Veikkaus-sovellusRastipekkaPelipaikatRaaputusarvatPeliautomaatit ..
Odotusarvon laskeminen on kaiken voitollisen vedonlyönnin perusta. Mikäli kohteen arvio odotusarvo on 1.00, niin on kannattavaa lyödä vetoa kohteesta, mikäli alle, niin kyseessä on alikerroin ja vedon lyöminen ei ole suotavaa, paitsi mahdollisesti viihdetarkoituksessa. Odotusarvon laskemiseen tarvitaan oma todennäköisyysarvio ja kerroin. Jos esimerkiksi tuossa edellisen kappaleen ottelussa pelaaja arvioisi Chicago White Soxin voiton todennäköisyydeksi 50 %, niin yhtiöllä, jossa voitosta saa kertoimen 2.05, olisi odotusarvo 2.05 / (100 / 50) = 1.025, eli kohde olisi kannattava lyötävä ilman hypoteettista arbitraasiakin.
Arbitraasilla tarkoitetaan vedonlyöjän kannalta täydellistä tilannetta. Tilannetta, jossa tappio ei ole mahdollinen, mutta voitto on varma. Tällaisen tilanteen syntymiseen tarvitaan kahden eri vedonlyöntitoimiston kertoimia, joiden täytyy olla niin paljon toisistaan poikkeavat, että sopivilla panostuksilla, mikä tahansa lopputulema saa pelaajan jäämään voitolle.
â
Yksinkertaisimmillaan Moneylinessa toinen yhtiö tarjoaa toiselle yli 2 kerrointa ja toinen toiselle. Esimerkki: Chicago White Sox ja Toronto Blue Jays kohtaavat ja yksi veto yhtiö tarjoaa White Soxin voitolle Moneyline-muodossa kertoimen 2.05 ja toinen puolestaan Blue Jaysin voitollekertoimen 2.10. Kyseessä on arbitraasi ja tasapanoksella voit varmistaa voiton. Voiton voi optimoida laskemalla tarkan panossuhteen, jolloin voittosummankaan kannalta ei ole merkitystä sillä, kumpi ottelun voittaa.
Älä tuijota kertoimia! Lue ensin tilastot ja matchupit ja muodosta niiden perusteella voittajasuosikkisi. Jos haluat veikata useampia kohteita, kannattaa otteluista tehdä muistiinpanoja vaikka paperille. Tämän jälkeen menet bookerin sivuille ja saatat hämmästyä, kun suosikillesi annetaan kertoimeksi 2.60. Tässä kohtaa hyvä nyrkkisääntö on, että älä epäröi vaan lyö! MLB on todella pitkä sarja, jossa yllätyksiä tapahtuu erittäin paljon. Sarjan jumbo voi hyvinkin sweepata kärkipään joukkueen.
Suorat urheilulähetykset seuratuimmista lajeista ja sarjoista
Koska baseball on vuoropohjainen laji, niin live-vedonlyönti sopii mainiosti osaksi MLB vedonlyöntiä. Live-vedonlyönnissä voi ottelun lopputuloksen tai voittajan lisäksi veikkailla eri vuoroparien voittajia tai pelaajakohtaisesti erilaisia vetoja. Suomen aikaa ottelut pelataan myöhään illalla tai jopa yöllä, joten yövalvojille baseballista on herkkua pelkän tekstiseurannankin kautta, vaikka ei otteluita edes katsoisi.
Over / Under -veto on vedonlyönnin klassikko ja sopii useimpiin lajeihin erittäin hyvin. Niin myös MLB vedonlyöntiin. Pelin ideana on veikata ottelussa syntyvien pistesuoritusten määrää, eli baseballin tapauksessa juoksujen määrää. Vaihtoehtoja kohteessa on kuitenkin vain kaksi, eli tuleeko juoksuja yli tietyn rajan vai jääkö juoksumäärä kyseisen rajan alle. Raja on aina puolikkaiden kohdalla, jotta tasapelin mahdollisuus eliminoidaan.
â
Esimerkki: Ottelussa Los Angeles Angels vs. San Diego Padres vedonlyöntiyhtiö tarjoaa Over / Under -pelissä kertoimen 2.00 sille, että ottelussa syntyy yli 9.5 juoksua. Jos vedonlyöjä päättää veikata vaihtoehdoissa "Under", niin hän voittaa mikäli ottelussa syntyy 0 - 9 juoksua ja häviää mikäli ottelussa syntyy vähintään 10 juoksua. Samassa ottelussa saattaa olla kohteina useampia eri rajoja, tietenkin tilanteen mukaan muuttuvilla kertoimilla.
Veikkausvihjeet ovat kuitenkin hyvä tapa inspiroitua ja saada ideoita sekä uusia näkökulmia baseball vedonlyöntiin sekä muihin lajeihin, joten suosittelemme että vilkaiset niitä ja halutessasi voit vapaasti hyödyntää niitä omiin vetolappuihisi.
Baseball vedonlyöntivihjeiden lisäksi tarjoamme markkinoiden parhaat baseball vedonlyöntibonukset. Vihjeet ovat lukijoilemme täysin ilmaisia ja vapaasti hyödynnettävissä vedonlyöntiin. Jokainen veikkausvihje on hyvin perusteltu. Vaikka vedonlyöntivihjeiden on tarkoitus auttaa voittamaan rahaa, on hyvä kuitenkin muistaa, että kaikki vedonlyöntivihjeet eivät aina ole voittavia, sillä kuten tiedämme, urheilussa sattuu ja tapahtuu ihmeitä ja odottamattomia tuloksia.
Kaikki Pitkävedon vedonlyöntikohteet
- Tulevaisuutta ovat edelleen vääjäämättä kasvavat kohdemäärät erityisesti tapahtuma-aikaisessa Live-vedossa. Pitkäveto ja Live lienevät jossain vaiheessa yksi ja sama tuote, jonka pelaamista voi jatkaa lähes kaikista kohteista vaikka ottelu on jo alkanut, hahmottelee Mäkilä.
Kaikki Voittajavedon vedonlyöntikohteet
Baseball vedonlyönti sekä vihjeet tältä sivulta. Baseballin vedonlyöntivihjeet, tulospalvelu, live-streamit, otteluohjelma, säännöt, ilmaiset suoralähetykset sekä tietoa varusteista löytyy tältä sivulta. Katso alta myös parhaat bonukset ja tarjoukset Baseball veikkauspeleihin ja vedonlyöntiin.
Kaikki Monivedon vedonlyöntikohteet
Pitkävedon kohdeskaala on kasvanut voimakkaasti vuoden 2014 huhtikuussa tehdyn uudistuksen jälkeen. Tuolloin Veikkaus kysyi asiakkailtamme toiveita. Kärjessä oli kohteiden lisääminen, toivelistalla korkealla ollut baseball otti tuolloin paikkansa tarjonnassa.
Baseball • Vedonlyönti & Vihjeet
- Joillekin kohteita ei ole koskaan kylliksi, toisille niitä on liikaa. Lähivuosina kaikenlainen personointi on aivan eri tasolla kuin nyt. Näin voimme tarjota asiakkaalle juuri hänelle sopivan pelinäkymän ja kohdevalikoiman. Peruskohteista kiinnostuneille asiakkaille tarjoamme vain niitä ja erikoiskohteista kiinnostuneille, monenlaisia alakohteita pelanneille tarjoamme laajemman pelilistan, kertoo Veikkauksen kiinteäkertoimisen vedonlyönnin liiketoimintapäällikkö Juhu Mäkilä.
Baseball vedonlyönti: MLB – Major League Baseball ..
Hockey Night – Tien päällä -ohjelma tutustui tämän viikon jaksossa siihen, miten yksittäisten SM-liigaotteluiden kertoimia määritetään. Samalla paljastui se, että Veikkaus teki alkukauden ”riskiotteluiden” yhteydessä selkeät tappiot.
Baseball Vedonlyönti MLB yhdysvaltalaista ja 1 ..
Fantasy Sports vedonlyöntikohteet ovat rantautuneet myös ja muutama sivusto tarjoaakin nykyään varsin kattavan valikoiman kertoimia erilaisiin Fantasy-kohteisiin ja vieläpä useampiin lajeihin.