Nykyinen paikallinen aika ja sää Miami Beachssa, Florida, Yhdysvallat


Suomalaiselle parasta aikaa matkustaa Miamiin on talvi – kesäkuukaudet ovat kosteita ja kuumia, toisaalta silloin hotellit ovat edullisempia ja merivesi lämpimämpää.


Päiväristeilynkin voi tehdä, ja sen voi varata vasta paikan päällä vaikkapa hetken mielijohteesta. Aamulla lähdetään Bahamalle, sitten vietetään muutama tunti Biminin saarella ja palataan illaksi Miamiin.

Paras aika matkustaa Floridaan ovat talvi ja kevät marraskuulta huhtikuulle, jolloin on kuiva kausi eikä ole vielä liian kuumaa. Tällöin Floridan ilmasto vastaa Suomen kesäpäiviä parhaimmillaan. Talvikaudella rantaloma onnistuu Floridan eteläosissa mutta pohjoisessa meri on turhan viileää vesileikkeihin.

Aika kohteessa Miami ja New York

Jos lähtee risteilylle, kannattaa mennen tullen yöpyä Miamissa ainakin yksi yö, jotta voi varautua lentojen myöhästymisiin ja samalla tasata vähän aikaeroa.

Siitä on aikaa kun vietin vuoden Floridassa, mutta muistelisin sen menneen jotenkin niin, että aamupäivällä sataa Atlantin rannalla, ja iltapäivällä Meksikonlahden rannalla. Jokseenkin joka päivä tähän aikaan vuodesta.

Ukkoskuurot on toki ihan eri luokkaa kuin perinteisesti Suomessa. Jos hurrikaani sattuu menemään sieltäpäin, niin voipi sitten olla vähän rankempaa keliä pidemmänkin aikaa.

Mutta kyllä ne viranomaiset sitten ilmoittelee jos tarvitsee evakkoon lähteä. Jos ei tarvitse, niin sisätiloissa kun pysyy sateiden ajan, ei siinä ole sen ihmeellisempää.

Jos haluat liikkua Miami Beachilla ilmaiseksi, voit käyttää näitä vanhoja junavaunuja muistuttavia busseja. Ne liikennöivät päivittäin kello 8-23 ja kulkevat 30 minuutin välein. Katso niiden verkkosivustolta kaikki tiedot reiteistä, vuorovälistä ja aikatauluista.

Moni matkailija vuokraa Floridassa auton, jolla ajaa kohteesta toiseen. Paikasta toiseen voi myös lentää.


Milloin on paras aika matkustaa Miamiin

Heippa ja kiitoksia kommentista! Huomasinkin, että olimme samoihin aikoihin Naplesin suunnalla 🙂 Ja voi vitsi miten hyvä järjestely teillä, tuo olisi kaikkein paras vaihtoehto! Neljä viikkoa menee sekin varmasti nopeasti, mekin oltaisiin mieluusti vaikka pari kuukautta, mutta sellaista olisi jo huomattavasti vaikeampi järjestää kuin yhtä kuukautta. Jotenkin sain kyllä niin paljon hyvää fiilistä Floridasta, että se olis ihan ykkösvaihtoehto pieneksi talvipakopaikaksi 🙂 Ja sitä aurinkoa kaipaan jo nyt, kuitenkin suurin osa päivistä oli aurinkoisia 🙂 Ihanaa reissun jatkoa teille!

Tarkka aika Florida · Hakemisto ja paikkatiedot · Tarkka aika Florida

Ocean Drivellä on must go! Täällä voit katsella vilkkaan kadun menoa samalla herkutellen. Kahvila tarjoilee myös verrattaen hyvin edullista aamiaistarjotinta, johon kuuluu mehut, kahvi ja munat paahtoleipineen. Mieheni valitsi tuon tarjottimen ja täytti mahansa sillä mukavasti. Itse voinut vastustaa vohveleita ja onneksi niin! Herkullista. Täälläkään ei kannata tilata useampaa annosta, vaan valita yksi herkku, jolla saa kylläisen olon. En ole varmasti syönyt millään muulla matkalla yhtä usein makeaa aamiaista kuin tällä. Odottakaas kun postailen Key Westin aamiaisista.

Copa America -otteluiden päivämäärä ja kellonaika Miamissa

Miamista kannattaa käydä myös , USA:n eteläisimmässä kaupungissa, joka sijaitsee pitkän pengertien ja lukuisten siltojen päässä. Jo ajomatka itsessään on elämys. Key Westissä voikin sitten ihailla auringonlaskua Manner-USA:n eteläisimmässä paikassa ja miettiä, että nyt ollaan lähempänä Havannaa kuin Miamia – matkaa meren yli on vain 145 kilometriä.

Kaupunkien Fort Lauderdale ja Miami välillä ei ole aikaeroa

Hei! Kiva postaus. Me olemme olleet (ja edelleenkin) täällä samalla suunnalla. Poika opiskelee New Yorkissa ja olemme kaikki yhdessä viettäneet jo 3 joulua Floridassa. Nyt olemme täällä 4 viikkoa, ja hyvin menisi seuraavat lisää. Olemme vaihtaneet kotia ystäväparin kanssa eli meidän perheemme asuu heidän talossaan Floridan länsirannikolla, kun he asuvat meillä Suomessa. Ihan samanlaisia fiiliksiä täällä olosta on kuin teilläkin. Kätevää on myös se, että kun on enemmän aikaa käytössä, voi talvikuukausien epävakaisilla säillä aina joustaa aikataulussa. Esim. tällä viikolla on aina jossain paistanut aurinko, vaikka ympäristössä ei, sen mukaan on oltu Naplesissa, Sanibelilla tai muualla. Ja myös tuo mainitsemasi ihmisten ystävällisyys ja muiden huomioiminen on yksi jenkkiläisten isoja plussia 🙂

Aikaero kaupunkien Minneapolis ja Miami välillä on 1 tunti.

Miamin kentan autovuokraamoille valmistuu aivan naina paivina iso uusi parkkihalli, johon lahes kaikki autovuokraamot siistyvat Heinakuun aikana.
Kaikki tunnetuimmat vuokraamot ovat sitten saman katon alla, rakennus pitaisi aueta heinakuun aikana, jolloin bussikuljetukset eivat enaa vie tollisuusalueelle.

Miami Helmikuu aikana: Mitä Tehdä

Finnair lentää talvikuukausien ajan suoraan Helsingistä Miamiin. Suora lento kestää 11 tuntia, mutta yleensä on edullisempaa lentää vaihdon kautta jollain toisella lentoyhtiöllä, jolloin matka-aikaa kertyy 14 tunnista ylöspäin.

Time in Miami, Florida, Yhdysvallat now

Tässähän alkoi tulla kovasti ikävä aurinkoon! Minulle tulee Miamista ihan ensimmäisenä mieleen Dexter-sarja. Ja tietysti myös Miami Vice, mutta Dexter tulee uudempana mieleen ensin. Meilläkin oli Miamissa aikanaan vuokra-auto ja kävimme sillä Key Westissä (ihana paikka!) ja kurvailemassa eri puolilla Miamia. Tykkäsin erityisesti Art Deco Districtistä, sillä siellä on arkkitehtuurin ystäville upeita rakennuksia. Myös Miami South Beach jäi mieleen. Käsittämättömän valkoista hiekkaa ja ne legendaariset uimavahtien tornit! 🙂