1959 – Ensimmäinen voitto Ruotsista Suomessa, tulos 4-1.
Saapuiko jalkapallo Suomeen helatorstaina vuonna 1876, kun sitä pelattiin vapaapalokunnan vuosijuhlissa Kaisaniemen puistossa? Vai esittelikö voimistelunopettaja Viktor Heikel pelin ensimmäisenä Hufvudstadsbladetin artikellissaan jo kuusi vuotta aiemmin?
Suomi ja Ruotsi on kohdannut miesten MM-kisoissa yhteensä 66 kertaa ja Suomi on voittanut kohtaamisista 16 ja Ruotsi 38 ja tasapeliin on päädytty 12 kertaa.
Suomi ja Ruotsi kohtasivat MM-tasolla ensimmäisen kerran vuonna 1949. Ensimmäiset kohtaamiset olivat Ruotsin runsasmaalista juhlaa. Ensimmäiseen tasapeliin Suomi ylsi vuoden 1959 kisoissa (4-4), ensimmäisen kerran Leijonat juhli voittoaan vuonna 1970 (3-1).
1959 Ensimmäinen voitto Ruotsista Suomessa, tulos 4-1.
Suomi ja Ruotsi ovat kohdanneet viime vuosina MM-tasolla vain harvoin. Vastakkain on asetuttu 2010- ja 2020-luvuilla yhteensä ainoastaan neljä kertaa. Noissa neljässä ottelussa voitot ovat menneet tasan 2-2.
Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.
Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.
Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin .
Takalon lisäksi myös Marjo Matikainen, Marja-Liisa Kirvesniemi, Virpi Kuitunen, Pirjo Manninen ja Aino-Kaisa Saarinen ovat voittaneet henkilökohtaiset MM-kultamitalit.
Viimeisimmän kerran suomalaisväriä on nähty korkeimmalla korokkeella MM-tasolla, kun Saarinen voitti Liberecissä 2009 perinteisen hiihtotavan 10 km.
Tanska nousi jääkiekon MM-kisojen ylimmälle tasolle vuonna 2003. Ensimmäinen keskinäinen ottelu Suomen ja Tanskan välillä pelattiin vuonna 2004, jolloin Suomi voitti 6–0.
Jääkiekon MM-voitto on kurkistus Suomen kansalliseen mielialaan
Suomi oli hoidellut edellisissä kisoissa ”asiallisesti” heikompansa, mutta nyt oli taas aika tösiä ja lahjoittaa Sveitsille (maaliero 19-96) ainoat pisteensä luvuin 2-3. Avausottelussa L-Saksaa vastaan sen sijaan johdettiin ekan erän jälkeen komeasti 5-0, joten voitiin rauhassa vaihtaa uusi lupaava tulokas Stig Wetzell maaliin Jorma Valtosen tilalle. Toisen erän neljän ensimmäisen minuutin aikana saksalaiset latoivat sitten kiekon neljästi Wetzellin selän taakse joten Valtonen äkkiä takaisin ja niin säikähdyksellä (8-5) lopulta selvittiin. Mutta ’Stigu’ Wetzellin taru ei lopahtanut maajoukkueen osalta tähän, valitettavasti...
Suomi ja Tanska jääkiekon MM-kisoissa: Voitot 9–2
Suomi palasi Sapporossa rytinällä MM-kisojen terävimpään kärkeen. Vielä ennen viimeistä kisapäivää sinivalkoiset värit keikkuivat mitalitilaston kärkipaikalla, mutta miesten 50 kilometrillä Norja nousi kaksoisvoitollaan niukasti Suomen ohi ykköseksi. Suomen saalis, 5 kultaa, hopea ja kaksi pronssia, oli kuitenkin parasta sitten vuoden 1989 Lahden kotikisojen.
Suomi voitti jääkiekon MM-kisat viimeksi vuonna 2019
Putoaminen ei kuitenkaan turkulaisia masentanut, vaan päämääräksi asetettiin nousu välittömästi takaisin mestaruussarjaan. Tätä varten ryhdyttiin määrätietoisiin toimiin. Päätettiin hankkia joukkueelle ensimmäisenä seurajoukkueena Suomessa kanadalainen valmentaja. Maajoukkuevalmentaja Joe Wirkkusen avulla tähän tehtävään löydettiin Port Arthur Bearcatseissa pelannut puolustaja Norwel ”Red” Olsen, joka syksyllä 1962 saapui Turkuun vaimoineen. Hän pääsi aloittamaan harjoitukset 18.10.1962 valmistuneella Kupittaan tekojäällä, jossa ei tosin silloin vielä ollut katsomoita valmiina, joten otteluita siellä ei voitu pelata.
Suomen ikimuistoinen ensimmäinen voitto Kanadasta
Juha Rantasila - joka oli mm. voittanut SM-liigan maalikuninkuuden 30(!) osumallaan kaudella 1970-71 - sai kokea kovia, kun Puolan Marian Feter löi meriittejä kyselemättä poikittaisella mailalla jo tuossakin matsissa kahdesti maaliverkkoja heilutelleen puolustajan nenäluun murskaksi ja hienosti alkaneet kisat olivat siinä. ”En kohdannut Feteriä enää toiste jäällä!” harmitteli Rantasila jälkeenpäin... Suomi 5.
MM-karaoken voitot Suomeen ensimmäistä kertaa
Kun itävaltalainen Kurt Waldheim voitti pari päivää myöhemmin YK:n pääsihteerikilvassa Max Jakobsonin, Taneli Kekkonen sanoi presidentti-isälleen, että tuntui kuin Suomi olisi hävinnyt jääkiekossa Tanskalle.
Suomi voittaa jääkiekon MM-kultaa 2024
Miesten lajeissa menestyneimpänä urheilijana voidaan pitää Saksan Ronny Ackermannia, joka voitti yhdistetyssä molemmat henkilökohtaiset matkat ja otti hopeaa joukkuekilpailussa. Yhdistetyssä Suomelle odotettiin jopa jättipottia Hannu Mannisen johdolla, mutta lopputuloksena oli pelkkää lämmintä kättä pistesijojen muodossa.
MM-kisojen korvike: Suomen MM-voitot Yle Areenassa
Erilaisia vetokohteita jalkapalloon löytyy tolkuton määrä. On perinteisiä 1X2-vetoja ja erikoisvetoja kuten maalintekijävetoja. Jalkapallossa lyödään eniten vetoa joko voittajista tai maalimääristä, mutta yhä suositummat tasoitusvedot tarjoavat maistuvia mahdollisuuksia hyviin vetovoittoihin esimerkiksi altavastaajien puolesta vetoa lyötäessä.