän maaleja, pienenee tasapelin mahdollisuus. Jos ottelussa kohtaa esimerkiksi kaksi hyvin tasaista joukkuetta, taotaan tasapelejä ruhtinaallisen paljon, mutta jos kyseessä on ottelu, jossa maaliodotusarvo on päälle 2,80, on tasapelin todennäköisyys huomattavasti alle 30 %. Tällaisissa tilanteissa tasapeliä pelataan paljon, jolloin sen sijaan 1_2 kannatus jää pienelle ja täten se tarjoaa erinomaisen valinnan. Vakioveikkaus on perinteinen ja suomalaisten hyvin tuntema pelimuoto, joka toimii käytännössä samalla tavalla myös muilla vedonlyöntisivuill.
Veikkaus on laajentanut Vakion tarjontaa 2000-luvulla merkittävästi
Voittoluokkia Vakioveikkauksessa on useita, ja ne perustuvat oikeiden veikkausten määrään. Esimerkiksi 13 kohteen Vakiosta voittoluokkia ovat 13, 12, 11 ja 10 oikein. 6-9 kohteen Vakiosta on yksi voittoluokka, jossa pitää osua kaikki oikein tai saada paras löytyvä tulos. Voittoluokkien määrä ja ehdot voivat vaihdella kierroksittain. Voitot jaetaan veikkaajien kesken sen mukaan, kuinka monta pelaajaa on saanut oikean määrän tuloksia. Jos esimerkiksi vain harva saa 13 oikein, voittosummat voivat nousta huomattavasti. Jos taas moni saa oikean rivin, voittopotti jakautuu useamman pelaajan kesken. Lisäksi, mikäli kukaan ei saa päävoittoa, potti voi siirtyä seuraavalle kierrokselle, jolloin voitot kasvavat entisestään.