Lisäksi käytössä on 30 vuoden viiteikäraja
– Parannamme valvontaa ja ikärajan toimivuuden seurantaa lisäämällä mystery shoppauksien määrää, pelimyyjille annettavaa koulutusta ja tarpeen mukaan ikärajavalvonnassa käytettäviä pelinantolaitteita. Järeimpinä toimenpiteinä tulevat olemaan suojaikärajan nosto 30 vuoteen vuoden 2020 kuluessa ja alkuvuonna 2021 toteutuva kaikkien hajasijoitettujen automaattien pakollinen tunnistautuminen, kertoo Veikkauksen vastuullisuusjohtaja tiedotteessa.
Keskeisenä toimenpiteenä yhtiö ilmoitti poliisihallitukselle nostavansa rahapelimyynnin suojaikärajan 23 vuodesta 30 vuoteen kaikissa myyntipisteissä ja pyrkivänsä toteuttamaan muutoksen vuoden 2020 aikana. Veikkauksen omien pelipisteiden osalta uusi suojaikäraja on kuitenkin otettu käyttöön jo 26. kesäkuuta.
Kysyt henkilöllisyystodistusta, koska asiakas vaikuttaa alle 30-vuotiaalta. Veikkauksen pelien ikäraja on 18 vuotta. Kuten alkoholi- ja tupakkatuotteissa, myös rahapeleissä henkilöllisyys tarkastetaan kaikilta alle 30- vuotiailta vaikuttavilta asiakkailta.
Rahapelaamisen viiteikäraja nousee 30 vuoteen
– Järeimpinä toimenpiteinä tulevat olemaan suojaikärajan nosto 30 vuoteen vuoden 2020 kuluessa ja alkuvuonna 2021 toteutuva kaikkien hajasijoitettujen automaattien pakollinen tunnistautuminen, Veikkauksen vastuullisuusjohtaja kommentoi.
Veikkauksen rahapelien ikäraja on 18 vuotta, ja kaupoilta edellytetään ikärajan valvontaa. Kauppojen henkilökuntaa koulutetaan kysymään paperit kaikilta rahapelien pelaajilta, jotka näyttävät 30-vuotiailta tai sitä nuoremmilta. Veikkaus on edellyttänyt tunnistautumista myyntipaikkojen peliautomaateilla tammikuun 12. päivästä alkaen. Tällä on pyritty helpottamaan ikärajavalvontaa ja ennaltaehkäisemään peliongelmia.