Veikkauksen toimihenkilöt ovat tänään perjantaina 8
– Veikkaus perustelee strategisilla päätöksillä suunnitelmiaan lopettaa ravintolakasinopelit ja pelipöydät Pelaamoista. Nykyinen kolmen vuoden strategia on päätetty vuoden 2018 syksyllä ja henkilöstö epäilee, että päätös yhteistoimintaneuvotteluiden tuloksesta on syntynyt jo tuolloin, sanoo toimihenkilöiden pääluottamusmies Kristiina Lindroos.
– Veikkaus perustelee strategisilla päätöksillä suunnitelmiaan lopettaa ravintolakasinopelit ja pelipöydät Pelaamoista. Nykyinen kolmen vuoden strategia on päätetty vuoden 2018 syksyllä ja henkilöstö epäilee, että päätös yhteistoimintaneuvotteluiden tuloksesta on syntynyt jo tuolloin, kertoo toimihenkilöiden pääluottamusmies Kristiina Lindroos.
Veikkauksessa työskentelee noin tuhat toimihenkilöä erilaisissa asiantuntija-, esimies- ja päällikkötehtävissä.
Veikkauksen toimihenkilöt marssivat ulos
Rahapeliyhtiö Veikkaus on saanut elokuun alussa alkaneet yt-neuvottelut päätökseen. Yhtiö tiedottaa, että neuvottelujen seurauksena se vähentää noin 125â190 työntekijää. Lisäksi noin noin 60â110 työntekijän ja noin 50 toimihenkilön työsuhteen ehdot muuttuvat olennaisesti.
– Veikkaus uhkapelaa omien työntekijöidensä – tuloksen tekijöiden – tulevaisuudella. Monopoliaseman vuoksi irtisanottavien työllistyminen samalle alalle on käytännössä mahdotonta, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo liiton tiedotteessa.
– Vakavarainen ja vastuullinen Veikkaus uhkapelaa omien työntekijöidensä – tuloksen tekijöiden – tulevaisuudella. Monopoliaseman vuoksi irtisanottavien työllistyminen samalle alalle on käytännössä mahdotonta, sanoo Malinen.
– Vakavarainen ja vastuullinen Veikkaus uhkapelaa omien työntekijöidensä – tuloksen tekijöiden – tulevaisuudella. Monopoliaseman vuoksi irtisanottavien työllistyminen samalle alalle on käytännössä mahdotonta, toteaa Malinen.
Ammattiliitto Pro: Veikkauksen toimihenkilöt marssivat ulos
Veikkauksen toimihenkilöt marssivat tänään ulos työpaikoiltaan vastustaakseen yhtiön tulevia yt-neuvotteluja. Mielenilmaus alkoi kello 12 ja sen on arvioitu loppuvan kello 18.
Veikkauksen toimihenkilöt marssivat ulos työpaikaltaan
Veikkauksen toimihenkilöt marssivat tänään ulos työpaikoiltaan vastustaakseen yhtiön tulevia yt-neuvotteluja. Mielenilmaus alkoi kello 12 ja sen on arvioitu loppuvan kello 18.
Veikkauksen toimihenkilöt marssivat ulos – työt jatkuvat vielä tänään
Edellä olevien tulospalkkioiden lisäksi on huomattava, että myös muun henkilöstön osalta käytössä oli kaksi tulospalkkioryhmää, joissa tavoitteiden mukaiset tulospalkkiot olivat 4 % ja 7,5 % vuosiansiosta ja tulospalkkiomaksimi 8 % ja 15 % vuosiansiosta. Näin siis koko Veikkauksen henkilöstö alimmasta portaasta ylimpään on velvoitettu toimimaan mahdollisimman suuren tuloksen saavuttamiseksi. Kaikki tämä sitten tehdään valtiovallan siunauksella etupäässä keräten tuoton kertymä kaikkein vähävaraisimmalta kansanosalta. Ilmeisesti vieläpä enimmäkseen peliriippuvaisilta.
[PDF] Veikkaus Oy:n työntekijöitä koskeva työehtosopimus
Veikkauksen henkilökunta on suojatyöpaikassa, missä varsinaista työtä on varsin vähän, vai keksittekö jotakin työtä, mitä voisi olla, kun koneet arpovat numero, eikä koneen oikeita voittonumeroita (arpomia)? numeroita kyetä jakamaan pelaajille.
Kyseessä on kuitenkin miljoonat eurot ja jos jossain oikeassa firmassa tällaisia miljoonamokia sattuisi saisi työntekijä välittömästi kenkää.
No nyt kun Veikkaus on sulkenut, nähtävästi tahallaan palaute-linkin, niin lähettäkää palautetta Veikkauksen valvojalle sisäasiainministeriölle, niin minä tein. Tukitaan sitten sekin.
Oma palautteeni sisäasiainministeriölle oli seuraava:
Veikkauksen työntekijät vaihtoon:
Hei,
Te olette se instituutio, joka vastaa Veikkauksen toiminnasta. Veikkaukselle on sattunut aivan liian monta työvirhettä, on Kenoarvonnassa ainakin kolme kahden vuoden aikana ja viimeisimpänä tämä Viking Loton onnennumeron väärä julkaisu, näitäkin mokia on jo kaksi.
Vaadinkin toimia sisäasianmisteriöltä Veikkauksen luotettavuuden ja ammattitaidon parantamiseksi.
Pelaajasta tuntuukin kuin Veikkaus olisi jokin suojatyöpaikka, instituutio, missä ei osaamisella tai työn laatuun panostamalla ole mitään merkitystä ja työmoraalikin on kylmänsodan ajalta (kotiryssät), kunhan nyt tässä hiukan numeroita pyöritellään ja nostellaan runsasta kuukausipalkkaa. Tämä on pelaajaa kohtaan vääri, aivan liian paljon Veikkaus on sählännyt ja kun kysymyksessä on miljoonat eurot ja pelaajien pettymykset, on syytä tarkistaa minkälaisella työmoraalilla Veikkauksen työntekijät ovat paneutuneet työhönsä.
Mielestäni näiden mokien jälkeen Veikkauksen on vaihdettava osaavia ja motivoituneita työntekijöitä näiden suojatyöntekijöiden tilalle.
Terveisin Pelaaja
[PDF] Veikkauksen palkitsemispolitiikka
Henkilöstövähennysten lisäksi monien työntekijöiden ja toimihenkilöiden työsuhteen ehdot muuttuvat olennaisesti, Veikkaus kertoo.
strategiapalkkiojärjestelmä, jonka piiriin kuuluu koko henkilöstö
Näin näyttäisi sitten ilahduttavasti olevankin käymässä. Veikkauksen yt-neuvottelujen jälkeen on kenkää saamassa 150 työntekijää ja 50 toimihenkilöä. Pelisaleja tuskin ollaan vähentämässä, koska niihin pitää muutaman vuoden sisällä mahduttaa lisää automaatteja. Joten hyvin veikkausmainen ratkaisu on lopettaa runsaasti henkilökuntaa vaativat Feel Vegasien pöytäpelit.
Muutoksia Veikkauksen johtoryhmässä: Reija Laaksonen henkilöstö
– Vakavarainen ja vastuullinen Veikkaus uhkapelaa omien työntekijöidensä – tuloksen tekijöiden – tulevaisuudella. Monopoliaseman vuoksi irtisanottavien työllistyminen samalle alalle on käytännössä mahdotonta, toteaa Malinen.