Miss Suomi -kisoissa uusi vedonlyöntiskandaali
E-urheilun lisäksi moni vedonlyöntisivu tarjoaa kohteita myös esimerkiksi politiikkaan ja viihdetapahtumiin. Voit veikata esimerkiksi kenestä valitaan seuraava Yhdysvaltain presidentti tai kuka nappaa seuraavan Parhaan miespääosan Oscar-patsaan. Suomenkielisillä vedonlyöntisivustoilla voit myös veikata esimerkiksi seuraavaa Tanssii Tähtien Kanssa -voittajaa tai sitä, kenestä kruunataan seuraava Miss Suomi.
Kertoimen laskemisen jälkeen vetoja lyötiin edelleen epäilyttävän paljon, joten yhtiö joutui sulkemaan koko Miss Suomi -vedonlyönnin. Nyt yhtiön odotetaan julkaisevan tarkempia tietoja tapauksesta.
Miss Suomi -vedonlyönti onnistuu useammallakin netin . Kannattaa lukea alla olevat suosituksemme parhaista Miss Suomi -vedonlyöntisivustoista etenkin, jos olet aloitteleva vedonlyöjä. Suosittelemamme vedonlyöntisivut sopivat hyvin suomalaisille, sillä ne toimivat sujuvalla suomen kielellä ja useimmilla myös asiakaspalvelua saa suomeksi. Lisäksi niillä on tarjolla erilaisia rahanarvoisia etuja, jotka kannattaa ehdottomasti hyödyntää.
Miss Suomi 2024 on Matilda Wirtavuori
Ennen kohteen sulkemista yhtiö oli jo pudottanut Tuomiston kertoimen 4:stä 1,3:een.
Myös viime vuoden Miss Suomi -kisojen vedonlyönnissä oli epäselvyyksiä.
Miss Suomi -kilpailu televisioitiin ensimmäisen kerran vuonna 1959, jolloin kisan voitti ihastuttava Tarja Nurmi. Tv-julkisuus teki missikilpailujen seuraamisesta vielä entistäkin suositumpaa huvia ja lisäsi mediamylläkkää voittajakolmikon ja etenkin Miss Suomen ympärillä monin verroin. Sitä, kuka kruunataan tämän vuoden uudeksi Miss Suomeksi, päästään jännittämään suorana lähetyksenä 28.9. . Vaikka Miss Suomi -kilpailut eivät tavoitakaan enää huippuvuosien katsojamääriä, kiinnostavat ne yhä katsojia, ja Miss Suomi -kilpailujen katsominen televisiosta on monelle jokavuotinen perinne.
Jännittävät ja glamouria tihkuvat Miss Suomi -kisat ovat kuuluneet aivan viime vuosia lukuun ottamatta vuoden katsotuimpien tv-ohjelmien joukkoon. Katsojaennätys oli vuonna 1979, jolloin Miss Suomi -finaalia katsoi peräti 3,3 miljoonaa suomalaista. Vaikka tällaisiin katsojamääriin ei tänä vuonna päästäkään, on luvassa takuulla mieleenpainuva ilta. Miss Suomi 2019 -kilpailu huipentuu lauantaina 28.9. Billnäsin ruukilla. Finaaligaala nähdään suorassa lähetyksessä ja reaaliajassa selviää, kuka kruunataan Alina Voronkovan seuraajaksi. Naiskauneuden lisäksi pääset ihastelemaan kauniita asuja, fiilistelemään ylellisen tunnelman parissa ja tietenkin jännittämään, osuiko veikkauksesi voittajasta oikeaan. Finalistien joukossa on kymmenen toinen toistaan kauniimpaa nuorta naista, joten valinnan tekeminen on varmasti vaikeaa.
Kuka osaisi sanoa kisoja tarkemmin seuranneista että missä vaiheessa noita karsitaan pienempään joukkoon? Vasta loppusuoralla?
Vedonlyönti, livetulokset ja paljon muuta
Toinen monen allekirjoittama asia on, pienten lajien pelaaminen ja vielä todennäköisemmin pienten lajien pelaaminen suurilla panoksilla. Pienillä lajeilla en tarkoita lajin harrastajamäärillä mitattuna pieniä lajeja, vaan pikemminkin vedonlyöjän näkökulmasta pieniä lajeja, eli lajeja, joissa vetovaihto kyseisiin kohteisiin on pientä tai mitätöntä. Miten aloitteleva pelaaja sitten, voi tietää mistä lajeista puhun? Ei välttämättä mitenkään, joten luettelen muutamia, jotka itse lasken tällaisiksi pieniksi lajeiksi, joissa limiitit seuraavat helpommin ja joita myös moni Ristikakkosen jäsenistä pelaa, koska näihin on usein tarjolla laadukkaat ja voitolliset . Talviurheilu, , , jne. , , , ja ehdottomasti myös, , joihin voidaan laskea vaikkapa erilaiset palkintovedot, kuten Oscar-gaala, Urheilu-gaala, , Miss Suomi, Tanssii Tähtien Kanssa ym. samankaltaiset.
Miss Suomi -kertoimet julki: Voittaja tulee Tampereelta tai ..
Neitosista ken on kaunein, tyttö kaikkein herttaisin? Jos missikisat kiinnostavat, voit päästä veikkaamaan, kuka kruunataan Suomen kauneimmaksi. Vedonlyönti suosikkikandidaattisi puolesta voi lisätä muutenkin kiinnostaviin kisoihin vielä enemmän potkua!
Tamperelainen Ronja Pikkuharju saa Unibetilta voittokertoimen 2,75
- Aika yllättävä kohu, en edes tiennyt tästä vielä. Olisikohan se vaikuttanut vedonlyöntiin, että tyttöjen kesken veikkasimme Miss Suomi -kisan voittajaa lehdistön edustajien edessä, ja tytöt valitsivat minut. Ehkä se on ollut yksi syy, miksi myös suuri kansa on lähtenyt minusta lyömään vetoa, Satu pohtii.
Vedonlyönti | Kaikki Veikkauksen vedonlyöntikohteet | Veikkaus
Satu ei ollut aamupäivään mennessä kuullut mediassa velloneesta vedonlyöntikohusta. Vedonlyönti Miss Suomi -voittajasta nimittäin keskeytettiin, koska Sadun puolesta lyötiin vetoa epätavallisen paljon. Unibet epäilee, että Miss Suomi tiedettiin etukäteen.
Olis vaan kiva tietää montako vuotta tätä peliä on pelattu
Miss Suomi -kilpailua toivottiin vedonlyöntikohteeksi monissa sähköposteissa ja yhteydenotoissa aivan kuten aikanaan Idolsiakin.
Peliyhtiö: Oona Kare luomurinnan mitalla Miss Suomeksi
Nyt Sinulla on mahdollisuus ensimmäistä kertaa Eveolla suorassa tv-lähetyksessä vaikuttaa kuka on Miss Suomi Yleisön Suosikki!
Vedonlyönti uudesta Miss Suomesta käy jo kuumana
Internetissä toimiva peliyhtiö uskoo, että uuden Miss Suomen nimi oli tiedossa jo ennen voittajan virallista julistamista. Yhtiö pohtii Miss Suomi -kisojen vedonlyönnin lopettamista kokonaan.
Oona Kare Oona Kare Miss Suomi 2010 Miss Suomi 2010
Miss Suomi 2008 Satu Tuomisto antoi aamulla pirteänä ensimmäisen televisiohaastattelunsa Viihdeuutisille, vaikka yöunia oli kertynyt vain pari tuntia. Missikiertueen aikana Satu yllättyi negatiivisen julkisuuden määrästä. Tänä aamuna missin yllätti vedonlyöntikohu.