Pitkäveto | Kaikki Pitkävedon vedonlyöntikohteet | Veikkaus


Vakioveikkaus on Veikkauksen nykyisistä peleistä kaikkein vanhin, ensimmäinen vakiokierros pelattiin jo yhtiön perustamisvuonna 1940. Ensimmäisen rivin täytti . Vakion alkuperäinen nimi oli Voittajaveikkaus, mutta nimi muutettiin Vakioveikkaukseksi vuonna 1951. Vakion pelikohteina oli pitkään vain -otteluita. Talviaikoina Vakion kohteita olivat ja kesäisin jalkapallo-ottelut. Ottelut pidettiin viikoittain lauantaisin, ja veikkauskupongit oli 1980-luvulle saakka jätettävä Veikkaus Oy:n asiamiehenä toimivaan liikkeeseen viimeistään edellisenä keskiviikkona. Vuodesta 2000 lähtien vakion kohteena on ollut myös muita urheilulajeja kuten ja . Nykyisin veikkaukseen voi Online-järjestelmän avulla osallistua vielä muutamaa minuuttia ennen otteluiden alkua, ja veikkauskierroksia saattaa olla viikossa useitakin.


VEIKKAUKSEN PELIT Urheilupelien KOHDELISTAT JA PELIVIHJEET KESKIVIIKKO 10 2013 REVANSSI SALPPURILLA? Kerttu Niskanen ja muut suomalaiset hakevat Lahdesta balsamia haavoilleen pieleen menneiden MM-kisojen jälkeen.

Vakioveikkaus, joka tunnetaan yleisesti nimellä Vakio, on Suomessa pelattava muoto, jossa yritetään veikata urheilulajin yhden kierroksen tulos. Kohteita yhdellä kierroksella on 8-18 kappaletta ja jokaisesta kohteesta veikataan, kumpi kyseisen ottelun voittaa. Suomessa vakioveikkausta järjestää . Vakiossa pelaaja veikkaa yhden kierroksen kustakin ottelusta, päättyykö se kotivoittoon, tasapeliin vai vierasvoittoon. Näitä vaihtoehtoja kutsutaan yleisesti merkeillä 1, X ja 2, missä 1 on kotivoitto, X tasapeli ja 2 vierasvoitto. Oikea merkki määräytyy sen mukaan, miten ottelun varsinainen peliaika päättyy.

Vedonlyönti | Kaikki Veikkauksen vedonlyöntikohteet | Veikkaus

Veikkauksella on ollut vakioveikkauksistaan näkymät, missä on yhdistelty tietoja vakiosta (SPORT) ja pitkävedosta (EBET).

Siis näkymä on rakennettu, mutta eipä siihenkään pitkäveto enää päivity, vaikka kertoimia olisi kyllä jo olemassa:

Muistan että joskus (ennen viimeisimpiä pitkävedon uudistuksia) tuokin näkymä vielä toimi, mutta nyt se elää vain rampana eikä ketään enää ilmeisesti kiinnosta laittaa sitä kuntoon.

Tämä pieni esimerkki on vain muistutus siitä, että joskus toimineet pelaajien apuvälineet voi milloin tahansa kadota kokonaan tai olla esillä mutta toimivat vain osittain.