# Parhaat kertoimet vedonlyöntiin


Vedonvälittäjän asettamat vedonlyöntikertoimet perustuvat välittäjän todennäköisyyslaskelmiin tapahtuman lopputuloksesta ja ne on aina asetettu niin, että välittäjällä on vedossa voittomarginaali.


Vedonlyönti voidaan nähdä pelinä, jossa kaksi pelin osapuolta, vedonlyöjä ja vedonvälittäjä, pelaavat toisiaan vastaan. Vedonvälittäjä asettaa oman kertoimensa tietylle tapahtumalle, esimerkiksi jalkapallo-ottelun lopputulokselle, jonka jälkeen vedonlyöjä päättää oman panoksensa suuruuden tai jättää vedon kokonaan välistä.

Alikertoimessa on puolestaan päinvastainen tilanne. Olet arvioinut tapahtumalle lopputuloksen ja saanut sen perusteella kertoimen. Vedonlyöntisivusto on arvioinut lopputuloksen todennäköisemmäksi ja tarjoaa siksi lopputulokselle liian pieniä kertoimia.

Vaihtoehtoisesti voit lunastaa korotettuja kertoimia vedonlyöntiin.

Tässä tapauksessa kohteita kannattaa pelata, mikäli omat arviosi todennäköisyyksistä ovat näistä poikkeavia. Samalla pystyt kehittymään pelin arvioinnissa ja muutenkin vedonlyöjänä.

Voimalukujen perusteella voi tehdä otteluista prosenttiarvioita. Näitä varten pitää kuitenkin olla moni asia tiedossa ja data kohdillaan: sarjan ja joukkueiden kotietu on oltava tiedossa, joukkueiden vire ja kuntokäyrät täytyy olla tutkittuna – ja poissaolotiedot on syytä tutkia tarkkaan. Lisäksi tasapelin todennäköisyys on osattava arvioida. Koska otteluiden todennäköisyydet ovat kerrointen käänteislukuja, on tämä osa-alue oltava hallussa tähdätessä voitolliseen vedonlyöntiin.

Nyt sinulla on siis käsissäsi todennäköisyys vetosi osumiselle. Tuo prosenttiluku 55 muutetaan desimaaleiksi eli muotoon 0,55. Tuo desimaali kerrotaan betsisivuston tarjoamalla kertoimella eli suoritetaan kertolasku 0,55 x 2,10. Vastaukseksi saadaan 1,155 eli olet löytänyt ylikertoimen. Ylikerroin on löytynyt, jos tuon kertolaskun tulo on yli 1,00. Se siis tarkoittaa sitä, että pitkässä juoksussa, kun lyöt tällaisia kohteita ja vetoja, sanapari ”voitollinen vedonlyönti” toteutuu.

Pelaaja saavuttaa edun mikäli vedonvälittäjä arvioi tapahtuman todennäköisyyden virheellisesti ja asettaa tapahtumalle suuremman kertoimen mitä sille kuuluisi. Vedonlyöntikielellä ilmaistuna kyseessä on ylikerroin, joka pitkässä juoksussa palauttaa pelaajalle enemmän kuin tapahtumalle asetetun panoksen.


Vedonlyöntiopas: Todennäköisyysarvion laatiminen

Voit voittaa vedonlyönnissa vain ja ainoastaan pelaamalla ylikertoimia. Jos altavastaajan mahdollisuus on mielestäsi esimerkiksi 20% ja saat yli 5 kertoimen kannattaa sitä pelata. Pitkässä juokussa tämä pelitapa tuottaa takuuvarmasti voittoa, vaikka 4 vetoa viidestä meneekin keskimäärin ohi.

Miten vedonlyöntikertoimet lasketaan

Vedonlyöntisivusto antaa seuraavat kertoimet 1 Pittsburgh 2,80 – X Tasapeli 3,80 – 2 Washington 2,40

Miten todennäköisyys & odotusarvo lasketaan vedonlyönnissä?

Kertoimet näyttelevät äärimmäisen tärkeää roolia voittavassa vedonlyönnissä. Jos toinen sivusto tarjoaa jollekin kohteelle kerrointa 2,00 ja toisella sivustolla saman kohteen kerroin on 2,20, niin silloin kannattaa tarttua ehdottomasti siihen tarjolla olevaan parempaan kertoimeen, sillä pitkässä juoksussa saatat menettää tuhansia, tuhansia ja vielä kerran tuhansia euroja puhtaasti sillä, ettet ole hyödyntänyt markkinatoppia eli tarjolla olevaa parasta mahdollista kerrointa.

Vedonlyönnin kertoimien laskeminen

Mitä ihmettä tarkoittaa sanakolmikko ”vedon positiivinen odotusarvo”? Se on oleellinen osa voittavaa vedonlyöntiä, sillä vedon tarkoittaa pitkässä juoksussa rahaa, kunhan lyömäsi vedot noudattavat tiettyä linjausta.

Lue kaikki mahdollinen liittyen vedonlyöntien kertoimiin

Etsi ylikertoimet: Seuraa vedonlyöntisivustojen kampanjoita, joista ylikerroin mahdollisesti löytyy. Ne voivat olla myös tiettyjä tarjouksia suosituille tapahtumille tai otteluille, joissa kertoimet on tarkoituksella nostettu normaalia korkeammiksi. Sivustomme kattava valikoima tarjoaa vaihtoehtoja!

Oletko koskaan miettinyt miten vedonlyöntikertoimet muodostetaan?

Nyt kun ymmärrät kertoimien, ja siten vedonlyönnin, perusteet, saattaa vedonlyönnin aloittaminen tuntua houkuttelevalta. Rahapelialan ammattilaisena haluaisin vielä jakaa olennaiset vinkit aloitteleville betsaajille, joiden avulla vedonlyönti ei lähde lapasesta. Muista, että vedonlyönnissä menestyminen pitkällä aikavälillä ei ole helppoa – eikä tuuriin perustuvaa. Lähesty niin kertoimia kuin koko vedonlyöntiprosessia rationaalisesti ja asteittain.

Vedonlyöntikertoimet – miten ne lasketaan

Voit voittaa vedonlyönnissa vain ja ainoastaan pelaamalla ylikertoimia. Jos altavastaajan mahdollisuus on mielestäsi esimerkiksi 20% ja saat yli 5 kertoimen kannattaa sitä pelata. Pitkässä juokussa tämä pelitapa tuottaa takuuvarmasti voittoa, vaikka 4 vetoa viidestä meneekin keskimäärin ohi.

Asiasanat: jalkapallo, vedonlyönti, kerroin, todennäköisyys

Kun on laskenut lopputulokselle kertoimen, voi verrata sitä vedonlyöntisivustojen kertoimia vastaan. Jos vedonlyöntisivusto tarjoaa tapahtumalle tai tulokselle sinun arviotasi paremman kertoimen, on kyseessä ylikerroin.

Hahmota vedonlyönnin kertoimet ja todennäköisyydet

Kun sarjan ja joukkueiden peruslukemat ja rankingit on kunnossa, niin arviointeja voi alkaa tekemään yksittäisistä ottelussa. Suosittelemme tekemään arvioita yksittäisiin otteluihin ensin harjoitusmielessä, analysoida omien todennäköisyyksien sekä arvioiden laatua ja ottaa niistä oppia tulevaisuuteen. Vain siten vedonlyöjänä voi kehittyä ja pelata pitkässä juoksussa voitollista vedonlyöntiä. Yksittäisen ottelun todennäköisyysarviointeihin vaikuttaa eniten joukkueille aiemmin annetun rankingit eli voimaluvut. Lisäksi on syytä huomioida viiden tai kymmenen ottelun kuntopuntari, joka näyttää selkeästi sen miten hyvässä lennossa joukkueet ovat viime aikoina olleet.