Uusimmat Kaikki tai ei mitään pelin tulokset:
Kaikki tai ei mitään -pelissä suurin päävoitto voi olla 625000 euroa 5 euron enimmäispanoksella. Päävoiton todennäköisyys on 1:1,35 miljoonaa. Pelipanos voi olla 1-5 euroa (0,5 euron välein). Pelissä voittokertoimet ovat kiinteät. Näin ollen pelaaja saa aina samansuuruisen voiton samalla tuloksella riippumatta muiden pelaajien tuloksista. Kuitenkin, kunkin voittoluokan voittojen summa voi olla enintään 3 miljoonaa euroa / arvontakerta.
Tältä sivulta löytyvät Kaikki tai ei mitään tulokset ja Onnenapilan numero joka ikinen päivä. Me päivitämme Veikkauksen Kaikki tai ei mitään numerot alla oleville kupongeille heti arvonnan päättymiseen jälkeen, toisin sanoen hieman klo 21.00 jälkeen. Jokainen Kaikki tai ei mitään tulos on saatavilla suoraan oman kuponkinsa kautta. Voit siis tarkistaa helposti viralliset tulokset tänään, eilen ja koko viikolta.
Uniikki toimintamalli on saanut suomalaiset kiinnostumaan Kaikki tai ei mitään -pelistä varsin kiitettävällä tavalla, ja se tuntuu kasvattavan suosiotaan tasaiseen tahtiin kuukausittain. Idea puree loistavasti suomalaiseen rahapelikulttuuriin, jossa aina toivotaan täysosumaa, mutta samalla ajatellaan, että kaikki menee kuitenkin pieleen. Suosiota on lisännyt se, että peliä voidaan harjoittaa monimuotoisesti sekä netissä, että perinteisemmin Veikkauksen omissa toimipisteissä tai esimerkiksi pienempien asuinalueiden kioskeissa.
Kaikki tai ei mitään: tulokset, voittonumerot ja voittokertoimet:
Tulokset kaikki tai ei mitään pelissä ovat siis päivittäisiä. Mikäli et löydä kierrosta jolloin rivisi sisässä oli ei hätää – Teksti-TV näyttää kaikki tai ei mitään tulokset aina neljä viikkoa taaksepäin. Kaikki tai ei mitään tulos tänään löytyy aina näppärästi tältä sivulta.
Tämä voi olla sekä hyvä että huono asia, sillä toisaalta pelaaja pystyy määrittämään rivin hinnan niin, että se on omissa taloudellisissa rajoissa, mutta toisaalta osa pelaajista saattaa nostaa panosta liikaa. On tärkeää, että Kaikki tai ei mitään -pelin kaltaisia lottopelejä pelataan mahdollisimman vastuullisesti, sillä nämä pelit on suunniteltu pääosin vain viihdettä varten.
Kaikki tai ei mitään -pelin säännöt ovat yksinkertaiset ja antavat pelaajille mahdollisuuden valita, kuinka he haluavat pelata. Tässä ovat perussäännöt:
Muissa tapauksissa, siis mikäli arvonnan Kaikki tai ei mitään tulokset olisivat hakusessa, niin suosittelemme menemään käyttämäsi lottosivuston toimipisteelle. Sieltähän se sitten lappua näyttämällä selviää. Rivit ovat kuitenkin voimassa aina vuoden päivät.
Kaikki tai ei mitään -pelin perusidea
Voittokertoimet ovat tässä pelissä kiinteät. Pelissä valitaan 12 numeroa 24:stä. Valitsemalla 12 numeroa oikein pelaaja saavuttaa päävoiton, mutta jos rivissä ei ole yhtään osumaa, tuottaa se myös saman tuloksen. Tässä pelissä pelaajan täydellinen epäonni voi kääntyä täydelliseksi onnistumiseksi. Pienempiä voitto-osuuksia jaetaan myös tällaisella käänteisellä voittoluokituksella voittoluokissa 0 – 4. Onnenapila-pelillä voi nelinkertaistaa voiton ja voittaa myös poikkeuksellisesti voittoluokissa 5 – 7. Onnenapilaan osallistut panoksen suuruisella lisämaksulla. Jokaiselle peliriville arvotaan oma onnennumero, 1 – 4. Osallistumalla Onnenapilaan voitto voi siis nelinkertaistua onnennumeron ollessa oikea.
Suomessa on osunut jo isoja Kaikki tai ei mitään voittoja. .
Kaikki tai ei mitään on päivittäin pelattava kotimainen numeroarvontapeli. Pelissä on Suomessa täysin uniikki voittomekaniikka, jonka idea perustuu suomalaisten harmitteluun siitä, että eiväthän he koskaan mitään tällaisista peleistä voita. Tämän vuoksi Kaikki tai ei mitään -pelissä on mahdollista voittaa joko arvaamalla kaikki oikein, tai olla arvaamatta yhtään numeroa oikein. Periaatteessa Kaikki tai ei mitään -pelissä voittaa silloin, jos onnistuu tai epäonnistuu täydellisesti. Tähän väliin osuessa on jaossa hieman pienempiä voittoja.
Alta löydät selkeän taulukon Kaikki tai ei mitään voittoluokista:
Suosion kasvamisen myötä monet ovat miettineet, voiko Kaikki tai ei mitään -peliä pelata missään muualla kuin Veikkauksella. Kylmä fakta kuitenkin on, että Kaikki tai ei mitään on täysin kotimainen rahapeli, joka toimii tällä hetkellä vain Veikkauksella. Kyseessä on Veikkauksen täysin oma peli, jota he eivät ole jakaneet muille alustoille käytettäväksi.
Kaikki tai ei mitään pelaaminen tapahtuu seuraavalla tavalla:
Kaikki tai ei mitään -pelin perusidea on yksinkertainen, mutta samalla poikkeuksellinen: pelaaja valitsee 12 numerosta 7 numeroa, joiden hän uskoo olevan joko kaikki oikein tai ei yhtään oikein. Tämä ainutlaatuinen konsepti tarjoaa pelaajille mahdollisuuden voittaa joko täysi kaikki oikein -voitto tai täysi ei yhtään oikein -voitto.
Tämä taklataan Kaikki tai ei mitään pelin säännöissä seruaavasti:
Vaikka Kaikki tai ei mitään -peli on pelattavissa vain Veikkauksella, on olemassa myös vastaavanlaisia pelejä muilla sivustoilla. Pääasiassa tässä puhutaan erilaisista numeroarvontapeleistä, joita lähes kaikki nettikasinot Suomessa tarjoavat eri muodoissa. Täysin identtisiä pelejä ei ole, sillä Kaikki tai ei mitään -pelissä on Suomessa täysin uniikki idea. Jotain samaa kuitenkin muidenkin sivujen tarjoamissa peleissä on.
Tässä lista isoista, uusista voitoista Kaikki tai ei mitään pelissä:
Kaikki tai ei mitään -pelin erikoisominaisuus on onnenapila-ominaisuus, jonka pelaaja voi ostaa pelin kylkeen. Onnenapilan pelikone arpoo numeron ja mikäli tämä numero osuu omalle kohdalle, pelin voitto nelinkertaistuu. Tämä ominaisuus saattaa kuitenkin osoittautua turhaksi, mikäli Kaikki tai ei mitään -pelistä ei tule ollenkaan voittoja.
Kaikki tai ei mitään oikeat numerot tänään voit tarkistaa alta.
Pääasiassa Kaikki tai ei mitään -peliä muistuttavat kasinopelit löytyvät livekasinoiden puolelta, ja muistuttavat enemmän Lottoa, Bingoa tai Kenoa, kuin Kaikki tai ei mitään -peliä. Tällainen on esimerkiksi Mega Ball on livepeli, joka on sekoitus Lottoa ja Bingoa. Pelaaja ostaa lapun täynnä numeroita, pallokone pyörittää näkyville tiettyjä numeroita ja pelaajan tarkoitus on saada omalla lapullaan täyteen yksittäinen rivi.