Näiltä sivuilta löydät vain positiivisia uutisia!


Yli puolet suomalaisista kaipaavat enemmän hyviä ja positiivisia uutisia raskaiden ja ikävien uutisten rinnalle. Ulkomainosyhtiö Mediateon teettämän tutkimuksen mukaan lähes puolet suomalaisista on joskus jättänyt seuraamatta uutisia, koska ne ovat liian raskaita. Valtaosa, 78 % vastaajista, pitää tärkeänä, että uutisissa tasapainotetaan negatiivisten ja positiivisten uutisten määrää.

"Nykyisessä uutisympäristössä korostuu usein negatiivinen uutisointi, mikä voi luoda kyynisyyttä ja toivottomuutta. Haluamme valjastaa oman mediamme hyvään ja tarjota vastapainoa uutisoimalla myös ihmiskunnan valoisammasta puolesta", Mediateon toimitusjohtaja Sampsa Savolainen kommentoi.

Hyviä uutisia -kampanja vastaa suomalaisten tarpeisiin, joista enemmistö uskoo, että hyvien uutisten näkyminen mediassa parantaa henkilökohtaista hyvinvointia ja niiden yhteiskunnalliset vaikutukset ovat positiivisia. Tutkimuksen mukaan hyvänä uutisena pidetään useimmin uutista, joka käsittelee ihmisten välistä auttamista, yhteisöllisyyttä ja solidaarisuutta. Kampanjassa Mediateko kutsuu ihmiset ilmiantamaan omia pieniä ja suuria uutisiaan, jotka ulkomainosyhtiö tuo esille koko Suomen kattavilla mediapinnoillaan sekä Bauer Median radiokanavilla.

Kampanjan kasvona ja päätoimittajana toimii journalisti ja luova johtaja Jani Halme. Halme voitti vuonna 2016 Suuren journalistipalkinnon ohjelmastaan Kotimaan katsaus, jossa hän luki ääneen suomalaisten paikallislehtien kaikkein pienimpiä hyvän mielen uutisia.

“Kampanja ei pyri vähättelemään yhteiskunnallisia ongelmia, vaan tasapainottamaan uutisointia ja muistuttamaan, että maailmassa tapahtuu hyviä asioita joka päivä. Kun uskomme hyvää muista, haluamme myös itse toimia paremmin”, Halme toteaa.

Tutkimus toteutettiin Feelback Oy:n valtakunnallisessa kuluttajapaneelissa heinäkuussa 2024. Tutkimusvastauksia saatiin yhteensä 1039 suomalaiselta. Otos kiintiöitiin iän ja maakunnan mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti. Tutkimuksen tilasi Mediateko.


Nurmeksessa on alkuvuonna ollut paljon positiivisia uutisia niin yritysrintamalla kuin asumisen ja elämisen puolella. Uusi Nurmes on nyt monella tapaa vahvempi, ja meillä on myös enemmän mahdollisuuksia.

Ylen verkkouutisia pidetään tärkeimpänä uutislähteenä. Yleisöllä on suuri kiinnostus positiivisiin uutisiin, selviää Ylen tilaamasta kyselytutkimuksesta.

Ylen uutiset aiheesta ”Positiivisuus” nopeasti ja luotettavasti.

Lomassa on sekin hyvä puoli, että saa vaihtaa näkökulmaa lehden tekijästä lukijaksi, katsojaksi ja kuulijaksi. Loman aikana seurasin uutisia lähinnä verkosta. Pian alkoi masentaa. Maailmassa tuntui tapahtuvan vain kamalia asioita.

Huomionarvoinen yksityiskohta tutkimuksessa on yleisön mielenkiinto positiivisia uutisia kohtaan. Positiivisia uutisia piti kiinnostavana juttumuotona yli 70 prosenttia vastaajista.

Nurmeksessa on alkuvuonna ollut paljon positiivisia uutisia niin yritysrintamalla kuin asumisen ja elämisen puolella. Uusi Nurmes on nyt monella tapaa vahvempi, ja meillä on myös enemmän mahdollisuuksia.

Hyviä uutisia ovat kirjoittaneet Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM, Suomen pakolaisapu, YK:n väestörahasto UNFPA, Väestöliitto, Maailman ruokaohjelma WFP, YK:n pakolaisjärjestö UNHCR, YK-yliopiston WIDER-instituutti, YK:n kehitysohjelma UNDP, YK:n lastenjärjestö UNICEF, YK:n tasa-arvojärjestö UN Women Suomi, YK:n yritysvastuualoite Global Compact, YK-nuoret ja Suomen YK-liitto.


Hyviä uutisia maailman luonnosta

Stockmannin Q3-tulos jäi hieman odotustemme ja vertailukauden alle, joka selittyi Hullujen Päivien ajoituksella. Lindex pystyi ylittämään sekä vertailukauden että odotuksemme. Yhtiö toisti koko vuoden ohjeistuksena ja ennustemuutoksemme jäivät pieniksi. Odotamme yhtiöltä tulevan 12 kuukauden aikana useita positiivisia uutisia ja rakennejärjestelyn potentiaali huomioiden osake on mielestämme edullinen. Toistamme 2,8 euron tavoitehinnan ja nostamme suosituksen osta-tasolle (aik. lisää).

Positiivisia uutisia Nurmeksesta

Varsinkin viime vuodet maailma on kulkenut kriisistä toiseen ja tarjonnut runsaasti negatiivisia uutisia.

POSITIIVISIA UUTISIA VUODELTA 2023

Uutisointi globaaleista kysymyksistä ja kehitysmaista on usein katastrofikeskeistä, vaikka maailmassa tapahtuu koko positiivista kehitystä. Maailman parhaat uutiset keskittyy vastapainoksi tuomaan esiin kaikkea sitä hyvää, mitä maailmassa tapahtuu. Lue. Tuoreimmat uutiset löydät sivun alaosasta.

KooKoolle positiivisia uutisia – joukkue pelaa jo keskiviikkona

Joukkoon on silti mahtunut monta positiivistakin kotimaista uutista. Kokosimme niistä muutamia.

Stockmann: Positiivisia uutisia odotettavissa

Kutsumme sinutkin mukaamme Nurmeksen mannekiiniksi. Voit kertoa uuden Nurmeksen positiivisista uutisista facebook-sivustolla tai lähettää uutiset sähköpostilla . Julkaisemme uutiset tällä sivulla.

Positiivisia uutisia rakennuskemikaalien alalta

– Kampanja ei pyri vähättelemään yhteiskunnallisia ongelmia, vaan tasapainottamaan uutisointia ja muistuttamaan, että maailmassa tapahtuu hyviä asioita joka päivä. Kun uskomme hyvää muista, haluamme myös itse toimia paremmin, Halme toteaa.

Maailman parhaat uutiset 2023: YK:n parhaat uutiset

78 prosenttia vastaajista pitää tärkeänä, että uutisissa tasapainotetaan negatiivisten ja positiivisten uutisten määrää.

Positiivisia uutisia Länsimetrosta – Syyskuu on edelleen tavoitteemme

Muutaman viime kuukauden aikana olemme saaneet lukea kovin mollivoittoisia uutisia asuntokauppamaailmasta: , laukkaa, uudistuotanto sakkaa, myyntiajat pitenevät, asuntokaupat ketjuntuvat, hinnat laskevat ja niin edelleen. Vähemmästäkin epävarmuus on kasvanut ja asuntokauppamaailmassa toimivien tunnelmat laskeneet.

”Bongatkaa positiivisia uutisia #iloinenuutinen.” Ideoikaa uutisia

Negatiivisuuden vastavoimaksi kutsumme kaikki nuoret kirjoittamaan hyviä kehitysuutisia! Prosessin aikana kehitetään kriittistä medialukutaitoa ja opitaan katsomaan maailmaa monipuolisemmasta näkökulmasta.

Budjettiriihi toi Ara-tuotannon rakennuttajille positiivisia uutisia

Liki kaksi kolmesta suomalaisesta kaipaa uutismedioilta enemmän hyviä ja positiivisia uutisia raskaiden ja ikävien uutisten rinnalle, kertoo ulkomainosyhtiö Mediateon teettämä tutkimus. Lähes puolet vastaajista on joskus jättänyt seuraamatta uutisia, koska ne ovat liian raskaita.