Matti Ahde: Hyeenat eivät olleet tyytyväisiä, olinhan jäänyt henkiin


Sen jälkeen tuotantoyhtiömme Tarinatalo oli tehnyt Neloselle ohjelman, jossa kerrottiin, että ahdistelusta syytetty mies oli entinen ministeri ja eduskunnan puhemies, Veikkauksen toimitusjohtaja Matti Ahde. Yhtiön virkaa tekevänä toimitusjohtajana ja osaomistajana olin siunannut journalistisen ratkaisun, nimen kertomisen.


Matti Ahde tiivistää potkut Veikkauksen toimitusjohtajan tehtävästä yhteen sanaan: oikeusmurha.


- Ensi vuosi on maailmanmestaruuskisojen myötä salibandylle todellinen supervuosi Suomessa. Yhteistyösopimuksen myötä lajimme kehittyy entisestään: sen avulla saamme lajin olosuhteita pystytään parantamaan ja Salibandyliigan otteluita televisioidaan jatkossa Urheilukanavalla, Salibandyliigan toimitusjohtaja Jari Kinnunen kommentoi.
- Ilman näin mittavaa sopimusta Veikkauksen kanssa, ei Salibandyliigan tämän kauden kehittämishankkeita: Taraflex-mattohanketta ja TV-sopimusta Nelosen kanssa, olisi ollut mahdollista toteuttaa, jatkaa Kinnunen.

- Salibandy on vahvistanut asemaansa suurten lajien keskuudessa, kuten jalkapallo ja jääkiekko. Olemme erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön salibandyn kanssa niin maajoukkueen, Salibandyliigan kuin seurojenkin kanssa, Veikkauksen salibandy yhteistyöstä vastaava Ville Peltoniemi kertoo.

Kuvateksti: Salibandyliigan ja Veikkauksen yhteistyösopimuksen allekirjoittivat liigan toimitusjohtaja Jari Kinnunen (vas.), SSBL:n puheenjohtaja Matti Ahde, Veikkaus Oy:n toimitusjohtaja Risto Nieminen ja viestintäjohtaja Ilkka Juva.

Matti Ahde sairastui vakavasti

Olen kuullut seuraavia henkilöitä: toimitusjohtaja Matti Ahde, toimitusjohtaja Erkki Alaja, johtaja Jussi Isotalo. pääluottamusmies Teija Kallioperä, fysioterapeutti N.N. (ILTA-SANOMIEN nimiversio), copywriter N.N. (ILTA-SANOMIEN nimiversio), toimitusjohtaja Risto Nieminen ja Oy Veikkaus Ab:n juristi Carl-Henrik Nyberg.”

---Matti AhdeKansanedustajana 23.03.1970–30.06.1990, 19.03.2003–19.04.2011Valtioneuvoston jäsenyydet:sisäasiainministeri (Sorsa III) 19.02.1982–06.05.1983ministeri kauppa- ja teollisuusministeriössä (Sorsa III) 19.02.1982–05.05.1983ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä (Sorsa III) 19.02.1982–05.05.1983sisäasiainministeri (Sorsa IV) 06.05.1983–30.09.1983ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä (Sorsa IV) 06.05.1983–29.04.1987ministeri maa- ja metsätalousministeriössä (Sorsa IV) 06.05.1983–30.09.1983ministeri kauppa- ja teollisuusministeriössä (Sorsa IV) 06.05.1983–30.09.1983ympäristöministeri (Sorsa IV) 01.10.1983–30.04.1987Päättyneet jäsenyydet ja eduskuntatehtävätAiemmat vaalipiirit:Oulun läänin vaalipiiri 23.03.1970 - 30.06.1990Oulun vaalipiiri 19.03.2003 - 19.04.2011Päättyneet toimielinjäsenyydet ja tehtävät:Puhemiehistö (Puhemies) 08.05.1987–31.01.1989Puhemiesneuvosto (Puhemies) 08.05.1987–1988, (jäsen) 01.06.2007–19.04.2011Kansliatoimikunta (Puhemies) 08.05.1987–1988, (jäsen) 02.04.2003–20.03.2007, (jäsen) 21.05.2010–19.04.2011Suuri valiokunta (jäsen) 1970–1972, (varajäsen) 10.12.2003–16.09.2004, (jäsen) 03.04.2007–02.05.2007Liikenne- ja viestintävaliokunta (varajäsen) 1970–1970, (varajäsen) 03.04.2007–02.05.2007 (Kulkulaitosvaliokunta) –04.02.1973, (Liikennevaliokunta) –28.02.2003Puolustusasiainvaliokunta (varajäsen) 1970–1971Sivistysvaliokunta (jäsen) 1970–1973, (varajäsen) 1975 I–1975 ISosiaalivaliokunta (jäsen) 1972–1975 IUlkoasiainvaliokunta (varajäsen) 1975 II–1981, (jäsen) 07.02.1989–30.06.1990Valtiovarainvaliokunta (varajäsen) 02.04.2003–28.04.2003, (jäsen) 29.04.2003–02.05.2007, (Varapuheenjohtaja) 06.05.2003–02.05.2007, (jäsen) 16.02.2010–19.04.2011Hallinto- ja tarkastusjaosto (lisäjäsen) 08.04.2003–05.05.2003, (jäsen) 06.05.2003–20.03.2007Turvallisuus- ja puolustusjaosto (jäsen) 08.04.2003–29.09.2005Kauppa- ja teollisuusjaosto (jäsen) 08.04.2003–29.09.2005Verojaosto (jäsen) 06.02.2004–09.09.2004, (jäsen) 30.09.2005–20.03.2007, (jäsen) 19.02.2010–19.04.2011Maatalousjaosto (lisäjäsen) 30.09.2005–20.03.2007Tarkastusvaliokunta (Puheenjohtaja) 01.06.2007–19.04.2011Valitsijamiehet (varajäsen) 1970–1971Kansainvälisten asiain foorumi (jäsen) 20.06.2007–19.04.2011Aiemmat eduskuntaryhmät:Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä 23.03.1970–30.06.1990Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä 19.03.2003–19.04.2011Päättyneet tehtävät eduskuntaryhmissäSosialidemokraattinen eduskuntaryhmä (puheenjohtaja) 1975 II–1982CVKoko nimi:Ahde, Matti AllanSyntymäaika ja -paikka:23.12.1945 OuluKuolinaika ja -paikka:20.12.2019 HelsinkiKoulutus:kansakoulu , ammattikoulu 1962 (Pohjois-Pohjanmaan keskusammattikoulu, iltalinja), kansankorkeakoulu 1968 (Työväen akatemia)Työura / Elämänkertatietoja:Typpi oy:n sähköasentaja Oulussa 1961-1964Sosialidemokraattisen nuorison keskusliiton järjestöohjaaja Oulussa 1968-1970Oy Veikkaus ab:n toimitusjohtaja Vantaalla 1990-2001kansanedustaja 1970-1990, 2003-2011Hilma Oy:n projektityöntekijä 2001-2003Valtiolliset luottamustehtävät:Talouspolitiikan johtamiskoulutuksen neuvottelukuntaNuorisolakikomitea 1970-1971Valtion nuorisoneuvosto, pj 1970-1975Kirkko ja valtio -komitea 1972-1977Valtion urheiluneuvosto, pj 1975-1977Valtion urheiluneuvosto 1978-1983presidentin valitsijamies 1978, 1982, 1988Uusimuotoista koulutustoimintaa järjestävien harjoituskeskusten perustamista selvittävä työryhmä, pj 1979-1980Työllisyystyöryhmä, pj 1997-1999Valtiontalouden parlamentaarinen valvonta-toimikunta, pj 2003-2005Rahapelifoorumi, pj 2004-2007Kansainväliset luottamustehtävät:Kansainvälisen työläisurheilukomitean (CSIT) johtokunta 1990-1993Valtiollisten arpajaisyhtiöiden kansainvälisen yhdistyksen (AILE) hallitus 1990-1999Intertoton Euroryhmän hallitus 1991-1999Intertoton peliryhmä, pj 1996-1999EFP:n hallitus 1997-2001Intertoton hallitus 1997-1999Maailman arpajaisyhtiöiden liiton (WLA) hallitus 1999-2001Euroopan valtiollisten arpajais- ja vedonlyöntiyhtiöiden (ESTLA) liiton hallitus 1999-2001Kunnalliset luottamustehtävät:Oulun kaupunginvaltuusto 1972-1984Oulunsuun sairaalan liittovaltuusto, pj 1973-1979Muut luottamustehtävät:Oulun sosialidemokraattisen työväenyhdistyksen johtokunta 1970Pohjola-Nordenin keskushallitus 1971-1977Oulun sosialidemokraattinen työväenyhdistys, pj 1971-1975Outokumpu oy:n hallintoneuvosto 1971-1980OTP:n johtokunta 1972-1974Sosialidemokraattisen puolueen puoluetoimikunta 1972-1990Ruotsalais-suomalaisen kulttuurikeskuksen johtokunta 1974-1977Työväen Akatemian hallitus 1974-1993Oulun sosialidemokraattisen työväenhdistyksen johtokunta 1976-1982Savonlinnan oopperajuhlien kannatusyhdistyksen johtokunta 1977-1980Työväen urheiluliitto, pj 1977-1995Suomen Olympiakomitean kansainvälinen valiokunta 1978-1980Suomen Olympiakomitean työvaliokunta 1978-1993Suomen Olympiakomitean hallitus, vpj 1978-1993Suomen Olympiakomitean valtuuskunta 1978-1993Urheilijoiden ammattienedistämissäätiö 1978-1983Ooppera- ja näyttelykeskussäätiö, pj 1980-1995Kansa-yhtiöiden hallintoneuvosto 1980-1992Eläke-Varman hallintoneuvosto 1980-1992Oy Veikkaus Ab:n hallitus 1980-2001Kvartto oy:n hallitus, pj 1980-1992Urho Kekkosen kuntoinstituuttisäätiön hallitus, 1.

Työryhmän puheenjohtaja Matti Ahde on toiminut Veikkauksen toimitusjohtajana vuodesta 1990 vuoteen 2001, jolloin joutui eroamaan tehtävästään.

Oy Veikkaus Ab:n hallitus on irtisanonut toimitusjohtaja Matti Ahteen tehtävistään tästä päivästä lukien. Hallitus teki päätöksensä sen jälkeen, kun se oli saanut yhtiön kutsuman selvityshenkilön, oikeustieteen tohtori . Koskinen totesi selvityksessään, että oli olemassa riittävää näyttöä siitä, että Ahde oli syyllistynyt häirintään.


Pitkäaikainen kansanedustaja Matti Ahde on kuollut

Matti Ahde itse kiisti syyllistyneensä minkäänlaiseen seksuaaliseen häirintään. Lisäksi hän katsoi median syyttäneen ja tuominneen hänet. Veikkauksen toimitusjohtajaan Ahteeseen kohdistuneet epäilyt seksuaalisesta häirinnästä tulivat julki tv-kanava Nelosen Palaneen käry -ohjelmassa viime kuussa.
-On sanomattakin selvää, että ei ole helppoa, kun saa ahdistelijan maineen. En koskaan ole syyllistynyt sellaisiin tekoihin, joista minua syytetään. En ole ahdistellut enkä harjoittanut seksuaalista häirintää.

Harri Nykänen Ahteen syytöksistä: Puppua

Nuori sähköasentaja Matti Ahde nousi vuoden 1970 protestivaaleissa kansanedustajaksi ja Kekkosen lastenkutsujen kautta ilmiömäisen nopeasti ministeriksi ja eduskunnan puhemiesaitioon. Hän sai paljon aikaan Pohjois-Suomen, urheilun ja kulttuurin hyväksi. Myös Veikkaus Oy:n liikevaihto ja tuotto tuplaantuivat Ahteen johtajakaudella, sitten vuosikausien ajojahti huipentui potkuihin ja valtakunnankäpälöitsijän poltinmerkkiin. Kansa kuitenkin muisti myös hyvällä ja äänesti miehen uudelleen eduskuntaan.

Ahteen perhe eli jatkuvasti julkisuuden valokeilassa mutta joutui koko perheen voimin myös kohujuttujen keskiöön. Hilkka Ahteen kiusaamiskohu repi auki jo arpeutuneet haavat. Matti Ahde kertoo niin saavutuksistaan kuin vastoinkäymisistään riipaisevan avoimesti, mitään salaamatta.

Ahde erotettiin Veikkauksen johdosta

Olen kuullut seuraavia henkilöitä: toimitusjohtaja Matti Ahde, toimitusjohtaja Erkki Alaja, johtaja Jussi Isotalo. pääluottamusmies Teija Kallioperä, fysioterapeutti N.N. (ILTA-SANOMIEN nimiversio), copywriter N.N. (ILTA-SANOMIEN nimiversio), toimitusjohtaja Risto Nieminen ja Oy Veikkaus Ab:n juristi Carl-Henrik Nyberg.”

Ahde herättää demareissa ristiriitaisia tunteita

Kun Veikkauksen toimitusjohtaja Matti Ahdetta koskevat ahdistelusyytökset tulivat julkisuuteen, Veikkauksen hallitus päätti tutkituttaa syytökset.. Se pyysi tähän selvitystyöhön oikeustieteen tohtorin Pirkko K. Koskisen. Hän päätyi selvityksessään siihen, että oli olemassa näyttöä Ahteen syyllisyydestä. Tämän päätelmän pohjalta Veikkauksen hallitus erotti toimitusjohtajansa.

[PDF] KIRJALLINEN KYSYMYS 524/2001 vp Veikkaus Oy:n ..

Raportti nosti Veikkauksen henkilökunnassa tunteet pintaan Ahteen puolesta. Pääluottamusmies on tyrmistynyt selvityksestä.
- Siinä ei ole kaikki. Esimerkiksi henkilökunnan kirjelmää ei mainita ollenkaan. Täältä ihmiset lähtivät kyynelehtien pois halaten niin Hilkka kuin Matti Ahdetta, pääluottamusmies sanoi.
(MTV3)

Veikkaus Oy:n toimitusjohtaja Matti Ahteen erottaminen

Ex-kansanedustaja ja ex-Veikkauksen toimitusjohtaja Matti Ahteen juuri ilmestyneet muistelmat on syksyn poliittinen kirjatapaus. Muistelmien konna on ex-rikostoimittaja Harri Nykänen, jota Ahde syyttää kirjassaan ajojahdista, lynkkauksesta ja Veikkaus-potkuihinsa johtaneista virheellisistä uutisista. On Nykäsen aika vastata Ahteen koviin syytöksiin.