Heliövaarasta neljäs suomalainen Wimbledon-mestari
Alcaraz voitti viime vuonna Djokovicin Wimbledon finaalissa viisieräisessä jännärissä. Musettia vastaan puolivälieristä vapaavuorolla edennyt Djokovic rehki kentällä kaksi tuntia ja 48 minuuttia.
Aikuiset
Harri Heliövaara, US Open sekanelinpeli 2023
Henri Kontinen, Australian avointen nelinpeli 2017
Henri Kontinen, Wimbledonin sekanelinpeli 2016
Juniorit
Otto Virtanen, Wimbledonin nelinpeli 2018
Henri Kontinen, Ranskan avointen nelinpeli 2008
Harri Heliövaara, Australian avointen nelinpeli 2007
Jarkko Nieminen, US Openin kaksinpeli 1999
Birgitta Lindström, Wimbledonin kaksinpeli 1966
Kevin Anderson, Wimbledon finaali 2018
Miesten kaksinpelin voitti Carlos Alcaraz, joka yllätti finaalissa kaatamalla Novak Djokovicin peräti 3-0. Kyseessä oli espanajalaiselle uran neljäs slam-voitto. Hän puolusti onnistuneesti Wimbledonin mestaruutta aiemmalta vuodelta.
Heliövaaran lisäksi suomalaiskatsojat saivat nauttia mahtavista otteluista miesten kaksinpelissä. Hyvä alku oli jo se, kun Otto Virtanen selvitti tiensä pääturnaukseen karsinnoista pelaamalla. Miesten kaksinpelisarjassa hän sai ensimmäisellä kierroksella komean 3-0-voiton kaataessaan australialaisen Max Purcellin [ATP-68]. Seuraavaksi vastaan tuli todella kova vastus, yhdysvaltalainen Tommy Paul [ATP-13] keskiviikkona. Virtanen johti ottelua 2-1 ja taisteli erittäin hyvin näinkin kovatasoista vastustajaa vastaan. Lopulta Virtanen taipui tasaisen ja tasokkaan ottelun päätteeksi.
”Finaalipaikka Wimbledonissa on totta! Välierä oli niin kliininen suoritus meiltä kuin vaan voi olla. Ei murtaminen ikinä ole ruoholla helppoa, saimme vain yhden murron, mutta meillä ei ollut syötöissämme hädän päivää ja pelasimme mielettömän tie-breikin. Osoitimme olevamme yksinkertaisesti parempia”, kommentoi Heliövaara.
Wimbledonin tennisturnauksen kaksinpelin pääsarjaan pääsee vuosittain 128 pelaajaa. Heidät on etukäteen asetettu kaavioihin, joista määräytyy vastustajat mahdolliselle seuraavalle kierrokselle. Joka kierroksella häviäjät putoavat jatkosta ja voittaja kohtaa kaavion mukaisen ottelun voittajan seuraavalla kierroksella. Näin ollen toisella kierroksella pelaa 64, kolmannella 32 pelaajaa. Neljännelle kierrokselle etenee enää 16 pelaajaa jolloin kierrosta kutsutaan neljännesvälieräksi. Puolivälieriin etenee 8 pelaajaa ja välieriin 4. Loppuotteluun eli finaaliin etenee omien kaavioidensa välierän voittaneet pelaajat.
Wimbledon 2024 pelattiin 1.-14. heinäkuuta.
“Onnea and congratulations Harri Heliovaara and Henry Patten for winning the Wimbledon men’s doubles!
Novak Djokovic, Wimbledon 2024 (finaali)
Toisessa erässä ei murtoja nähty, joten ratkaisu haettiin tie-breikistä. Ennen tätä katkaisupeliä olivat parien tie-breaktilastot kisassa seuraavat: Heliövaara/Patten 4/0 ja Skupski/Venus 3/2. Heliövaara/Patten piti puhtaan tilastonsa ja eteni Wimbledonin loppuotteluun.
Melkoinen löylytys: Wimbledon-finaali päättyi ylivoimaiseen ..
Loppuottelussa lauantaina Heliövaara/Patten saa vastaansa 15. sijoitetun australialaisparin Max Purcell/Jordan Thompson, jotka voittivat välierässään ykköseksi sijoitetut Marcel Granollers/Horacio Zeballos 6-4, 6-4. Purcell on Wimbledonin nelinpelimestari vuodelta 2022.
Heliövaaran Wimbledon-finaali maksutta TV5-kanavalla
Loppuottelussa lauantaina Heliövaara/Patten saa vastaansa 15. sijoitetun australialaisparin Max Purcell/Jordan Thompson, jotka voittivat välierässään ykköseksi sijoitetut Marcel Granollers/Horacio Zeballos 6-4, 6-4. Purcell on Wimbledonin nelinpelimestari vuodelta 2022.
Wimbledonin kaksinpelin finaaliuusinta edessä
Wimbledon järjestetään All England Lawn Tennis and Croquet Clubilla Wimbledonissa, Lontoossa. Alueella on kymmeniä ruohokenttiä ja kuuluisin kentistä on eittämättä keskuskenttä, jossa pelataan kaikki loppuottelut. Keskuskentällä on pelattu finaalit vuodesta 1922 saakka. Keskuskentälle tehtiin vuonna 2009 suuri parannus, kun sen ylle rakennettiin siirrettävä katto, jonka avulla pelit voivat jatkua sateista huolimatta. Miesten kaksinpelin voittaja saa palkinnoksi pokaalin, joka on jaettu voittajalle vuodesta 1887 saakka. Pokaali on lähes 50 cm korkea ja siihen on kaiverrettu ”All England Lawn Tennis Club Single Handed Championship of the World”. Naisten kaksinpelin voittajalle jaetaan “Venus Rosewater Dish”, joka on halkaisijaltaan noin 50 cm leveä hopealautanen. Alkuperäiset pokaalit pysyvät Alle Angland Club -museon hoivissa, ja voittajat saavat kotiinsa jäljennökset pokaaleista. Wimbledonin tennisturnauksen ensimmäiset palkintorahat jaettiin vuonna 1968. Miesten voittaja sai 2000 puntaa ja naisten voittaja 750 puntaa. Nykyään palkintorahat ovat miljoonaluokkaa. Vuonna 2019 palkintopotissa oli yhteensä 38 miljoonaa puntaa. Miesten ja naisten kaksinpelin voittajille jaettiin sama palkintosumma, 2,35 miljoonaa puntaa.
Naisten Wimbledon-finaalissa yllätysvoittaja
Mestaruuden myötä Heliövaarasta tuli ensimmäinen Wimbledonin miesten nelinpelin mestaruuden voittanut suomalainen. Aikuisten sarjoissa Heliövaaraa ennen tarunhohtoisen turnauksen voittoa on juhlinut suomalaisista vain , joka kahdeksan vuotta sitten voitti sekanelinpelin mestaruuden yhdessä brittiparinsa kanssa.
Wimbledonin tennisturnaus 2024
1.7. alkavaan lopputurnaukseen kaksinpelin Wimbledonin avointen hallitsevina mestareina lähtevät Espanjan Carlos Alcaraz ja Tsekin Markéta Vondroušová vuodelta 2023. Suomalaisen Otto Virtasen pääseminen lopputurnaukseen tekee vuoden 2024 Wimbledonista entistä mielenkiintoisemman!
Wimbledon 2024 | Uutiset, aikataulut, suomalaiset, palkintorahat
Jos olet hakemassa tuloksia muusta kilpailusta nimellä ATP Wimbledon Nelinpelit, ole hyvä ja valitse urheilulaji ylävalikosta tai kategoria (maa) vasemmalta.
Seuraa kilpailua ATP Wimbledon Nelinpelit - livetilanteet, lopputulokset, otteluohjelmat ja ottelukaaviot!