KKV: Veikkauksen tuotot siirrettävä valtion budjettiin
Opetusministeri ja vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin mielestä paras mahdollinen valtion budjetti ensi vuodelle helpottaisi elinkustannusten nousua pienituloisille ja kompensoisi sähkön kallistumista.
Ravialan saamat tuet myönnetään siis valtion budjetista, ja niiden vaihtoehtoiskustannuksena on resurssien ohjaaminen pois muusta valtion varoilla rahoitettavasta toiminnasta kuten esimerkiksi koulutuksesta, nuorten liikunnasta tai vanhusten hoidosta.
Vaikka Veikkaus järjestää vedonlyöntiä ja rahapelejä myös muiden urheilulajien osalta, ja tulot näistä menevät valtiolle, muut yksityiset urheilutapahtumajärjestäjät eivät ole esittäneet vastaavia massiivisia tukivaatimuksia vedoten rahapelituottoihin.
HS: Veikkausvoitot siirtymässä valtion budjettiin
Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa on niin hyvää kuin huonoa, sanoo STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà.
Valtion budjetti määrää kuinka paljon valtio haluaa kupata Veikkausta. Veikkaus taas kuppaa tietysti pelaajia, hehän kaiken viime kädessä maksavat. Me muut kuntalaiset taas maksamme heidän kulujaan.
Ne rahat minnekään vanhuksille ja säätiöille mene. Sekoitatte Veikkauksen ja RAY:n
Veikkauksen voitot menee opetusministeriölle joka jakaa ne eteenpäin nuorisotyölle, urheilulle, taiteelle ja tieteelle jossain suhteessa jota en ulkoa muista, mutta joka on määrätty laissa. Kiinnostuneet voivat etsiä ko kohdat lakitekstistä. Summat ja suhteet voi tarkistaa myös valtion budjetista.
RAY jakaa itse omat voittonsa niinkuin parhaaksi näkee erilaisille säätiöille ja muille instansseille.
Molempien firmojen vuosikertomuksista jotka myös ovat julkisisa voi sitten katsoa minne omaan toimintaan käytetyt rahat menevät.
Kumpikaan näistä firmoista ei muuten tuota voittoa 1,7 miljardia.
Ei edes yhteensä.
”Mikäli järjestöjen rahoitus päätetään siirtää suoraan valtion budjettiin, on tärkeää varmistaa kansalaisjärjestökentän itsenäisyys. Järjestöjen rahoitus ei voi seilata ennakoimattomasti poliittisten suhdanteiden mukaan. Järjestöjen on uskallettava arvostella valtaapitäviä pelkäämättä budjettileikkauksia. Tarvitaan siis palomuureja, jotka varmistavat järjestöjen autonomian ja rahoitustason ennustettavuuden.”
Valtion budjetti määrää kuinka paljon valtio haluaa kupata Veikkausta
Samaan aikaan Veikkaus jakaa ”hyvää”, eikä edes yritä suitsia ongelmaa, sillä juuri Pihanurmen pojan kaltaiset peliriippuvaiset maksavat kaiken. Poikansa ongelmien johdosta Pihanurmi perusti pelaajien tukijärjestön, joka on Suomessa ensimmäinen – ja ainoa, joka ei saa rahoitusta Veikkaukselta.
Kyseessä ovat veikkausvarat, ei valtion budjetti
Veikkauksen rahapelit tuottavat vuodessa noin 1,3 miljardia euroa. Eräiden arvioiden mukaan peräti 60 prosenttia tuotoista tulee nimenomaan ongelmapelaajilta. Summasta noin miljardi euroa korvamerkitään yleishyödyllisiin tarkoituksiin, kuten tieteen, taiteen ja kulttuurin tukemiseen. Lisäksi Veikkaus maksaa tuotostaan 12 prosenttia eli noin 200 miljoonaa euroa valtiolle arpajaisverona.
Miten valtion budjetti tasapainotettaisiin ilman velanottoa
Toinen huolenaihe on erilaisten järjestöjen Veikkauksen varoista allokoitu tuki. On huoli, että mikäli Veikkauksen tuotot merkataan valtion budjettiin, niin järjestöt tulevat vähintäänkin merkittävästi menettämään saamiaan tukia. Monopoliasemaan liittyvä ongelma on kinkkinen, eikä yhtä oikeata ratkaisua välttämättä olekaan – joku osapuoli häviää joka tapauksessa. Ongelmana pidetään Veikkauksen tuottaman rahan korvamerkitsemistä valtion budjetissa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että miten pidetään huoli siitä, että Veikkauksen tuotot todella kohdistetaan niihin kohteisiin, joihin niiden on alun perin suunniteltu kohdistuvan.
Siirtyykö Veikkauksen tuotot valtion budjettiin? – Äänioikeus
– Kompensaatio voi tapahtua esimerkiksi niin, että siirretään kuntien liikunta- ja nuorisotoiminnan sekä teattereiden, museoiden ja orkesterien valtionosuuksia asteittain maksettavaksi budjettivaroista sekä palautetaan asteittain etsivän nuorisotyön rahoitusta nuorisotoimen momentille, hallitusohjelmassa linjataan.
• Valtion budjetti 2023 lausunto valtionvarainminis- teriölle ..
Tuntuu siltä että veikkaus itse halusi Lottoarvonnan siirtämistä MTV3:n puolelle. Voihan hyvinkin olla ettei lottoa pelattu enää niin paljon mitä ennen ja haluttiin enemmän näkyvyyttä ja mainontaa.
Iltalehdessä on aina päivää aikaisemmin joku lottostoori mitä arvonta suoritetaan. Tuo ei ole sattumaa. Yhtiö selvästi panostaa mainontaan, kysymyksessähän on uhkapelien mainonta.
Jos mainonta tuostaan lisääntyy se menee mauttomuuden puolelle ottaen huomioon kuinka monelle pelit tuottavat taloudellisia hankaluuksia. Hiukan samaa mitä jos alkoholisteille mainostettaisiin alkoholia krapulapäivänä?!
harkinnanvaraista valtionapua valtion budjetista.
On olemassa pelko, että Veikkauksen tuottojen sisällyttäminen sellaisenaan valtion kirstuun voisi vaarantaa Veikkauksen rahapeleihin liittyvän monopolin. On kuultu puheenvuoroja, että jos tätä tuottoa ei varsinkaan korvamerkitä mihinkään tiettyyn, onko Suomella enää lakiteknisistäkään syistä mahdollisuutta säilyttää Veikkauksen monopoliasemaa.
Veikkauksen voitot siirtyvät valtion budjettiin – nykyisten ..
Rahapelirahoitus jaetaan usein kohteisiin, joita valtion budjetti ei juuri tue. Tuttu slogan ”suomalainen voittaa aina” on iskostunut monen lottoajan selkäytimeen.
Valtion budjetti vuodelle 2024
Korostan, ettei tilanne
Suomessa ole menossa valmiuslain
tarkoittamaan tilanteeseen. Päätöksentekijöiden on tässä ja nyt ryhdyttävä ajoissa paljon
mittavampiin toimenpiteisiin velkakierteen katkaisemiseksi, mitä nyt on
meneillään. Eikä kysymys ole valtion
talousarviosta, vaan yhtälailla samaan aikaan myös .
Valtion talousarvion tasapainottaminen vaikuttaa heti kuntatalouteen, joten jokaisessa
kunnassa olisivat heti edessä
samansuuntaiset toimenpiteet.