Vuoden 2024 jääkiekon naisten [...]

1994 – Olympiapronssia Lillehammerista ja MM-hopeaa Italiasta. Suomeen sadas jäähalli. Jääkiekon katsojamäärä ylittää kaudella 1993-94 kolmen miljoonan rajan. Naisten maajoukkueelle MM-pronssia. Esa Tikkanen, New York Rangers, voittaa Stanley Cupin.

Suomi on myös järjestänyt jääkiekon naisten MM-kisat neljään otteeseen – vuonna 2019 MM-kullasta pelattiin Espoossa, vuonna 2009 Hämeenlinnassa, vuonna 1999 Espoossa ja Vantaalla ja vuonna 1992 Tampereella.

Olen katsonut kaikki jääkiekon EM- ja MM- ottelut mita ikinä on Suomen televisiosta tullut vuodesta 1972 lähtien. Satunnaisesti poikasena katselin jo 60-luvullakin jääkiekkoa mutta vasta 1972 kiinnostuin oikein tosissani pelistä ja aloin pelata itsekin. Pelasinkin n 17 v ja sitten toimin valmentajana jonkin aikaa.

Olen 100% varma että noin kävi, Suomi oli yhden vuoden B-sarjassa ja muistan että juuri Alpo Suhosen aikana näin kävi. En muista jälkeen päin vuosilukuja milloin tämä tapahtui mutta itse tapahtumat muista erittäin hyvin.

Joo, Valkovenäjällehän se Ruotsi hävisi ja vielä kaukolaukaus upposi sisään Tommy Salon kypärän kautta mikä ratkaisi pelin. Sotkin noi maat keskenään :-(

Jääkiekon naisten MM-kisat 2024

1997 – Suomi voittaa ensimmäisen A-maajoukkueiden neljän maan (Suomi, Ruotsi, Venäjä, Tsekki) Euro Hockey Tourin. Naisten maajoukkueelle jälleen MM-pronssia. Alle 18-vuotiaiden maajoukkue voittaa neljännen kerran EM-kultaa. Suomi järjestää MM-kotikisat Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Urpo Ylönen aateloidaan ensimmäisenä suomalaisena IIHF:n kunniagalleriaan.

Olen katsonut kaikki jääkiekon EM- ja MM- ottelut mita ikinä on Suomen televisiosta tullut vuodesta 1972 lähtien. Satunnaisesti poikasena katselin jo 60-luvullakin jääkiekkoa mutta vasta 1972 kiinnostuin oikein tosissani pelistä ja aloin pelata itsekin. Pelasinkin n 17 v ja sitten toimin valmentajana jonkin aikaa.

Olen 100% varma että noin kävi, Suomi oli yhden vuoden B-sarjassa ja muistan että juuri Alpo Suhosen aikana näin kävi. En muista jälkeen päin vuosilukuja milloin tämä tapahtui mutta itse tapahtumat muista erittäin hyvin.

Joo, Valkovenäjällehän se Ruotsi hävisi ja vielä kaukolaukaus upposi sisään Tommy Salon kypärän kautta mikä ratkaisi pelin. Sotkin noi maat keskenään :-(

Olen katsonut kaikki jääkiekon EM- ja MM- ottelut mita ikinä on Suomen televisiosta tullut vuodesta 1972 lähtien. Satunnaisesti poikasena katselin jo 60-luvullakin jääkiekkoa mutta vasta 1972 kiinnostuin oikein tosissani pelistä ja aloin pelata itsekin. Pelasinkin n 17 v ja sitten toimin valmentajana jonkin aikaa.

Olen 100% varma että noin kävi, Suomi oli yhden vuoden B-sarjassa ja muistan että juuri Alpo Suhosen aikana näin kävi. En muista jälkeen päin vuosilukuja milloin tämä tapahtui mutta itse tapahtumat muista erittäin hyvin.

Joo, Valkovenäjällehän se Ruotsi hävisi ja vielä kaukolaukaus upposi sisään Tommy Salon kypärän kautta mikä ratkaisi pelin. Sotkin noi maat keskenään :-(

1999 – A-maajoukkueelle toinen peräkkäinen hopea MM-kisoista Norjasta. Suomi häviää kaksiosaisen finaalin Tsekille jatkoajan jälkeen. Saku Koivu nimitetään ensimmäisenä eurooppalaisena NHL:n historian menestyneimmän seuran, Montreal Canadiensin kapteeniksi. Naiset viidettä kertaa peräkkäin MM-pronssilla. Alle 18-vuotiaiden maajoukkue voittaa kaikkien aikojen ensimmäisen tämän ikäluokan MM-tittelin Füssenissä, Saksassa. 17-vuotiaat voittavat ”European Youth Olympic Days” -turnauksen loppuottelussa Ruotsin 4-3. Jere Lehtinen, Dallas Stars, voittaa Stanley Cupin, ja hänet palkitaan NHL:n parhaan puolustavan hyökkääjän palkinnolla, Frank J Selke Trophyllä. Harry Lindblad, Lasse Oksanen ja Jorma Valtonen aateloidaan IIHF:n kunniagalleriaan.

Jääkiekon naisten MM: puolivälierä Suomi-Tshekki

Tsekistä puolestaan NHL pisterohmua Jakub Voracekia, legenda Jaromir Jagria, sekä San Jose Sharksin nuorukaista Tomas Hertliä.Leijonat ovat nyt näyttäneet epäilijöilleen mistä puusta he ovat oikein veistetty.Gee uskoo Leijonien selvittävänsä tiensä välieriin.

Jääkiekon MM- KisatSuomi – Tsekkikello 21:15Suomi ML @ 1.85
Parhaan kertoimen otteluun tarjoaa Unibet!

Jääkiekon naisten MM-kisat 2024

Jääkiekon suurmaihin kuuluvat Kanada, Tsekki, Suomi, Ruotsi, USA, Venäjä ja Slovakia.

Kuuluuko Saksa, Itävalta tai Sveitsi? Ehkä ei kuitenkaan vaikka näillä mailla on ihan hyvät joukkueet. Myös Norjalla, Tanskalla, Ukrainalla, Ranskalla ja Italialla on ammmattilaisia sekä kohtuullisen hyvät joukkueet mutta kuitenkin jäävät jälkeen jääkiekon suurmaista jotka saavat joskus jopa tilastotappioita näiltä em mailta ( muistissa hyvin ottelu Ruotsi - Ukraina jonka Ukraina voitti muutama vuosi sitten). Takavuosina myös Puolan joukkue pelasi ajoittain pirteästi ja syötti katkeraa kalkkia Suomen joukkueelle. Alpo Suhosen johdolla Suomi käväisi B-sarjassa kun hävisi MM kisoissa juuri Puolalle monia vuosia sitten.

Sitten taso laskee suuresti, Kiina ja Japani ovat jo selvästi heikompia maita, ehkä I tai II divisioonan tasoa Suomessa. Belgian pääsarjassa kaksi joukkuetta pelaa siellä joka vuosi maansa liigamestaruudesta mutta taso on jotain kolmosdivarin luokkaa Suomessa.

Naisten jääkiekkomaajoukkue menetti johtonsa ja taipui Tšekille

Naisten jääkiekon MM-kisat 2024

MM 1990: MM-pronssia
MM 1992: MM-pronssia
MM 1994: MM-pronssia
MM 1997: MM-pronssia
MM 1999: MM-pronssia
MM 2000: MM-pronssia
MM 2001: Neljäs sija
MM 2004: MM-pronssia
MM 2005: Neljäs sija
MM 2007: Neljäs sija
MM 2008: MM-pronssia
MM 2009: MM-pronssia
MM 2011: MM-pronssia
MM 2012: Neljäs sija
MM 2013: Neljäs sija
MM 2015: MM-pronssia
MM 2016: Neljäs sija
MM 2017: MM-pronssia
MM 2019: MM-hopeaa
MM 2021: MM-pronssia
MM 2022:
Kuudes sija
MM 2023: Viides sijaNaiset saivat omat jääkiekon maailmanmestaruuskisansa vuonna 1990.

JÄÄKIEKON NAISTEN MM: SUOMI-TSHEKKI ohjelmatiedot

Jääkiekon suurmaihin kuuluvat Kanada, Tsekki, Suomi, Ruotsi, USA, Venäjä ja Slovakia.

Kuuluuko Saksa, Itävalta tai Sveitsi? Ehkä ei kuitenkaan vaikka näillä mailla on ihan hyvät joukkueet. Myös Norjalla, Tanskalla, Ukrainalla, Ranskalla ja Italialla on ammmattilaisia sekä kohtuullisen hyvät joukkueet mutta kuitenkin jäävät jälkeen jääkiekon suurmaista jotka saavat joskus jopa tilastotappioita näiltä em mailta ( muistissa hyvin ottelu Ruotsi - Ukraina jonka Ukraina voitti muutama vuosi sitten). Takavuosina myös Puolan joukkue pelasi ajoittain pirteästi ja syötti katkeraa kalkkia Suomen joukkueelle. Alpo Suhosen johdolla Suomi käväisi B-sarjassa kun hävisi MM kisoissa juuri Puolalle monia vuosia sitten.

Sitten taso laskee suuresti, Kiina ja Japani ovat jo selvästi heikompia maita, ehkä I tai II divisioonan tasoa Suomessa. Belgian pääsarjassa kaksi joukkuetta pelaa siellä joka vuosi maansa liigamestaruudesta mutta taso on jotain kolmosdivarin luokkaa Suomessa.

Jääkiekon naisten MM: Suomi-Tshekki

Jääkiekon naisten MM-kisojen 2024 joukkueet ovat:Naisleijonat ovat voittaneet historiansa aikana yhteensä 14 MM-kisojen mitalia.