[PDF] VEIKKAUS OY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT
Veikkauksen voittajavedossa voi peruspelin lisäksi pelata Superkaksaria, Supertriplaa, Päivän Paria ja Päivän Trioa.
Veikkauksen voittajavedossa voi peruspelin lisäksi pelata Superkaksaria, Supertriplaa, Päivän Paria ja Päivän Trioa.
Tämän sivun aiheena on voittajaveto joka on yksi suomalaisten suosikkivedonlyöntimuodoista. Kerromme tässä jutussa kaiken oleellisen mitä sinun on hyvä Voittajavedosta tietää. Jaamme myös parhaimmat veikkausvihjeet, jotta vedonlyöntisi olisi mahdollisimman voitollista. Voittajavedon suosiota selittää muun muassa se, että se sopii monipuolisuutensa ansiosta sekä enemmän että vähemmän kokeneille vedonlyöjille. Yksinkertaisimmillaan Voittajavedossa veikataan jonkin tietyn kilpailun tai ottelun voittajaa. Peruspelin lisäksi voit pelata Päivän Paria, Päivän Trioa, Superkaksaria tai Supertriplaa. Voit myös pelata Voittajavetoa joko yksittäisenä vetona tai järjestelmänä. Mahdollisuuksia on runsaasti. Voittajaveto onkin kuulunut Veikkauksen kohteisiin vuodesta 1994, joten se on ehtinyt tulla tutuksi jo monelle suomalaiselle. Kaikkien aikojen ensimmäinen vedonlyöntikohde oli vuoden 1994 Lillehammerin talviolympialaisten naisten 15 kilometrin hiihto vapaalla tyylillä. Voittajavedossa on nähty vuosikymmenten varrella ennätysmäisiä voittoja ja kertoimia. Esimerkiksi vuoden 2008 F1-kisoissa Saksassa Hamiltonin voittaessa kisan, Piquetin tullessa toiseksi ja Massan kolmanneksi, kerroin oli uskomaton 95 000. Veikkauksen lisäksi Voittajavetoa pääsee pelaamaan myös muilla vedonlyöntisivustoilla, joista kerromme lisää myöhemmin artikkelissamme.
Supertripla, Päivän Pari ja Päivän Trio
Järkipelaaja ymmärtää tulosvedossa, että varsinkin muuttuvakertoimisissa peleissä oma panos kannattaa asettaa sisään aivan viimehetkillä, jolloin on paremmin tietoinen oman pelikertoimensa suunnasta. Pitää myös muistaa, että peleissä, joissa pelivaihdot ovat pieniä oma panos saattaa muuttaa kerrointa hyvinkin radikaalisti. On hyvä tiedostaa, että peleissä kerrointen muutoksen ovat suurimpia juuri viimeisen 30min sisällä ottelun alkamishetkestä. Suurien arvoturnausten otteluissa pelivaihdot ovat yleensä suurimpia, ja tällöin myös mahdollisten ylikerrointen löytäminen tulosvedossa on helpompaa. Tärkein ohje on kuitenkin se, että muista aina tarkistaa oma kertoimesi ennen pelivalintaa, jotta et pelaa tulosvetoa täysin sokkona.
Voittajavedoissa on sekä muuttuvia että kiinteitä kertoimia, mutta jälkimmäiset ovat nykyään Pitkävedon puolella. Muuttuvakertoimisissa vedoissa jokainen pelattu sentti vaikuttaa kertoimeen ja voittosummaan. Kiinteäkertoimisissa vedoissa Veikkaus asettaa eri kilpailijoille valmiit kertoimet. Tällöin pelaaja tietää jo vedon jättäessään, millaisella kertoimella hän mahdollisen voiton saa.
Jos et ole aiemmin lyönyt vetoa tai et ole tutustunut juuri Voittajavetoon, ei hätää. Seuraavaksi esittelemme voittajaveto ohjeet joiden avulla noviisikin pääsee nopeasti perille siitä, mistä Voittajavedossa on kysymys. Yksinkertaisimmillaan Voittajavedossa veikataan kohteen voittajaa, eli esimerkiksi tietyn kilpailun voittajaa. Voit myös veikata määriteltyjä yhdistelmiä tai tulosvaihtoehtoja. Peruspelin lisäksi voittajavedon muotoja ovat: Päivän Trio, Päivän Pari, Superkaksari ja Supertripla-systeemit. Päivän Parissa on kaksi kohdetta, joiden kummankin lopputulos tulee arvata oikein ja Päivän Triossa näitä kohteita on puolestaan kolme. Superkaksarissa tulee tietää kahden kohteen tulos oikein ja oikeassa järjestyksessä. Esimerkiksi formulavedossa veikkaisit, kuka nousee paalupaikalle ensimmäiseksi ja kuka toiseksi. Supertriplassa lyöt vetoa kolmesta kohteesta, joiden tulee olla oikein ja oikeassa järjestyksessä. Löydät vedonlyöntisivustoilta avoinna olevat veikkauskohteet sekä tiedot eri vedonlyöntikohteiden kertoimista. Kertoimista kerromme yksityiskohtaisemmin vielä myöhemmin. Kannattaa kuitenkin huomata, että koska Veikkaus on brändännyt Voittajavedon niin vahvasti omiin nimiinsä, osa suomalaisista elää siinä harhaluulossa, että sitä voisi harrastaa ainoastaan Veikkauksen sivuilla. Näin ei asia kuitenkaan ole, vaan Voittajaveto löytyy useiden muidenkin luotettavien ja suomenkielisten vedonlyöntisivustojen valikoimista. Näillä vedonlyöntisivustoilla on lisäksi tarjolla Veikkausta parempia kertoimia ja myös laajempi määrä Voittajaveto-kohteita. Yksi näiden vedonlyöntisivustojen eduista on se, että niillä on usein tarjolla hyvät sivuston uusille asiakkaille ja joskus myös uskollisille, aktiivisille asiakkaille.
Voittajavedon pelaaminen on varsin yksinkertaista, eikä siinä tarvita esimerkiksi erityistä matemaattista lahjakkuutta. Riittää, että tiedät perusperiaatteet siitä, miten kertoimet toimivat. Kerroin kertoo siitä, minkä suuruinen voittopotti sinulle on luvassa, jos osut vedonlyönnissäsi oikeaan, sillä panoksesi kerrotaan kohteelle annetulla kertoimella. Kertoimet perustuvat todennäköisyyteen. Mitä epätodennäköisempi jokin tulos on, sitä suurempi kerroin, ja päinvastoin. Voittajavedossa kertoimet ovat myös sitä suuremmat, mitä vaikeampaa oikean tuloksen oikein veikkaaminen on. Esimerkiksi Supertriplassa, jossa pitää veikata oikein kolmen kohteen tulokset oikeassa järjestyksessä, kertoimet voivat nousta todella korkeiksi. Kannattaa huomioida, että Veikkauksella voittajaveto kertoimet voivat olla joko muuttuvat tai kiinteät, muilla vedonlyöntisivustoilla ne ovat aina kiinteitä. Tämä on hyvin oleellista kannalta. Jos kerroin on muuttuva, Veikkaus voi muuttaa sitä koska tahansa, niin kauan kuin kohde on avoinna. Vedonlyöjä saa sen kertoimen, joka on voimassa, kun pelitiedot tallentuvat. Kerroin lasketaan, kun peli on päättynyt ja siihen vaikuttaa kaikkien pelattujen panosten kokonaissumma. Käytännössä et siis voi tietää kerrointa etukäteen, mikä ei ole vedonlyöjän kannalta kannattavaa. Muilla kuin Veikkauksen sivuilla kertoimet ovat aina kiinteitä, mikä on yksi syy sille, että muut vedonlyöntisivustot ovat niin monien Voittajavedon pelaajien suosiossa. Jos olet kiinnostunut siitä, miten Veikkauksen muuttuva kerroin lasketaan, kerrottakoon se lyhyesti: luku lasketaan kaavalla palautusprosentti x pelin vaihto x tulospanos.
Kaikki Voittajavedon vedonlyöntikohteet
Vedonlyönnissä erityisesti supertripla kertoimet tarjoavat houkuttelevia mahdollisuuksia suurten voittojen saavuttamiseen. Supertripla, joka tarkoittaa kolmen valinnan yhdistelmää yhdessä vedossa, on monien vedonlyöjien suosiossa juuri korkean tuoton takia. Seuraavassa käsitellään, miten supertripla kertoimet kannattaa huomioida ja mitä strategioita niiden hyödyntämiseksi kannattaa käyttää.
tulokset, kertoimet ja säännöt
Markkinoilta löytyy monenlaisia ohjelmistoja, joista esimerkiksi ESBC tarjoaa ilmaisen työkalun.Nämä ohjelmat mahdollistavat kertoimien vertailun ja analysoinnin: ne laskevat rajakertoimet ja paljastavat ylikertoimet, antaen käyttäjälle mahdollisuuden vertailla niitä suoraan Veikkauksen kertoimiin.Tämänkaltaiset ohjelmat tarjoavat käyttäjälle myös toimintoja maalirajojen asettamiseen, useampien kohteiden yhdistämiseen ja järjestelmävedon rivien hallintaan.Kerroinhaku ja moniveto voiton laskeminen ei kuitenkaan ole pelkästään ohjelmien varassa; netistä löytyy myös laskureita ja hakukoneita, jotka tekevät kerrointen vertailusta vaivatonta.Ohjelmistot tarjoavat mahdollisuuden vedon asettamiseen suoraan netissä ja ovat hyödyllisiä kertoimien syvällisessä ymmärtämisessä.
Vedonlyönti kilpailujen voittajista tai kahdesta/kolmesta parhaasta
Tai ongelmatilanteeksi voisi laskea sen, ettei Veikkauksella edelleenkään ole lajikohtaisia sääntöjä ainakaan Pitkävedon puolella.
F1, yleisurheilu, ampumahiihto ja muut lajit.
Näitä tulee vastaan muun muassa SuperMonivedossa, jossa voitot jakautuvat viiden ja neljän oikein pelatun ottelun kesken.Lisäksi monivetoa pelattaessa kolmen kohteen jääkiekossa ja pesäpallossa voitot jakautuvat kolmen ja kahden oikein veikatun ottelun kesken. on 70% ja jos pelissä on 2 voittoluokkaa, ylempään voittoluokkaan jaetaan 50% ja alempaan 20%.Osumien laskemisessa täytyy ottaa huomioon kumpi on suurin voittoluokka.