Veikkaus: Pakolliset tappiorajat rajoittivat 100 000 ..
Veikkaus Oy:n netissä pelattavien nopearytmisten rahapelien vuorokausikohtainen enimmäistappioraja säilyy jatkossakin 500 eurossa. Kuukausikohtainen enimmäistappioraja on 2 000 euroa. Sisäministeriön asetus annettiin 18 kesäkuuta.
Asetusmuutosten tavoitteina on ollut tehostaa rahapelaamisesta aiheutuvien haittojen ehkäisemistä ja vähentämistä koronaviruspandemian vuoksi. Koronavirustilanne on pysynyt alkuvuoden aikana vaikeana ja edelleen vaikeutunut maaliskuun 2021 kuluessa. Muuttunut arki, olosuhteiden mahdollisesti mukanaan tuomat huolet sekä kuormittuneisuus voivat lisätä esimerkiksi ihmissuhteisiin, talouteen ja terveyteen liittyviä ongelmia. Koronavirustilanteeseen liittyy myös kohonnut liiallisen rahapelaamisen riski. Samanaikaisesti rahapeliongelmiin tarkoitettujen palveluiden saatavuus on koronavirustilanteen johdosta selvästi heikentynyt, mikä on merkittävää juuri paljon pelaavan ryhmän kohdalla.
Alennettua päiväkohtaista enimmäistappiorajoitusta voidaan tämänhetkisessä tilanteessa pitää perusteltuna keinona haavoittuvassa asemassa olevien suojelemiseksi tai kriisitilanteessa mahdollisesti aktivoituvan ongelmapelaamisen ja pelihaittojen ehkäisemiseksi. Toimenpiteellä voidaan ehkäistä varhaisvaiheen pelihaittoja, mutta myös vakavamman peliongelman aktivoitumista. Toimenpide kohdentuu suoraan rahapelaamiseen liittyviin taloudellisiin haittoihin, mutta välillisesti sillä voidaan ehkäistä ja vähentää myös muita liialliseen rahapelaamiseen liittyviä haittavaikutuksia.
" Kiitos yhteydenotostasi liittyen vuositappiorajaa, ja pahoitteluni vastauksen viivästymisestä sähköpostimme ruuhkaantumisen vuoksi. Käsittelemme viestit saapumisjärjestyksessä.
Valitettavasti tällä hetkellä tilanne on se, että Pokerin pelaamisesta voitollisesti ei ole mahdollisuutta hakea poikkeusta vuositappiorajaan. Palautetta tuosta on laitettu eteenpäin vuositappiorajan toteutuksesta vastaavalle taholle, ja toivotaan että tulevaisuudessa poikkeushakemuksen osalta voisi Pokerin pelaamiseen hakea omaa rajaa. Tämän hetkinen vuositappiorajan poikkeama estää kaiken muun Veikkauksen pelien pelaamisen paitsi vedonlyöntipelit, eli jos vuositappiorajan poikkeus myönnetään, ei ole enään mahdollista pelata pokeria Veikkauksen kautta.
Toivotaan että poikkeuslupahakemuksia olisi jatkossa hakea myös Pokerin pelaamiseen! "
Veikkaus asettaa tappiorajat peliautomaatteihin
Nopearytmisiä pelejä ovat esimerkiksi kasino- ja raha-automaattipelit. Enimmäistappiorajan lisäksi kaikkien pelaajien on edelleen asetettava itselleen vuorokausi- ja kuukausikohtaiset tappiorajat. Itse asetettavat rajat eivät voi olla korkeampia kuin enimmäistappiorajat.
Veikkauksen pelien tappiorajoista säädetään sisäministeriön asetuksella. Enimmäistappiorajoja on laskettu koronaviruspandemian vuoksi tilapäisesti. Ensimmäisen kerran enimmäistappiorajoja laskettiin keväällä 2020. Viimeksi joulukuussa 2020 alennetun vuorokausikohtaisen enimmäistappiorajan voimassaoloa jatkettiin asetuksella, joka on voimassa 31.3.2021 saakka.
Veikkauksen netissä pelattavien nopearytmisten rahapelien vuorokausikohtaista enimmäistappiorajaa laskettiin tilapäisesti 1 000 eurosta 500 euroon keväällä 2020 sisäministeriön asetuksella koronavirusepidemian vuoksi. Asetukseen sisältyvän säännöksen voimassaoloa on jatkettu sittemmin aina 30.6.2021 saakka ja nyt säännöksestä tehdään pysyvästi voimassa oleva.
Nopearytmisiä pelejä ovat esimerkiksi kasino- ja raha-automaattipelit. Enimmäistappiorajan lisäksi kaikkien pelaajien on asetuksen mukaisesti edelleen aina asetettava itselleen henkilökohtaiset vuorokausi- ja kuukausikohtaiset tappiorajat. Itse asetettavat rajat eivät voi olla korkeampia kuin enimmäistappiorajat.
Veikkauksen netissä pelattavien nopearytmisten rahapelien enimmäistappiorajat säilyvät nykyisellään 30.6.2021 asti. Alennettu vuorokausikohtainen enimmäistappioraja säilyy 500 eurossa. Kuukausikohtainen enimmäistappioraja on 2000 euroa. Asiaa koskeva sisäministeriön asetus tulee voimaan 1.4.2021.
Netissä pelattavien Veikkaus Oy:n nopearytmisten rahapelien tappiorajoja lasketaan. Enimmäistappioraja laskee 500 euroon (nykyisin 2000) kuukaudessa ja 500 euroon (nykyisin 1000) vuorokaudessa. Asetusmuutokset tulevat voimaan 1.5. ja ovat voimassa 30.9.2020 saakka. Muutoksen tavoitteena on tehostaa rahapelaamisesta aiheutuvien taloudellisten, sosiaalisten ja terveydellisten haittojen ehkäisemistä ja vähentämistä koronavirusepidemian aikana.
Veikkaus olisi voinut asettaa peleihinsä tiukemmat tappiorajat
Useamman vuoden voimassa olleet tappiorajat ovat osa Veikkauksen käyttöön ottamia työkaluja ongelmapelaamisen pitämiseksi kurissa. Tappiorajoja sekä muita rajoitustoimia on sekä kiitelty että kritisoitu. Rajat auttavat kuitenkin kaikkia pelaajia paremmin hahmottamaan oman pelaamisen suuruusluokan ja pelaajat pystyvät pelaamisen hallinnan työkalujen avulla paremmin seuraamaan omaa rahankäyttöään. Veikkauksen pelisivustolla rajoitusten käyttäminen on pakollista, mikä on poikkeuksellista nettikasinoiden toiminnassa. Peliongelmien vähentäminen on loppujen lopuksi sekä nettikasinon että asiakkaan etu, joten tämän suhteen Veikkauksen toiminta ja Suomen lainsäädäntö ovat oikealla tiellä vaatiessaan kasinopelejä pelaavia asiakkaita asettamaan itselleen rajoituksia ja seuraamaan omaa rahapelaamistaan.
Veikkauksen automaatteihin tulossa tappioraja – uudistuksella ..
Kokonaisuudessaan veikkauksen tappiorajoituksiin ja muihin pelirajoituksiin ollaan tyytyväisiä, mutta niiden kiertäminen pelaamalla muilla nettikasinoilla on aina mahdollista. Rajoituksille asetettujen tavoitteiden saavuttaminen ongelmapelaamisen vähentämisessä on siten haastavaa. Rajoitukset ja niiden mukanaan tuomat muistutukset ovat kuitenkin tehokkaita herättäjiä ja saavat monet pohtimaan omaa pelaamistaan, millä on positiivinen vaikutus vastuulliseen pelaamisen kannalta.
Veikkaus otti käyttöön vuositappiorajan poikkeusmenettelyn
Tappiorajoituksilla on kiistattomat hyvät puolensa, mutta sekä tappiorajoituksia että muitakin Veikkauksen käyttämiä rajoituksia kohtaan on esitetty myös kritiikkiä. Koostimme alle pelaamisen rajoituksiin liittyviä hyviä ja huonoja puolia.
Veikkauksen tappioraja on ensi vuonnakin 15000 €
Veikkaus on tehnyt viime vuoden lopussa periaatepäätöksen, jonka mukaan peliautomaatteihin on tulossa täystunnistautuminen vuoteen 2023 mennessä. Tunnistautumisen avulla pelaajat voivat asettaa itselleen tappiorajan myös peliautomaatteihin. Toistaiseksi liikapelaamisen vähentämiseen tähtäävä tappioraja on ollut käytössä Veikkauksen nopeatempoisissa nettipeleissä.
Veikkauksen Nettiuhkapelaamisen Tappiorajat Muuttuvat Pysyviksi
Veikkauksen Velipekka Nummikoski suhtautuu mainontakieltoon ja yhteisiin tappiorajoihin varauksella.
Veikkauksen pelikoneisiin tappiorajat syyskuun alusta
Tietojemme mukaan millään muulla peliyhtiöllä maailmassa ei ole pakollista rahansiirtorajaa, sanoo Veikkauksen vastuullisuusjohtaja Pekka Ilmivalta.Jatkossa asiakas voi myös estää kaiken verkkopelaamisensa pysyvästi.– Olemme saaneet pelaamisestaan huolestuneilta asiakkailtamme toiveen, että verkkopelaaminen tulisi voida estää pysyvästi.
Netissä pelattavien Veikkaus Oy:n rahapelien tappiorajoja lasketaan
Syyskuun alussa kioskien, ravintoloiden, liikenneasemien ja Veikkauksen pelisalien automaatteihin saapuvat tappiorajat ovat olleet jo aiemmin käytössä Veikkauksen nettipeleissä. Veikkauksen vastuullisuusjohtaja Susanna Saikkonen kertoo tiedotteessa yhtiön pyrkivän tekemään rahapelaamisesta turvallisempaa asiakkailleen.