Näin helposti luot porukkapelin omalle ryhmällesi
Lottotulokset on helpointa tarkistaa heti arvonnan jälkeen Veikkauksen omista palveluista. Veikkauksella on omat verkkosivut, johon tulokset kirjataan heti sen jälkeen, kun arvonta on tehty. Jos olet tehnyt lottorivin verkossa, voitot maksetaan suoraan pelitilille. Näin sinun ei tarvitse pitää huolta lottokupongista, mikä helpottaa pelaamista.
Veikkauksella on käytössä Oma Veikkaus, josta voi nähdä kaiken tarvittavan yhdellä kertaa. Jokainen pelattu rivi säilyy siellä muistissa, minkä lisäksi mahdolliset voittorahat maksetaan heti arvonnan jälkeen pelitilille. Pelitililtä voi helposti tarkastella sitä, kuinka paljon olet laittanut rahaa Vikinglottoon esimerkiksi viimeisen kuukauden aikana. Myös voittojen määrää voi tarkastella eri ajanjaksoilta.
Verottaja nimittäin tulkitsee, että jos voiton lunastanut henkilö jakaa saamansa arpajaisvoiton toisten henkilöiden kanssa ennen arvontaa tehdyn sopimuksen perusteella, katsotaan näiden henkilöiden saama tulo muuksi veronalaiseksi ansiotuloksi.Kuluvan viikon alussa voimaan tulleen uuden tulkinnan taustalla on arpajaislain muutos.– Pelaajien tulee ensiksi olla Veikkauksen asiakkaita, eli rekisteröityä Veikkauksen asiakkaaksi ja sitten kaikkien pelaajien tulee aina ostaa oma osuutensa porukkapeleihin joko myyntipaikasta tai sitten meidän sähköisistä kanavista, sanoo Veikkauksen arvontapelien johtaja Ville Venojärvi.Toisin sanoen, sellainen porukkapelaaminen, jossa porukan vetäjä kerää pelaajilta rahat ja sitten ostaa pelitositteen ei enää ole mahdollista?– No, ei siinä mielessä, että tämän verottajan kannanoton mukaan sitä [voittoa] katsotaan sitten muiden kuin sen pelin tekijän osalta veronalaiseksi tuloksi, Venojärvi toteaa.Edelleen, jos arpajaisvoiton saaja antaa voiton tai osan voitosta muulle henkilölle, kyseessä on perintö- ja lahjaverolain mukainen lahja.Käytännössä päätös on myös ajamassa alaikäiset pois lottoporukoista – ainakin verovapauden osalta.Koska alaikäinen ei voi rekisteröityä Veikkauksen rahapelaajaksi, ei hän myöskään voi saada porukkapelistä verovapaata arpajaisvoittoa.Voiton tai osan siitä siirtäminen alaikäiselle katsotaan siis aina perintö- ja lahjaverolain mukaiseksi lahjaksi.Verottaja kuitenkin tunnustaa, ettei sen koura ei välttämättä ulotu ulkomaille.Mikäli alaikäinen on kyseisen valtion lainsäädännön mahdollistamalla tavalla itsenäisesti osallistunut ETA-alueella toimeenpantaviin arpajaisiin ja arpajaisvoitto maksetaan hänelle, on mahdollinen arpajaisvoitto myös alaikäiselle verovapaa arpajaisvoitto.Verohallinnon mukaan uutta ohjetta sovelletaan kesäkuun 2023 alusta, ja se koskee 15.5.2023 ja sen jälkeen pelattuja pelejä.18.5.2023 16.40 juttuun lisätty Veikkauksen arvontapelien johtajan Ville Venojärven kommentti.
Työporukan pelaaminen onnistuu netissä helpoiten näin: 1
Höpö höpö. Veikkauksella on äly jo käytössä. Menee vähintään 10 kierrosta, että löytyy täysosumaa. Sillä välin ehtii kertyyn mukavasti fyrkkaa kassaan, kun ihmiset pistää miljoonakiilto silmissä 10-20€ per lärvi peleihin "nyt se tulee mulle".
Lopetin eurojaskankin, miksikö? Jostain kumman syystä alkoi päävoitot ja seuraava taso osumaan aina saksanmaalle. Uniperiako maksetaan??
Suuri kusetus on, ei muuta
Pourkkaloton verotus riippuu muutamasta asiasta, kuten osallistujien tunnistautumisesta ja sopimuksen olemassaolosta. Jos kaikki kimppaloton jäsenet ovat tunnistautuneet Veikkauksen asiakkaina, jokainen saa oman osuutensa voitosta suoraan Veikkaukselta. Näissä tilanteissa voitto on jokaiselle osallistujalle verovapaata tuloa.
Kun kimppalottoa pelataan yhteisen sopimuksen pohjalta, mutta vain yksi henkilö on tunnistautunut ja vastaanottaa voiton, ainoastaan tämä tunnistautunut henkilö saa voittonsa verovapaana. Muille jäsenille jaettavat voiton osuudet käsitellään verotuksessa ansiotuloina, ja ne ovat veronalaista tuloa.
Jos kimppalotossa ei ole selkeää sopimusta ja vain yksi osallistuja lunastaa voiton, tämä henkilö saa voittonsa verovapaana. Jos tämä henkilö päättää jakaa voittoa muiden kanssa, jaettavat osuudet katsotaan lahjaksi. Tällöin lahjan saajat saattavat joutua maksamaan lahjaveron, mikäli summa ylittää lahjaverovapaan rajan. Lue lisää tietoja .
Jos sinä tai porukkasi olette pelanneet lottoa mikä on ETA-alueen ulkopuolella, joudutte maksamaan voitoista veroa.
Mistä tiedät etteivät voitot mene veikkaukselle itselleen? Automaatti botit pelaavat voiton kotiin veikkaukselle itselleen ja kohta he kirjoittavat satuja siitä miten joku voitti ja missä kuponkia pidetään ja kuinka yöunet menivät ym. En usko enää mihinkään veikkauksen valeeseen.

Jatkossa lottoporukan jokaisen jäsenen oltava etukäteen ..
Mistä tiedät etteivät voitot mene veikkaukselle itselleen? Automaatti botit pelaavat voiton kotiin veikkaukselle itselleen ja kohta he kirjoittavat satuja siitä miten joku voitti ja missä kuponkia pidetään ja kuinka yöunet menivät ym. En usko enää mihinkään veikkauksen valeeseen.
Veikkaus vaatii tunnistautumista: Kimppalotto loppuu
Mistä tiedät etteivät voitot mene veikkaukselle itselleen? Automaatti botit pelaavat voiton kotiin veikkaukselle itselleen ja kohta he kirjoittavat satuja siitä miten joku voitti ja missä kuponkia pidetään ja kuinka yöunet menivät ym. En usko enää mihinkään veikkauksen valeeseen.
ja muiden arpajaisvoittojen jakaminen usean henkilön kesken
Milloin paljastuu tämä huijaus ? Veikkauksen hallintoneuvostonjäsente kautta aikojen ikuisesti linnaan ja korvausvastuuseen, valtakunnan petoksesta.
Tässä jos missään on todella toteutuu petoksen tunnusmerkit. "Viralliset valvojat" ovatko ymmärtäneet työnkuvan, että ei saa nukahtaa sen 5min aikana mitä työ viikossa kestää.
Minun mielestä virallisten valvojien pitäs ymmärtää aika paljon tietotekniikasta, ottaa selville hirveä määrä tietoa, taustatekijöistä, miten arvontakoneisto on liitetty mihinkin järjestelmään, miten pallojen sähköinen rakenne on järjestetty jne jne ... Tällä hetkellä täyttä huuhaa mitä meille syötetään, miten ihmeessä voitte olla noin röyhkeitä, ollaan ylitetty jo sietokyky.
Kimppakasinot – Rahapelaamisen yhteisöllinen vallankumous
Mistä tiedät etteivät voitot mene veikkaukselle itselleen? Automaatti botit pelaavat voiton kotiin veikkaukselle itselleen ja kohta he kirjoittavat satuja siitä miten joku voitti ja missä kuponkia pidetään ja kuinka yöunet menivät ym. En usko enää mihinkään veikkauksen valeeseen.
Veikkaus – täältä löydät kaikki aiheeseen liittyvät juttumme.