Rehn yllättää. Eikun vetoa lyömään jahka Unibet avaa vetokohteen.


Pelitilin avaaminen vedonlyöntisivustoille käy äärimmäisen näppärästi ja nopeasti, onpa kyseessä sitten perinteinen vedonlyöntisivusto tai rekisteröintivapaa vedonlyöntisivusto. Erityisesti uudet vedonlyöntisivut on nimittäin kehitetty mahdollisimman yksinkertaisiksi.


Mitä lähemmäksi vaalit tulevat, sitä kiivaampana käy myös vedonlyönti, eikä mikään todellakaan ole vielä varmaa. Oikeastaan varmaa on ainoastaan se, että vuoden 2024 tulevat tarjoamaan suomalaisvedonlyöjille paljon jännittäviä pelikohteita, joiden avulla vaalihurmosta on mahdollista nostattaa vielä entistäkin korkeammalle.

Vedonlyönti vaaleista on toki ollut aiemminkin mahdollista esimerkiksi ulkomaisilla sivustoilla.

200€ tervetuliaisbonus vedonlyöntiin

Jos olet seurannut Casinomaisteria jo pidempään saatat tietää, että seuraan tiiviisti ajankohtaisia vedonlyöntitapahtumia mukaan lukien vaalit, joissa suomalaiset eivät pääse äänestämään, mutta voivat kuitenkin osallistua vedonlyönnin osalta. Tällaisia tapahtumia ovat olleet esimerkiksi edelliset , sekä tietysti viime vuoden jännittävät , joissa suomalaiset eivät päässeet äänestämään omaa suosikkiaan eli kisassa toiseksi tullutta Käärijää.

Kunkin puolueen osalta voit arvuutella, onko sen vaaleissa saama ääniosuus yli vai alle vedonlyöntiyhtiön määrittämän linjan, joka vaihtelee puoluekohtaisesti.

Presidentinvaalien lisäksi Suomessa järjestetään vuonna 2024 myös Euroopan parlamentin vaalit. Näissä joka viiden vuoden välein järjestettävissä vaaleissa valitaan Suomen uudet edustajat Euroopan parlamenttiin. Myös eurovaaleihin tarjotaan runsaasti erilaisia vedonlyönnin pelikohteita.

Lokakuussa tähän tuli kuitenkin ainakin hetkellinen muutos. Yhdysvaltalainen vedonlyöntiyhtiö Kalshi onnistui saamaan luvan vaalivedonlyöntiin liittovaltion oikeusistuimelta. Päätöksestä on valitettu, mutta valituksen käsittely menee joulukuulle.


Missä onnistuu USA presidentinvaalit vedonlyönti?

Oliko muiden mielestä Mika Aaltola ensimmäisessä ehdokkaiden välisessä keskustelupaneelissa, Helsinki Talkissa, täys pannukakku? Osallistujina Rehn, Haavisto, J-Ha ja Aaltola. Akin viljelemä puppugeneraattori kuvasti ulosantia ja jos runi ei tuosta parane, niin saako edes viittä pinnaa ja haaveet oli sitten siinä.

Alta löydät parhaat USA presidentinvaalit vedonlyöntisivustot 2024.

Gaddafi palasi Libyaan Englannista vuonna 1966. Hän onnistui lopulta keräämään armeijasta 7 000 miestä suorittamaan vallankaappauksen, eikä kuninkaan salainen poliisi saanut koskaan vihiä suunnitelmasta.

Tutustu ajankohtaisiin vedonlyöntivinkkeihin!

Betinia tarjoaa vaalitulosten veikkaajille erinomaisen sivuston laittaa panokset sisään. Kyseessä on luottava vedonvälittäjä, joka on onnistunut saamaan kasaan inspiroivan vedonlyöntisivuston. Harvinaisen viihdyttävällä pääsee lyömään vetoa kotimaan ja ulkomaan vaaleista ja muista poliittisista tapahtumista. Politiikan kohteet löytyvät menemällä vedonlyöntiin ja sitten valitsemalla erikoiset ja politiikka. Kohteet vaihtelevat aina sen mukaan, missä maassa on lähiaikoina tulossa vaaleja.

Juuri nyt paras Trump kerroin 1.60 löytyy iBetin vedonlyönnistä.

Politiikkavedonlyönti on monen suomalaisen suosikkivedonlyöntikohde urheiluvedonlyönnin lisäksi, eikä ihme, sillä saahan siitä tuntumaa ajankohtaisiin asioihin. Päästäksesi alkuun valitse mieluisa vedonlyöntisivu ja tarkista bonustarjonta. Vedonlyöntisivuja on erilaisia, kuten , verovapaita voittoja tarjoavia kasinoita sekä jopa kryptovaluutoilla pelattavissa olevia vedonlyöntisivustoja, joissa panokset voi asettaa tai kryptoilla. Seuraa myös aktiivisesti vedonlyöntivinkkejä niin pysyt ajanhermolla!

Tutustu Tipsimaatin esittelemiin vedonlyöntibonuksiin .

Muistatteko vielä ajan, kun joka lauantaiseen rutiiniin kuului iltapäiväretki lähikioskille, josta mukaan tarttui pari riviä lottoa, lauantaivakio sekä muutama pullo keskiolutta. Naapurin Arskan huoltoasemalta tankattiin edellisviikon vetovoitoilla hankittu uunituore Ford Sierra, bensalitran maksaessa alle kolme markkaa litralta. No olihan se tankkaaminen hieman kallista öljykriisin vuoksi nousseen hinnan vuoksi, mutta vetovoittajan kukkaro venyy tarvittaessa. Muistelot sikseen ja asiaan: jos kaipaatte paluuta menneisyyteen, on teidän presidenttinne ehdottomasti Paavo Väyrynen! Tuo pohjoispohjanmaalainen viinitilallinen on ihastuttanut ja vihastuttanut jo vuosikymmenet Arkadianmäen graniittisokkelosta käsin kaduntallaajia omalla itserakkaalla persoonallaan ja lähes kulttimaineeseen nousseella kitsaudellaan. Eduskuntavaaleissa hän kohahdutti ilmoittamalla, ettei aio ottaa paikkaansa vastaan, jos hänelle ei ojenneta ministerinsalkkua. Näissä vaaleissa hän kalastelee ääniä ajamalla markkaa takaisin. Vedonlyöjälle tämä tarkoittaisi sitä, että pelitilien talletuksien ja kotiutusten yhteydessä valuuttakurssienmuunnos syö kerta toisensa jälkeen saldoa. Väyrysen itsevarmuuden tuntien, mies on luultavasti jo painattanut usean miljoonan markan edestä omia seteleitään. 100 markan setelissä on tietysti itse isä aurinkoinen, mutta mitä pitäisi painaa muihin seteleihin? Olisiko Mikael Granlundista 50 markan seteliin?

Juuri nyt paras Harris kerroin 2.70 löytyy Winnerzin vedonlyönnistä.

Rekisteröintivapailla vedonlyöntisivustoilla voit skipata koko edellä mainitun alkuprosessin eli rekisteröintikaavakkeen täytön. Näillä pikasivustoilla pelitilin luominen tapahtuu automaattisesti seuraavalla tavalla:

Katso tämän hetkiset Kamala Harris vedonlyönti kertoimet alapuolelta:

Esimerkiksi yhdysvaltalaisyritys Polymarket on kiertänyt sääntelyä siten, että se on siirtänyt vaalivedonlyöntitoimintansa ulkomaille.

Muutamia yleisimpiä kertoimia vedonlyöntisivustoilla ovat:

Tällä hetkellä presidentinvaali kertoimet on syystä tai toisesta saatavilla vain yhdellä . Kyseessä on Viron lisenssillä toimiva verovapaa pelisivusto nimeltä VivatBet, joka tarjoaa uusille pelaajille oikein loistavaa bonusta: ensitalletuksen tuplaus 200 euroon asti. Nyt on siis mahdollisuus veikata omaa ehdokasta vaikka tuplasummalla, jonka talo tarjoaa. Lue tarkemmat bonustiedot Tipsimaatin . Tipsimaatti seuraa presidentinvaalien kerrointilannetta ja päivittää tähän artikkeliin, jos kertoimia tulee muilta sivustoilta.