Voitimme EM-Veikkaus 2016 -kilpailun
Veikkausliiga ja Veikkaus ovat solmineet kaksivuotisen yhteistyösopimuksen vuosille 2016–2017.
Veikkaus on uudistanut pääkonttoriaan vaiheittain jo pidemmän aikaan. 2016 toteutettiin laajempi IV-konehuoneen uudistusprojekti. Uusi iso IV-konehuone rakennettiin kiinteistön katolle. Urakka toteutettiin, niin että pääkonttorin tilat olivat urakan ajan normaalikäytössä. Urakan onnistumisen varmistamiseksi kohteessa käytettiin HögforsGST:n valmistamia MIX-sekoituspiirejä. Tehdasvalmiit sekoituspiirit suunniteltiin kohteen vaatimusten mukaan ja valmistettiin HögforsGST:n tehtaalla Leppävirralla.
joulukuussa 2016 teettämän kyselyn mukaan Veikkauksen monopolin purkamista ja rahapelimarkkinoiden avaamista kilpailulle kannatti 20 prosenttia ja vastusti 66 prosenttia vastaajista. Miehet kannattivat monopolin purkamista useammin kuin naiset ja nuoret useammin kuin vanhat.
WWE-veikkaus 2016: NXT The End
Suomessa veikkausvaroja tuotetaan yhteiskunnalle noin 1,2 miljardia euroa vuodessa. Rahapelituotot vastaavat kokoluokaltaan noin kahta prosenttia valtion budjetista (Sulkunen et al., 2019) tai 0,8 % BKT:stä (Kotakorpi et al., 2016). Valtion budjetin sijaan Suomessa ja Norjassa valtaosa rahapeliyhtiöiden tuotoista ohjataan kuitenkin korvamerkittyihin tarkoituksiin.
Tällä kertaa Veikkaus käytti radiomainonnassaan Pikkuoravien ääniä, kun se mainosti joulun alla 2016 arpojaan.
Vuonna 2016 veikkausvoittovaroja jaettiin yhteensä 547,4 miljoonaa euroa, joista taiteelle meni 233,3 miljoonaa, liikunnalle 147,6 miljoonaa, tieteelle 103,4 miljoonaa ja nuorisotyölle 53,1 miljoonaa. Näistä asioista muistetaan myös näyttävästi kertoa mahtipontisten mainoskampanjoiden avulla.
Tällä asetuksella kumotaan:1) raha-arpa-, veikkaus- ja vedonlyöntipelien tuoton tilittämisestä annettu valtioneuvoston asetus (1436/2001);2) totopelien tuottojen tilittämisestä annettu valtioneuvoston asetus (1475/2001).Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2016Sisäministeri
Paula RisikkoNeuvotteleva virkamies
Elina Rydman
Vuoden 2016 Spine X Awards by Veikkaus tulokset
Vuonna 2016 Veikkauksen suoran taloudellisen arvontuoton yhteiskunnalle voidaan laskea olevan kaikkiaan 799,3 milj. euroa. Tuloutuksen lisäksi yhtiö maksoi opetus- ja kulttuuriministeriölle aikaisemmilta vuosilta kertyneitä jakamattomia voittovaroja yhteensä 81,0 milj. euroa. Lisäksi yhtiö maksoi valtiolle arpajaisveroa 110,2 milj. euroa sekä arvonlisäveroja 25,5 milj. euroa.
Vuoden 2016 Spine X Awards by Veikkaus voittajat ovat: ..
Vanha Veikkaus saavutti 2 204,5 miljoonan euron liikevaihdon viimeisenä toimintavuonnaan 2016, mikä oli yhtiön historian korkein. Edellisvuodesta kasvua oli 109,2 miljoonaa euroa (+5,2 %). Veikkauksen tilikauden tulos oli 582,6 miljoonaa euroa (+8,5 %), jonka Veikkaus luovutti opetus- ja kulttuuriministeriölle jaettavaksi suomalaiselle taiteelle, liikunnalle, tieteelle ja nuorisotyölle.
Veikkaus: 2016 ensimmäiset testit
Veikkaus- ja vedonlyöntipeleissä voiton on katsottu määräytyvän aina osittain sattuman perusteella.Arpajaislain esitöiden (HE 132/2016) mukaan raha-automaattipeleille on ominaista, että niitä pelataan pelikasinolla olevia automaatteja lukuun ottamatta suhteellisen pienillä panoksilla ja niistä voi voittaa suhteellisen pieniä rahavoittoja.
[PDF] LOPPUTILITYS JA TOIMINTAKERTOMUS 2016
Velipekka Nummikoski ehdotteli yhdistymistä lehtien palstoilla ainakin 2015 ja 2016. Veikkauksen toimitusjohtajan mielestä se olisi ”looginen jatkumo prosessille”. Oikeastihan kyse on siitä, että Nummikoskea ja Veikkausta harmittaa, että Paf syö markkinoita Veikkaukselta. Pafin johtohenkilöstöön kuuluva Sverker Skogberg ampui nämä yhdistymiskaavailut alas jo vuonna 2015.
Unelmien kesäduunin hakuaika on päättynyt
Ennen vuotta 2017 Suomessa harjoittivat rahapelitoimintaa Veikkaus Oy, Fintoto Oy ja Raha-automaattiyhdistys (RAY). Vuonna 2015 aloitettiin työ erillisten toimijoiden yhdistämiseksi valtion kokonaan omistamaksi uudeksi rahapeliyhtiöksi, jolla on yksinoikeus järjestää rahapelejä Suomessa. Käytännön järjestelyjen lisäksi myös arpajaislakia oli muutettava; lainmuutos hyväksyttiin eduskunnassa 21. joulukuuta 2016.
Hakemuksia tuli kaiken kaikkiaan yli 200 kappaletta
Sisäministeriön poliisiosasto valmistelee esiselvityksen Veikkaus Oy:n rahapelien
toimeenpanosta annetun valtioneuvoston asetuksen (1414/2016) muuttamista koske-vasta esityksestä.
[PDF] CORPORATE GOVERNANCE 2016
Fintoton tilinpäätös 2016, RAY:n toimintakertomus, tilinpäätös ja vastuu- ja vuosiraportti 2016 sekä vanhan Veikkauksen vuosiraportti, tilinpäätös ja Corporate Governance -katsaus 2016 löytyvät osoitteesta
Varsinainen yhtiökokous pidettiin 9.3.2016
Sisäministeriön poliisiosasto valmistelee esiselvityksen Veikkaus Oy:n rahapelien
toimeenpanosta annetun valtioneuvoston asetuksen (1414/2016) muuttamista koske-vasta esityksestä.