The latest betting odds on Trump vs Harris | The Independent


Tämänhetkinen Bidenin varapresidentti, 59-vuotias Kamala Harris, tiedettiin lähes varmaksi Bidenin korvaajaksi presidenttikisassa. Ehdokkuuden varmistumiseen meni hetki, mutta kun se varmistui elokuun alussa, paranivat tämän jälkeen Harrisin asemat vedonlyönnissä ja hän meni niukasti Trumpin ohikin kertoimissa. Sittemmin molemmat vaihtelivat vuorotellen noin 52-48-suosikkina. Tällä hetkellä kun vaalit ovat aivan pian käsillä, on Trump suosikki suunnilleen prosentein 55-45.


USA presidentinvaali 2024 on ykköskohde maailmanlaajuisesti. Myös edelliset vuoden 2020 vaalit keräsivät valtavasti vedonlyöjien kiinnostusta – rikotaanko tänä vuonna ennätyksiä vai jääkö innostus jälkeen Trumpin ja Bidenin kaksintaistelusta, jonka Biden tuolloin voitti? Vaaleista on pitkään odotettu jännittäviä ja tasaisia, mutta kun aikaa H-hetkeen on enää pari päivää, on Trumpilla selvä suosikinviitta. Kerroin oli alimmillaan vaalien alusviikolla 1,50, mutta on nyt ottanut pientä pomppua takaisin ja on noin 1,70 Trumpille ja 2,20 Harrisille. Loppukiriä on siis Kamala Harris ottanut, mutta mihin se riittää?

Yhdysvaltain presidentinvaalit vedonlyönti ehdokkaita on toki Trumpin ja Harrisin lisäksi muitakin. Vedonlyöjät eivät juuri usko muiden ehdokkaiden mahdollisuuksiin, jonka vuoksi USA presidentinvaalit kertoimet keskittyvätkin näin loppusuoralla enää kahteen kärkinimeen.

Polymarkets $2.7B Trump vs. Harris bets raise manipulation concerns

As of October 30, according to the RealClearPolitics portal, bets at eight bookmakers indicate that Trump has a better chance of winning than Harris - on average, 64% vs. 35.1%. The odds of specific companies vary within 4% of these figures.

Presidentinvaali kertoimet vedonlyönti Harris vs Trump ovat heilahdelleet voimakkaastikin viime kuukausien aikana, mikä johtuu pitkälti viime hetken muutoksista ehdokasasettelussa. Harrisia jo kesäkuussa veikanneet ovat voineet onnistua haalimaan lapulleen jopa 70-kertoimia.

Trump ja Harris vedonlyönti on jo kiivaassa käynnissä, vaikka lopullisiin vaaleihin on vielä aikaa. Muita nimiä, joita presidentinvaaleihin tällä hetkellä yhdistetään, ovat muun muassa Michelle Obama ja Gavin Newsom.

Harris vs. Trump odds are offered for the presidential winner, popular vote winner, margin of victory, balance of power (Senate, House, and Presidency), plus Harris vs. Trump odds for each state.


Kamala Harris vs Donald Trump betting odds

Tällä hetkellä kaikki tutkimamme vedonlyöntisivustot antavat Trumpille hieman pienemmän kertoimen, toisin sanoen Trump on toistaiseksi vedonlyöntitilastoissa hienoisessa johdossa. Johto on pieni, ja ero ehdokkaiden välillä on kaventunut vaalien lähestyessä. Vaalien alla monissa vaaligallupeissa Harrisilla on puolestaan pieni, noin prosentin johto Trumpiin nähden. Vedonlyöntitilastot ja gallupit eivät tosin ole suoraan verrannaisia.

Trump vs. Harris Odds: Bet on the Presidential Election (Updates)

Harris vedonlyönti kertoimet ennustivat naisen lähtevän pitkältä takamatkalta Trumpiin nähden, mutta kampanja starttasi erinomaisesti Bidenin astuttua hänen taakseen. Harris toimii jo nyt Bidenin varapresidenttinä ja on ottanut roolia monissa julkisissa esiintymisissä ehdokkuutensa tultua julki.

Vedonlyönti USA Presidentinvaaleista 2024

Trump vs. Harris odds are tightening across election betting sites like Kalshi, PredictIt, and Polymarket.

USA Presidentin vaalit - Trump vs

Vedonlyöntikertoimien perusteella Yhdysvaltojen presidentinvaaleista 2024 tulee todella tasaväkiset, eikä voittajaa pysty vielä ennustamaan. Sekä Trumpin että Harrisin kertoimet ovat tällä hetkellä noin 1.50–2.50 tuntumassa.

USA presidentinvaalit 2024 vedonlyönti: Ehdokaskertoimet

Jatkuuko Donald Trumpin suosio myös itse presidenttikilvassa? Lähde mukaan jännittämään vaaleja meidän kanssa ja katso kuinka vedonlyönti Trump Harris -vaaleista toimii.

USA presidentinvaalit 2024 (Trump vs

Sittemmin hän on saanut pakettinsa kasattua ja vaalijuna puksuttaa oikeaan suuntaan. Joe Bidenin kömmähdellessä median edessä vedonlyönti Trump puolesta kasvoi, mutta sittemmin tilanne on tasoittunut Kamala Harrisin noustessa esiin.

USA presidentinvaali vedonlyönti 2024: Ehdokkaat & puolueet

Suosittelemme myös hyödyntämään , joiden avulla Trump Harris vedonlyönti onnistuu suuremman pelikassan turvin. Bonusten avulla voit asettaa panoksesi suuremmin ja rohkeammin, ikään kuin olisit itse vaalitaistelukentällä.

Voita isosti Unibetin Vedonlyönnissä

Yksi tärkeä päivämäärä presidentinvaalit vedonlyönnin kannalta oli 10.9.2024, jolloin järjestettiin toinen vaaliväittely. Väittelyn aikana Trump väitti demokraattien sallivan abortit vastasyntyneille ja Yhdysvalloissa maahanmuuttajien syövän kissoja. Väittelyssä Harris viittasi taas Ukrainan sotaan ja siihen, miten ilman Natoa Putin istuisi jo Kiovassa.

USA vaalit 2024 vedonlyönti on täydessä vauhdissa

Vedonlyöntiyhtiöt ovat pitäneet lähes tasavahvoina suosikkeina tulevaksi presidentiksi Donald Trumpia ja Kamala Harrisia. Kesän mittaan kumpikin on ollut lievä suosikki, mutta vaalien lähestyessä lokakuun lopussa on Trump jo hyvin selkeä suosikki.