Veikkauksen Keno · Kenokuponki sisältää kenonumerot 1–70
Samalla tavalla kuin Kenoa pelatessa, myös Kaikki tai ei mitään -pelin voitoissa tulee ottaa huomioon käytetty panos. Voittosummat ilmoitetaan kertoimina, jotka toimivat samalla tavalla kuin muissakin suomalaisissa kasinopeleissä. Joko kaikki oikein tai kaikki väärin tuloksella voi tienata 125 000 – 625 000 euroa sen mukaan, minkä panoksen on valinnut kupongilleen. Päävoitto voi kuitenkin olla tätäkin suurempi, jos käytössä on Onnenapila, josta kerromme tarkemmin alla.
Keno-tuloksia on Suomessa pelattu kupongilla pelattavana pelinä vuodesta 2002 saakka. Tuolloin arvonta oli kerran päivässä. Keno-tulosten jännittäminen nousi heti suomalaisten suosioon. 2011 eteenpäin Keno-tulokset arvottiin kahdesti päivässä ja vuodesta 2016 eteenpäin Keno-tulokset on arvottu päivittäin kolme kertaa. Lue lisää Veikkaus Kenon historiasta .
Jos pelaat Kenoa ystäväporukassa, voitte esimerkiksi tarkistaa numerot yhdessä. Tämä voikin olla hyvin hauska tapa nähdä viimeisimmät voittavat numerot, varsinkin jos keksitte niin sanotusti pelin pelin sisälle. Toisin sanoen vaikka kisata siitä, kuka arvaa Kunkkunumeron oikein, ja palkita voittajan pienellä palkinnolla. Tämä tekee ehdottomasti numeroiden arvonnan seuraamisesta vielä viihdyttävämpää.
Tarkista viralliset Keno-tulokset
Keno kuponki netissä täytetään joko valitsemalla numerot itse tai antamalla koneen valita ne automaattisesti. Taso-valikon alapuolelta saa arvottua valmiita rivejä esimerkiksi yhden, kolmen, viiden tai kymmenen rivin systeemillä. Tämän valikon vierestä saa myös päälle suosikkirivit. Numerovalikon alapuolelta on mahdollista antaa koneelle lupa arpoa loput Keno numerot tai tallentaa valittu rivi suosikkiriviksi.
Keno-tulosten tarkistaminen historiasta on helppoa ja kätevää. Voit seurata pelin pitkää historiaa ja tarkastella aiempien arvontojen tuloksia useilla eri tavoilla. Yksi yleisimmistä tavoista on vierailla Veikkauksen virallisella verkkosivustolla, jossa löydät kattavan tietokannan aiemmista Kenon arvonnoista. Voit etsiä tuloksia haluamaltasi päivältä tai ajalta ja tarkastella voittojen jakautumista eri kenotasojen kesken. Lisäksi voit käyttää mobiilisovelluksia tai erilaisia kolmansien osapuolten verkkosivustoja, jotka tarjoavat Keno-tulosten historian tarkistusmahdollisuuden. Joten jos olet utelias selvittämään, miten aiemmat Kenon arvonnat ovat sujuneet, voit helposti tarkastaa tulokset .
Kun pelaat Kenoa, saat eteesi kenokupongin, jossa on listattuna kaikki mahdolliset numerot. Valitset kupongilta haluamasi numerot merkitsemällä ne. Monet kasinot ja pelisivustot tarjoavat myös mahdollisuuden antaa koneen valita numerot puolestasi satunnaisesti, mikäli et halua valita itse.
Kuten mainitsimme, Suomalaisille pelaajille tunnetuin Keno-peli on Veikkauksen järjestämä vaihtoehto, johon otetaan osaa hankkimalla pelilipuke kioskilta. Veikkaus on Suomen valtion omistama organisaatio, minkä takia heidän Kenonsa tulokset voidaan näyttää myös televisiossa. Siten jos seuraat Kenon tuloksia televisiosta, katsot juurikin Veikkauksen Kenon tulosten arvontaa.
Kenon tulokset ja oikeat numerot tänään
Viimeisimmät kenonumerot ovat usein ensimmäinen asia, jota pelaajat haluavat tarkistaa arvonnan jälkeen. Kun keno ilta-arvonta on suoritettu, Veikkaus julkaisee viralliset kenonumerot omilla verkkosivuillaan sekä TV:stä ja radiossa. Pelaajat voivat tarkistaa eiliset kenonumerot ilta-arvonta -tulokset joko Veikkauksen sivuilta, mobiilisovelluksesta tai Teksti tv:stä.
Kenon tulokset tänään ja eilen
Suomalaiset pelaavat Veikkauksen Kenopeliä paljon, ja onkin Loton jälkeen Veikkauksen toiseksi suosituin rahapeli. Kenoarvonta suoritetaan kolmesti vuorokaudessa. Päiväarvonnan oikeat Kenon tulokset ja numerot julkaistaan kello 15 (peliaikaa kello 14.45 asti), ilta-arvonnan Kenotulokset näytetään noin kello 21 (peliaikaa 20.45 asti) ja myöhäisillan arvonnan tulokset näytetään seuraavana päivänä (peliaikaa kello 22.45 asti). Katso:
Keno on yksi Veikkauksen suosituimmista peleistä
Veikkauksen kenossa on mahdollista pelata tasoilla 2-10. Nämä kenotasot tarkoittavat yksinkertaisesti pelin vaikeustasoa. Pelikupongin yhdelle riville on mahdollista valita 2-10 numeroa ja tämä tarkoittaa samalla valittua kenotasoa. Kahden valitun numeron kenoa kutsutaan nimeltä Keno-2, kolmen numeron keno on Keno-3 ja samalla tavalla jatkuen aina Keno-10 -peliin. Pienemmällä kenotasoilla on isompi mahdollisuus voittoon, mutta voitetut summat ovat vastaavasti pienempiä kuin suuremmilla kenotasoilla pelattaessa. Esimerkiksi Keno-2:ssa voittopotti voi olla 3,5 euroa ja Keno-10:ssä 100 000 euroa (pienimmällä panoksella ja ilman Kunkkukerrointa). Voittosummat siis eroavat todella paljon toisistaan. Veikkauksen kenossa on mahdollista valmiilla pelipaketeilla päästä valitsemaan pelitaso 11, jota kutsutaan myös tähtitasoksi. Voiton suuruuteen vaikuttavat kenotason lisäksi panoksen suuruus ja mahdollisen lisämaksullisen Kunkkukertoimen käyttäminen.
Keno-arvonta kolme kertaa päivässä
Kenoa pelataan joko fyysisellä kupongilla tai netissä, mutta numeroruudukko on silti samanlainen. Veikkauksen sivuilla kenonumerot pääsee täyttämään pelin etusivulta, josta löytyy peruspelin numeroruudukko. Myös järjestelmään ja porukkapeliin pääsee käsiksi Veikkauksen nettisivuilla.
Voit tarkistaa Kenon numerot ja tulokset täältä.
Uusimmat kenonumerot ovat aina nähtävissä pian peliajan päättymisen jälkeen, sillä Keno arvonta suoritetaan välittömästi kun peliaika loppuu. Pelaajien ei tarvitse jännittää tuloksia pitkään, vaan Kenon oikeat numerot Päivä-, Ilta- ja Myöhäisillan arvonnassa ovat saatavilla heti useissa medioissa, kuten Veikkauksella ja Teksti-TV:llä.
Keno tulokset ja oikeat numerot tänään
Veikkauksen kenopeleihin osallistuminen loppuu päivittäin kello 14.45, 20.45 ja 22.45. Tämän jälkeen arvotaan kenon voittonumerot virallisessa arvonnassa. Tulokset tulevat nopeasti pelaajien tietoon ja sen jälkeen pääsee tarkistamaan, että täsmäävätkö voittonumerot oman pelikupongin numeroihin. Muutama minuutti ennen yhdeksää alkaa televisiosta Neloselta lähetys, jossa voi seurata reaaliaikaisesti kenon arvontaa. Nettikasinoilla kenoa voi pelata lähes jatkuvasti ja arvontoja voi olla jopa minuutin välein.
Mistä kaikkialta voin tarkistaa Keno tulokset
Kuten sanoimme, Kenoa voi tosiaankin pelata myös muilla sivustoilla nykyään. Sinun ei välttämättä tarvitse siis lähteä kioskille ostamaan Keno kuponkia, ellet välttämättä halua pelata Veikkauksen vaihtoehtoa. Tällä tavalla voit päästä periaatteessa pelaamaan milloin tahansa. Se, kuinka usein pelipaikka arpoo Kenon numerot, riippuu kyseisestä pelipaikasta.