Voittaja saa myös verottajaa varten todistuksen rahojen alkuperästä
Ei enää yhtikäs mitään. Sen jälkeen kun kenoon tuli tietokonearvonta ja päivä- ym. arvonnat ei ole voittanut yhtikäs mitään. Sehän näkyy voitonjaoissa. Kappalemäärät laskeneet kuin lehmän häntä. Ennen tuli tosi useasti eri tasojen päävoittojakin jopa itselle mutta ei enää ja sattumaa ja todennäköistä se ei ole. mukamas muuttunut niin vaan yht´äkkiä - niin varmanna!! Jossain kohden voitonjaot pimitettiin pitkäksi aikaa ja sen jälkeen alkoi voittojen minimointi. Ja kun valvojan puulaaki arpoo ja saa ennen arvontaa kaikki tiedostoihnsa, mitä on pelattu ja tekee vielä koearvonnankin ennen varsinaista - niin???? Ja ei muka esim. saman päivän tuloksia kenossa käytetä hyväksi??? Esim. päivä- ja ilta-arvonnassa usein n. puolet samoja numeroita vaikka arvotaan vain 20 ja numeroita on 70.
Olen ihan samaa mieltä sun kanssa Petteri.
Kuitenkin pahaa pelkään, että tässä käy "klassiset". Nyt pari viikkoa lehdet kirjoittelee isoin otsikoin. Ministerit järjestää parit näytös-kokoukset. Presidenttikin jo pitkästä aikaa avasi sen sanaisen arkkunsa. Ja sitten se unohtuu. Sitä ne varmaan kaikki odottaakin. Ihan ensimmäisenä sielä "klarnojen" johtoportaassa. Uhrit haahuilee siitä eteenpäin ongelmineen yksin, miten parhaiten taitaa.
Onhan näistä nyt jo vuosikausia puhuttu ja täytyy myöntää että pientä muutostakin on tullut. Enää ainakaan puhelinliittymiä voi tuosta vain toisten nimillä avata.
Ongelma kuitenkaan ei rajoitu vain luottosopimuksiin. Omissa läheisen kokemuksissa myös erinäiset ajanvaraukset. Tilaukset. Se voi olla pizza oven taakse tai lääkärinaika terveyskeskukseen, josta tulee sitten peruutusmaksu kun uhri ei edes tiennyt koko ajasta. Tämä on todella pitkä lista, jossa "asiakaspalvelu" on ulkoistettu puhelimen tai nettisivun pätkän päähän eikä mitään verifiointia asioijasta ole.
Näen kuitenkin, että tämä ongelma on aika paljon suurempi. Tämä on vain yksi pieni palanen sitä isoa asiaa, joka täällä suomessa velloo. Se on se yleinen uhrien asema, varsinkin suhteessa rikollisten asemaan. Ihan joka asiassa täällä suomessa on ongelmana uhrien asema. Oli se sitten raiskauksen uhri, työpaikkakiusaamisen uhri, koulukiusaamisen uhri (niin se asia muuten mistä aikaisemmin hössötettiin taas se pari viikkoa) tai nyt sitten identiteettivarkauden uhri. Joka ikisessä asiassa jossa on "kiusaaja" ja "uhri" toistuu tismalleen sama kaava. Koko valtion mekanismit kaikkineen jättää uhrin susille yksin hoitamaan toivotonta savottaa. Pahimmillaan ne mekanismit jopa vielä lisää kiusaa sitä uhria. Sekä rikollisten/kiusaavien tahojen päätä silitellään kaiken maailman hössöttäjien voimin.
Niin kauan kun tämä yleiskulttuuri on näin pahasti väärinpäin vinksallaan. Minä en odota yhdenkään ongelman ratkaisua tässä maassa. Kosmeettista näpertämistä kyllä riittää joka puolella mutta ei ne ongelmat sillä ratkea. Ne on vain akuuttien tulipalojen sammutusta.
Täällä pitäisi koko ajattelutapa muuttaa päinvastaiseksi. Ne rikolliset saavat ansionsa mukaan ja kaikki ne mekanismit, jotka nyt rikollisten/kiusaajien päätä silittää voisivat keskittyä vaikka auttamaan niitä uhreja.
Meneeköhän tuossa vielä sata vuotta? Aika sen näyttää. Kokeillaan sitä ennen vaikka sitä "paikallista sopimista", täysin epäbalanssissa olevassa ympäristössä. Siinä se sitten nähdään taas.
Mutta tämä ei ole vääristelyä. Ylen arkistoista, valitettavasti ei Nettisanomien, kun ei kaikkea aina jaksa kirjoittaa, varmasti löytyy nauha, jossa Niinistöltä kysytään mitä mieltä hän on Tobinin verosta: Niinistön vastaus oli melkein sanatarkasti näin: Tobinin verosta puhutaan sen takia, kun se nimi on niin helppo lausua. Siitä puhuvat sellaiset, jotka eivät siitä mitään ymmärtäisikään. Jotenkin näin se meni. Viime vuonna kuollut James Tobin esitti veroa, joka on hyvin yksinkertainen. Vaikka tunsinkin asian, niin eilen kirja-alennusmyynnistä löytyi kukkarolle sopiva (4,90) kirja jossa asiaa käsitellään parissa lauseessa:
Naomi Klein: Vastarintaa ja vaihtoehtoja: Attacin perustivat vuonna 1998 vasemmistolaisen Le Monde Diplomatiquen toimittajat Bernard Cassen ja Susan George. Attac aloitti toimintansa kampanjoimalla Tobinin veron käyttöönoton puolesta. Tobinin vero tarkoittaa taloustieteen Nobelin saaneen amerikkalaisen James Tobinin ehdottamaa veroa, joka kannettaisiin kaikista yli rajojen tehtävistä rahansiirroista.
Suomessa Bjarne Kallis on esittänyt vastaavanlaista toisenlaisessa rahansiirtotapahtumassa kannettavaa veroa: pörssiveroa, joka olisi esim. 1 prosentti tapahtuneista kaupoista. Ei ota tulta, muuten.
Onko presidenttiehdokas Sauli Niinistö vielä yhtä vähättelevä Nobelin taloustieteen palkinnon saajan ehdottamalle verolle ja sen kannattajille ja siitä puhujille. Onko hän yhä sitä mieltä, että siitä puhuvat puhuvat siitä sen takia, kun Tobin-nimi on niin helppo lausua. Kyllä Niinistön vähättely särähti aikoinaan monen korvaan ja jäi moneen muistiin. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää!.
Veikkauksen peleissä ei voita yhtään mitään
Kun tätä asiaa on vuosikymmeniä kestänyt, se alkaa olla nk. "verissä". Se "sääntöjen venytys" alkaa tietysti aina pienistä asioista. Meillä on nykyisin iso määrä "bisnesmiehiä", jotka häikäilemättä sääntöjä parhaiten itsensä eduksi tulkiten tekevät sitä ja hakevat vielä toisten "bisnesmiehien" hyväksynnän. Niitä on poliittinen eliiti jo täynnä samanlaisia. Jo kauan sitten ollaan menty sen rajan yli, missä aina välttämättä edes suoraan noudateta sitä lakia vaan mennään "pienimmän haitan periaattella", ajatellen vaikka suorankin rangaistuksen olevan jo pienempi kuin sen asian arvo miltä koitetaan välttyä. Näin tämän kaltainen vastaamo-vyyhti aiheutti yhden maapallon tuhoisimmista tietomurroista, ja vyyhtiin sotkeutunut jo täysin ulkopuolisia tahoja "klarnoja" tahtomattaan kun mätäpaise puhkeaa se paljastaa vähän jokapuolelta tällaista efektiä. Vastaamo säilyttää asiakkaidensa tietoja säästöjen nimissä jossain omassa virityksessä. Klarna ei millään ilveellä saa aikaiseksi sitä kunnollista tunnistautumista. "Eihän bisnestä saa haitata" - ajattelulla.
Todellisuudessa maailma ja suomi olisi paljon parempi paikka, kun noudatettaisiin oikeasti niitä sääntöjä. Haetaan se kolme kahvipakettia kun siinä lapussa niin lukee. Se on rehellistä. Ei laitonta, eikä moraalitonta. Henkilöauto on henkilöauto ja siitä maksetaan henkilöauton verot. Eikä nalle osaa varmasti edes traktoria käynnistää. Vastaamon kokoisen firman kuuluu järjestää tietoturva kuntoon, kun kerran työkseen sellaista asiaa tekee, jossa asia on tärkeä. Maksoi mitä maksoi. Klarnan kuuluu varmistua luottosopimusta tehdessään hakijan henkilöllisyydestä. Maksoi mitä maksoi.
Sekä kenenkään toisen verkkopankkitunnuksia ei ole jollakulla toisella mitään asiaa käyttää vaikka ne olisi kehystetty taululle seinään. Ne tilillä olevat rahat ei muutu toisen omaisuudeksi sillä millään logiikalla ja ilveellä! Se on vain ja ainostaan varastamista. Kuin veisi suoraan setelit lompakosta. Ei sitä oikeuta yhtään mikään huolimattomuus eikä mikään muukaan.
Täällä pitäisi alkaa ajattelemaan asia siitä "sluibailusta" ja muljailusta siihen miten asiat kuuluu hoitaa. Silloin ne hoituu niin kuin pitääkin.
Kaikkein hersyvimmän huvittavinta tässä on, että suomalaisesta vielä puhutaan jonain suoraselkäisenä rehellisenä sopijana.
Harvia julkaisi tänään loistavan Q4-tuloksen, jonka myötä osakekurssi kiitää valtavassa reilun 20% nousussa tätä kirjoittaessa. Tarkastelin yhtiön suoriutumista ja omia toimiani tarkemmin ja sainkin siitä inspiraation kirjoittaa tämän tekstin. Venäjän hyökkäyssodan tiimellyksessä etenkin kasvuosakkeet ottivat takapakkia laajalla rintamalla. Tähän sakkiin kuului myös Harvia, joka ehti nousta korona-buumin aikaan jo kuplahinnoittelun puolelle. Osaketta omistavana teki pahaa …
Nimetön. Tämä on myös yksi osa ongelmaa.
Itse olen tuohtunut tästä asiasta suuresti myös sen vuoksi, että olen henkilökohtaisesti joutunut hoitamaan tällaista sotkua erään läheisen ihmisen kanssa, joka siis on joutunut identiteettivarkaus-helvettiä hoitamaan.
Lehdissä tällä hetkellä annetaan hyvin glorifoitu kuva asian tilasta ja hoidosta.
Todellisuudessa ongelma on juuri todistelu-ongelma. Kun tilanne tulee, ja sinä et ole sitä ostosta ja luottosopimusta tehnyt, ei se toimi vain soittamalla sinne lisämaksulliseen ruuhkaiseen asiakaspalvelunumeroon (sinun kustannuksellasi). Tästä alkaa asetelma jossa tämä luotottanut yhtiö alkaa epäillä SINUN tarinaasi. Olettaen että koitat vain luistella maksusta. Eli siis sinusta tulee todistamisvelvollinen heille (luottoyhtiölle) päin, jotta he suostuisivat katkaisemaan sen perinnän. Vähimmäisvelvoite sinulle on se, että teet asiasta rikosilmoituksen. Eli tavallaan sinä kutsut poliisin sinun todistajaksesi eräänlaisena mekanismina. Kun olet tehnyt rikosilmoituksen - tällä tavalla olet todistanut asiasi.
Toinen ongelma on juuri se poliisi. Se on läpikypsä tähän touhuun. Se tietää tasan tarkkaan olevansa pelkän pellen asemassa mutta kehen poliisi purkaa asian. Tähän uhriin. Siis siihen henkilöön, kenen ei pitäisi mitään edes joutua hoitamaan. Poliisin asenne on "viittitkö sä nyt oikeasti eksä vois hoitaa tätä jotenkin muutenkin kun tää on katos kun meillä on muitakin töitä". Eli joudut lähes rukoilemaan poliisia tekemään asialle jotain. Eihän sinua kiinnosta suoranaisesti se, että saako sitä rikollista kiinni. Sinua kiinnostaa saada se lasku pois päiväjärjestestyksestä ja perintäprosessista kun et kerran ole osallinen koko asiassa.
Lehdissä kuitenkin nyt kirjoitellaan kuin tämä kaikki olisi "no eihän sulla ole mitään velvoitteita kun sehän on ihan helppoa". Ei se ole helppoa. Se on pirun vaikeaa. Mistään ei saa tietoa miten asiassa pitää edetä. Viranomaisilla on asennevamma koko asiaa kohtaan (paitsi ehkä juuri nyt kun kyseessä on näin iso hässäkkä). Niitä firmoja ei piruakaan kiinnosta. Ne hypyttää osatonta ihmistä "löyhässä hirressä", kuin sillä olisi oikeasti jotain velvoitteita hoitaa asiaa.
Ongelma on, että meillä on täällä rekisteri joka pitää hyvin kattavasti kirjaa ihmisten tiedoista. Meillä on täällä täysautomaattinen perintäjärjstelmä, joka käyttää tuota rekisteriä hyväkseen. Eli se tie ulosottoon on hyvin nopea ja tehokas. Ongelmana on juuri tämän järjestelmän tehokkuus toisaalla ja uskomaton tehottomuus sillä puolella kun sattuu jokin virhe. Varsinkin kun "virhe" tässä asiassa on täysin taktikoitu, bisneksen vuoksi tehty, tahallinen asia. Eli kaikki osapuolet tietää koko kuvion kyllä mutta sille ei mitään tehdä. Hyvin nopeasti se viaton uhri huomaa olevansa pelkkä pelinappula tällaisessa sairaassa pelissä, sairaassa ympäristössä. Eikä sitä yhtään lohduta se, miten lehdissä nyt selitellään "kuinka helppoa se on hoitaa ittensä pois sotkusta".
Vielä pahempi on jos joutuu oikeuteen asiasta. Suomessa kun näissä asioissa on vähän taipumus, että saattaa joutua jopa tuomituksi vaikka edelleenkin on se viaton uhri. Eli siis oikeudenkäyntiin joutuminenkin on arpapeliä. Sen nämä firmat myös tietää. Saa olla aikamoiset balssit jos aloittaa uhrina taktiikalla "no nähdään käräjillä sitten". Ei sekään ole niin yksinkertaista.
Harvia julkaisi tänään loistavan Q4-tuloksen, jonka myötä osakekurssi kiitää valtavassa reilun 20% nousussa tätä kirjoittaessa. Tarkastelin yhtiön suoriutumista ja omia toimiani tarkemmin ja sainkin siitä inspiraation kirjoittaa tämän tekstin. Venäjän hyökkäyssodan tiimellyksessä etenkin kasvuosakkeet ottivat takapakkia laajalla rintamalla. Tähän sakkiin kuului myös Harvia, joka ehti nousta korona-buumin aikaan jo kuplahinnoittelun puolelle. Osaketta omistavana teki pahaa …
Oletko yrittänyt ostaa lottoriviä luottokortilla
kristillisen elämän etiikka on yksi perusnormi, samoin tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuullisuus."
...
Vastikään evankelisluterilaisen kirkon arvojen akatemian, puolen vuoden mittaisen jakson läpikäynyt Kettunen kertoo, kuinka oma eettinen kompassi on hyvä viitoittaja omassa työssä.
"Teet mitä teet, et voi tehdä vastoin omaa eettistä kompassiasi.
Tämänhetkiset ongelmat ja katkokset
tähän tapaan, että yhdysvallat on ottanut tehtäväkseen demokraattisten arvojen puolustamisen ja levittämisen maailmassa se on kunnioitettava pyrkimys joka ansaitsee tukemme
Kannatatteko te ja hyväksyttekö te guantanamon vankileirin
Vanhanen
ö ee se että arvostaa tuon vanhan demokratian jossa on ollut jo yli yli 200 vuotta vanha perustuslaki se se ei tarvitse tarvitse hyväksyä kaikkia yksittäisiä valtion valtion toimia
Rantala
Tuota jos te ette hyväksy sitä niin millaisiin toimiin suomi on ryhtynyt tämän purkamiseksi
Vanhanen
Ei kuvasin vain tätä lähtökohtana siinä että se että arvostan yhdysvaltoja ei tarvitse tarvitse hyväksyä kaikkia yksittäisiä kantoja
Rantala
Hyväksyttekö
Vanhanen
En ottanu kantaa
Rantala
Hyväksyttekö te nämä leirit vai ette
Vanhanen
En ottanut kantaa näihin leireihin he ovat tehneet sen omista
Rantala
Olkaa hyvä ottakaa nyt kantaa
Vanhanen
ei he ovat tehneet sen omista lähtökohdistaan ja en tule suomen pääministerinä tässä yhteydessä ottamaan kantaa aiheeseen
Rantala
Eli te hyväksytte sen hiljaisesti
Vanhanen
Ei vaan sanoin etten tule ottamaan tässä yhteydess kantaa asiaan
Rantala
No hyväksyttekö te yhdysvalloissa käytössä olevat kuolemantuomiot
Vanhanen
Hee ei olen ihmisoikeuksien kannalla ja olen toiminut kuolemantuomioiden poistamiseksi
Rantala
Ette ole kuitenkaan guantanamossa istuvien vankien ihmisoikeuksien kannalla jos te ette halua ottaa tähän leiriin mitään kantaa
Vanhanen
No en tunne sitä leiriä sen toimintatapoja jos siellä kuolemantuomioita saatetaan voimaan en hyväksy
Rantala
Ongelma on kai se että juuri kukaan muukaan ei tunne sen leirin toimintatapoja koska se on niin salainen usa:n leiri eikö silloin avoimen demokratian arvojen mukaan pitäisi toimia eikä olla hiljaa tällaisen leirin suhteen
Vanhanen
On y yleensähän kansainvälisessä yhteisössä on vaadittu että pitäis yhdysvaltainkin toimia näissä näissä avoimemmin yhdysvalloilla on omat perusteensa toimintaan
Rantala
Mutta te kuitenkin haluatte pitää oman kantanne piilossa ha kuinka rähmällään te haluatte olla suurvaltojen edessä
Vanhanen
Ee rähmällään olo on sana jota en käyttäisi tässä yhteydessä kun puhutaan valtion toiminnasta suurvaltojen toiminta kannattaa ottaa huomioon huomioon ee meidän kannattaa pitää hyvät yhteydet suurvaltoihin presidentinvaaleihin tämä liittyy erityisesti sen takia että suurvallat maailmassa ovat pitkälti presidenttijohtoisia ee ö valtioita ja työn työnjako on aika luontevaa järjestää niin että kun hallituksen ja pääministerin vastuulla on ensisijaisesti ehkä eu-politiikka niin presidentillä tulevaisuudessa tulee olemaan korostetun suuri rooli juuri yhteyksien vahvistamisessa suurvaltojen kanssa”
Linkki: Katkelma ehdokastentistä:
Veikkauskortin käyttö tulee pakolliseksi kaikissa rahapeleissä
Veikkaus maksoi myös live-vetojen voitot nopeasti mutta kuten tavallista, voittajavetojen voitot maksetaan hieman pidemmällä viiveellä, eivätkä ne ehtineet vielä tililleni kilahtaa.
Miten toimin ongelmatilanteessa
Se huolehtii myös siitä, että päättäjienja viranomaisten lisäksi myös kansalaisilla onriittävät tiedot unionista ja vaikutuskanaviaEU:n toimintaan. Valtiovarainvaliokunta korostaa moniarvoisen Eurooppa-tiedotuksenmerkitystä, jossa myös EU:n ulkopuolella olevatEuroopan maat otetaan huomioon. Edellä esitetyn perusteella momentin käyttösuunnitelmassamainittuihin yhteisöihin lisätääntalousarvioaloitteiden TAA 318/1999 vp, TAA 929/1999vp ja TAA 982/1999 vp perusteella Eurooppalainen Suomiry, jolle myönnetään 1 000 000markkaa. Momentti muuttuu seuraavaksi: Momentille myönnetään 4 655 000 mk. Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseenkäyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.