Putous kausi 3. Kunto moitteeton


8. maaliskuuta 2018 esitettiin "Putous-special: Sketsihahmojen tarina" -erikoisjakso, jolloin nähtiin ajatuksia jokaisen -kauden sketsihahmon takaa.


Toiseksi Putous-ohjelman sketsihahmokilpailussa sijoittunut VV Lahtinen on vanhempiaan ujosteleva teinipoika, joka esitteli kilpailun finaalissa myös Tiktok-tanssiaan esitteli podcast-juontajaparinsa GG:n. Tällä kertaa kisa päättyi kuitenkin kilpakumppanin voittoon.

Sketsihahmokilpailun finaali käytiin 1. maaliskuuta 2014, jolloin voittajaksi selvisi Jussi Vatasen esittämä Antsku. Vatasesta tuli ensimmäinen näyttelijä, joka on voittanut kilpailun kaksi kertaa. Viikkoa myöhemmin esitettiin kahden edellisen kauden tapaan "Putous-UNICEF"-hyväntekeväisyysjakso.

Putous - Kausi 5 3DVD (avaamaton) -tv-sarja-

Viihdeohjelma Putous päättyi tänään kuluneelta tuotantokaudelta, ja samalla selvisi mikä ohjelman sketsihahmoista vei tällä kertaa voiton. Finaalissa olivat VV Lahtinen ja Matti McConaughey, joista Matti vei vuoden 2024 sketsihahmokisan voiton. Viimeisessä lähetyksessä Matti sai videoviestin kovasti ihailemaltaan Riitta Väisäseltä.

Sketsihahmokilpailun voitti 23. helmikuuta 2013 käydyssä finaalissa esittämä . Viikkoa myöhemmin esitettiin vielä hyväntekeväisyysjakso "Putous-UNICEF".

Tammikuuta.Juontajana puolestaan nähdään jo kolmatta kautta , joka aiemmin on toiminut myös ohjelman ohjaajana.Edellisellä Putous-kaudella näyttelivät ja , jonka esittämä MattiMcConaughey voitti sketsihahmokilpailun.Niina Lahtinen nähtiin juuri mukana -ohjelmassa tanssinopettajanaan .

Ennen kauden alkua esitettiin erikoisjakso "Putous-hahmoset, missä he ovat nyt?", jossa esiintyi edellisten tuotantokausien sketsihahmoja.


Suoran Putous-lähetyksen juontaa Niina Lahtinen

Keväällä 2010 MTV3-kanavan valtasi Suomen pisin, hauskin ja sekopäisin show: Putous. Putous sai jatkoa tänä keväänä ja se pyörii parhaillaan primetime-aikaan Maikkarin lauantai-illoissa yhteensä kahdeksana lauantaina peräkkäin.

Putouksessa on mukana komediallisen näyttelyn kärkikaartia. Entuudestaan Putouksesta tutut: Jukka Rasila, Aku Hirvinieni, Krista Kosonen, Riku Nieminen sekä Jaakko Saariluoma, tällä kertaa näyttelijöiden rivissä. Mukana myös uutta verta eli juontajana Ville Myllyrinne ja tuoreina näyttelijöinä: Joanna Haartti, Jussi Vatanen sekä Iina Kuustonen.

Sketsihahmo: MATTI MCCONAUGHEY | Putous 16. kausi | MTV3

Keväällä 2010 MTV3-kanavan valtasi Suomen pisin, hauskin ja sekopäisin show: Putous. Putous sai jatkoa tänä keväänä ja se pyörii parhaillaan primetime-aikaan Maikkarin lauantai-illoissa yhteensä kahdeksana lauantaina peräkkäin.

Putouksessa on mukana komediallisen näyttelyn kärkikaartia. Entuudestaan Putouksesta tutut: Jukka Rasila, Aku Hirvinieni, Krista Kosonen, Riku Nieminen sekä Jaakko Saariluoma, tällä kertaa näyttelijöiden rivissä. Mukana myös uutta verta eli juontajana Ville Myllyrinne ja tuoreina näyttelijöinä: Joanna Haartti, Jussi Vatanen sekä Iina Kuustonen.

Tuore Putous-kausi jakaa mielipiteet – yksi hahmo ylitse muiden

Koitamme jatkuvasti lisätä uusia palveluita valikoimaamme, mutta valitettavasti tällä kertaa emme löytäneet yhtään tarjousta elokuvalle "Putous - Kausi 2" netissä. Palaa pian takaisin katsomaan olemmeko löytäneet uusia tarjouksia.

Sketsihahmokilpailu: Pönttö| 2. live | Putous 13. kausi | MTV3

Putouksen kaudella ei ollut Vuoden sketsihahmo -kilpailua. Sen sijaan kaudella oli Kansan hahmot, jotka ovat katsojien annetuista vaihtoehdoista päättämiä hahmoja, joita joka jaksossa näyttelee 1–3 arvottua näyttelijää.

Osta Putous Kausi 5 elokuva (DVD) netistä

Nyt alkoi armoton vedonlyönti, ketkä esiintyvät ensi kaudella Putouksessa. Mikko Leppilampi on varma juontaja ja näyttelijöinä Pola ja Petelius. Sami Hedberg vaatii niin isoa palkkiota, ettei ole varma ja muista ei tiedä. Valmiiksi köntsät housuissa olis Arhinmäellä. Kuka arvaa oikein voittaa luksus matkan kävellen torille ja takaisin.

Sketsihahmokilpailu: Anja Jankka | 2. live | Putous 13. kausi | MTV3

Putouksen edellinen tuotantokausi nähtiin televisiossa viime syksynä. Se pysyi tiiviisti koko syksyn ajan. 10. tuotantokauden aikana ohjelmaa seurasi televisiosta lähes 3,1 miljoonaa suomalaista (3 091 000) ja se oli syksyn toiseksi katsotuin viihdeohjelma MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -ohjelman jälkeen.

Ostetaan Kuvassa Oleva Putous Kausi 2 Dvd

Putouksen 11. tuotantokauden näyttelijät ja juontaja paljastetaan tiistaina 12. helmikuuta.

Sketsi: LUONNONSUOJELIJAT | Putous 16. kausi | MTV3 · Comments2.

Putouksen 16. kausi starttasi lauantaina. Monet katsojista eivät olleet avauksesta vakuuttuneita.