Auroraliigan avausottelu MTV Subilla


Kausi 2013-2014 oli KalPalle yhtä musta kuin joukkueen kotipelipaita. Läpi syyskauden joukkue puolusti todella tiiviisti ja mahdollisuudet menestymiseen olivat olemassa, mutta maalinteko oli koko joukkueelta luvattoman heikkoa ja joukkue putosi viimeiseksi. Loppusyksystä joukkue käänsi tiukkoja otteluita voitoksi ja joulutauolle lähdettäessä ero pudotuspeleihin oli enää kuusi pistettä. Joulutauolta alkoi SM-liigahistorian rajuin ja pisin loukkaantumiskierre, vuodenvaihteesta runkosarjan loppuun sairastuvalla oli koko ajan 8-13 pelaajaa. Valmennus- ja seurajohto pitivät päät kylmänä ja joukkuetta ei ryhdytty täyttämään lukuisilla tilapäisillä ulkomaalaispelaajilla vaan nuorille omille pelaajille annettiin todella rohkeasti vastuuta. Sijoitus oli selvällä erolla viimeinen, mutta nuorten ennakkoluuloton ylös nostaminen oli samalla iso sijoitus tulevaisuuteen. Seurajohto päätti, että joukkue tarvitsee uuden suunnan ja runkosarjan lopulla päävalmentaja Jari Laukkasen tilalle tuli Nuorten SM-liigajoukkueen päävalmentaja Anssi Laine ja tämä siirto mahdollisti seuraavan kauden päävalmentajan kartoittamisen aloittamisen. Synkän kauden viimeinen ottelu oli unohtumaton, sillä Sami Kapanen päätti upean pelaajauransa ääriään myöten täyden kotihallin osoittaessa suosiotaan seisaaltaan useita kertoja. Yksi aikakausi savolaisessa huippujääkiekossa päättyi.


Liigakarsintojen ja play out -pelien takia Mestis päättyi tällä kaudella aiempaa selvästi aikaisemmin, ja runkosarja päättyy jo helmikuussa 2007. Runkosarjan voitti Sport ja runkosarjan pistepörssin jälleen Tero Forsell. Hokki voitti Jukurit finaaleissa suoraan voitoin 3–0. Koska Hokki ei ollut jättänyt ennen kauden alkua liigakelpoisuusselvitystä, SM-liiga karsinnoissa pelasi heidän sijastaa Mestiksessä hopeaa saavuttanut Jukurit. Jukurit hävisi ottelusarjan KalPalle voitoin 0–4. Vaikka Jukurit olisi voittanut KalPan, heidän liigapaikkansa olisi ratkaistu vasta 31.3. kokouksessa. Karsintaa kutsuttiin SM-liigan tasonmittaukseksi.

Mestiksen pudotuspelit alkavat Villikorttikierroksella, joka pelataan maalis- ja huhtikuun vaihteessa paras kolmesta -sarjana. Myös Mestiksen pudotuspelien puolivälierät ja välierät pelataan paras kolmesta -sarjoina. Mestis-finaalit puolestaan pelataan paras viidestä -sarjana.

Mestiksen finaalilähetykset29.4.

Pudotuspelit eli play offsit pelattiin vanhaan tapaan, eli kahdeksan parasta joukkuetta jatkoi paras viidestä -pelisarjoista ensin puolivälieriin, sitten välieriin ja lopulta finaaleihin ja kerrasta poikki -pronssipeliin. Kauden lopuksi järjestettiin myös liigakarsinnat. Neljä joukkuetta, TuTo, Sport, Jukurit ja Kiekko-Vantaa, jättivät alkavan kauden aluksi liigakelpoisuusselvityksen, joka oli edellytys SM-liigaan nousemiseen. Kiekko-Vantaa tosin veti pois selvityksensä kesken kauden.

Kauteen 2012-2013 mahtui paljon. Päävalmentajan vaihto vain kaksi viikkoa ennen sarjan alkua sai suuren huomion, Tuomas Tuokkolan korvasi päävalmentajaksi noussut Jari Laukkanen. NHL:n työsulun johdosta päästiin seuraamaan KalPa-paidassa kahta NHL-pelaajaa, Nashville Predatorsin Craig Smithiä sekä New York Rangersin Derek Stepania. 17-vuotiaan Artturi Lehkosen komea tulokaskausi ja 16-vuotiaan Kasperi Kapasen debytointi loivat uskoa myös kevättä pidemmälle. KalPa taisteli pitkään toisesta peräkkäisestä runkosarjan voitosta ja vielä helmikuun puolivälissä Jokerien vieraana, yli 800 KalPa-kannattajan edessä joukkue olisi palannut voitolla sarjan kärkeen. Vieraissa KalPa oli kova, mutta kotona peli takkusi ja sijoitusta oli lopulta viides. Vastaan puolivälierissä tuli yhteen SM-liigan kautta aikojen kovimpaan hurmokseen yltynyt Ässät ja kausi päättyi voitoin 4-2, porilaisten edetessä aina sensaatiomaiseen mestaruuteen asti.

Kauden 2014-2015 rakentaminen aloitettiin toimistolla jälleen jo hyvissä ajoin ja vaikeaa kautta seurasi suuria muutoksia. Päävalmentajaksi palasi seuran menestyksekkäin päävalmentaja Pekka Virta. Joukkue räjäytettiin uusiksi, uusia miehiä saapui peräti tusinan verran, nimekkäimpinä paluumuuttajat Mikko Jokela ja Eero Kilpeläinen sekä toissakauden Suomen mestari Sami Mutanen ja tuore pronssimitalisti Janne Keränen. Kesällä saapuivat vielä tuoreet KHL-finalistit, tshekit Michal Birner ja Tomas Kubalik. KalPa osallistui perustajaosakkaana myös ensimmäistä kertaa järjestettyyn Champions Hockey Leagueen. KalPa yllätti kaikki ja nousi yhdessä kaudessa sijalta 14 upeasti kahdeksan sijaa kuudenneksi ja puolivälierissä yksi suurimmista mestarisuosikeista Lukko joutui todella ahtaalle, mutta eteni välieriin viimein kuudennessa ottelussa. KalPa teki yhden SM-liigahistorian komeimmista comebackeista ja vieläpä hyvin nuorella sekä varsin omavaraisella joukkueella, jonka parhaat vuodet ovat vielä tulevaisuudessa. Kanadalainen Andy Chiodo kirjoitti seurahistoriaa ollen vuonna 1947 ensimmäisen jääkiekko-ottelunsa pelanneen seuran ensimmäinen ulkomaalainen maalivahti, seuran 68:nnella sarjakaudella.

Toisin kuin SM-liigassa, Mestiksessä sai voitosta edelleen kaksi pistettä ja häviöstä nolla. Pelin päätyttyä tasan varsinaisen peliajan jälkeen kumpikin joukkue sai yhden pisteen, jonka jälkeen seurasi neljällä kenttäpelaajalla pelattu viiden minuutin jatkoaika. Mikäli toinen joukkue teki maalin jatkoajalla, kyseinen joukkue sai ylimääräisen pisteen.


Sivuiltamme löydät myös kaikki uusimmat Valioliiga-uutiset!

Kaudeksi 2011–2012 KalPa siirtyi päävalmentaja Tuomas Tuokkolan aikakauteen. SM-liigan päävalmentajana debytoinut nuori valmentaja sai seuralta vahvan tuen sillä joukkue sai kovia vahvistuksia Jukka Hentusen ja Matti Kuparisen saapumisen sekä Sami Kapasen paluun myötä. Runkosarja päättyi KalPan historiassa ensimmäisen kerran joukkuekuvaan, runkosarjan voittajalle ojennettavan Harry Lindbladin muistopalkinnon ympärillä. Odotukset Pohjois-Savossa olivat jälleen korkealla ja nousivat entisestään kun joukkue johti puolivälieräsarjaa Bluesia vastaan jo 3-0. Blues nousi kuitenkin ensimmäisenä joukkueena SM-liigan historiassa kolmen voiton takaa ottelusarjan voittoon ja KalPan kausi päättyi raskaaseen pettymykseen.

Mestiksen finaalit alkavat Imatralla tiistaina kello 17.00.

Kaudella 2010–2011 KalPa oli uusien haasteiden edessä, sillä edellisten kahden menestyskauden elintärkeä kaiken kokenut kolmikko Sami Kapanen, Kalle Sahlstedt ja Mika Strömberg lopetti uransa. Uudistunut joukkue haki syyskaudella vielä itseään, mutta kesken kauden hankitut vahvistukset toivat kaivatun lisän ja sijoitus runkosarjassa oli lopulta hienosti viides. Puolivälierät Lukkoa vastaan tarjosivat käänteitä runsaasti, KalPan johatessa sarjaa ensin 2-0, sitten Lukon siirtyessä 3-2 johtoon ja KalPan viedessä sarjan vielä seitsemänteen otteluun. Lopulta kausi päättyi Raumalle ja samalla päättyi Pekka Virran menestyksekäs ajanjakso KalPan päävalmentajana, joka palautti KalPan taistelemaan SM-liigan kärkisijoista.

IPK ja Ketterä kohtaavat Mestiksen finaaleissa – näin pelataan

– Emme kuluta energiaa siihen, että SM-liigan on ainakin jollain tapaa suljettu. Jos joku kaunis päivä mahdollisuus avautuu, yritämme olla siinä kunnossa, että pystyisimme SM-liigassa pelaamaan.

Mestis-finaalit – täältä löydät kaikki aiheeseen liittyvät juttumme.

Mestiksen TV-oikeudet olivat pitkään Sanoman Ruutu-palvelulla. Kaudesta 2021-22 alkaen oikeudet siirtyivät MTV:lle, jonka -palvelusta näkee kaikki ottelut Liigan tavoin. Paketin hinta on 42,95 € kuukaudessa mainoksilla tai 47,95 € kuukaudessa ilman mainoksia.

@ImatranKet… RT @Mestis: #Mestis-finaalit 2023 käynnissä!

Kaudella 2007–2008 Mestiksessä otettiin käyttöön sama pistelaskujärjestelmä kuin SM-liigassakin, eli tasapelejä ei enää ollut. Jos peli päättyi varsinaisen peliajan jälkeen tasan, pelattiin viiden minuutin jatkoaika siten, että kummallakin joukkueella on neljä kenttäpelaajaa. Jos jatkoaikakin päättyi tasan, suoritettiin rangaistuslaukauskilpailu. Varsinaisella peliajalla saavutetusta voitosta joukkue sai kolme pistettä, jatkoaika/rangaistuslaukauskisan voitosta kaksi pistettä ja jatkoaika/rangaistuslaukauskilpailun häviöstä yhden pisteen.

Mestiksen finaalit käynnistyivät maalijuhlilla

Uusi vuosituhat alkoi samalla sarjatasolla kuin viimeksi lähes kaksi vuosikymmentä sitten. Silloinen II-divisioona tunnettiin nyt nimellä Suomi-sarja. Kevään ja syksyn välillä kaksi sarjaporrasta alemmaksi vajonnut edustusjoukkue ei yltänyt ensimmäisellä kaudellaan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla edes pudotuspeleihin. Toinen kausi päättyi keväällä 2001 odotettuun nousuun maamme toiseksi korkeimmalle sarjatasolle.

Syksyllä 2001 alkanut taival entisessä I-divisioonassa, nykyisessä Mestiksessä, kesti neljä kautta. Keväällä 2002 sarjanousija saavutti heti pronssia, seuraavana keväänä kausi päättyi puolivälieriin. Keväät 2004 sekä 2005 päättyivät kuopiolaisten mestaruusjuhliin. Jälkimmäinen mestaruus tarkoitti samalla KalPan paluuta SM-liigaan kuuden kauden alasarjoissa pelaamisen jälkeen.

Syksyllä 2005 käynnistynyt KalPan uusi tuleminen SM-liigatasolla päättyi kahdella ensimmäisellä kaudella sarjan viimeiselle sijalle. Kaudella 2007-2008 KalPan pitkäjänteinen ja määrätietoinen työ antoi ensimmäiset merkit paremmasta ja sijoitus parani yhdellä sijalla.

Keväällä 2008 KalPa voitti seurahistoriansa toisen ja A-nuorten ensimmäisen Suomen mestaruuden. Viidettä loppuottelua Kuopion jäähallissa seurasi nuorten otteluksi huikea yleisömäärä, peräti yli 5000 katsojaa.

Keväällä 2008 nähtiin ensimmäiset merkit tulevasta kovasta kiekkohuumasta Savossa. Ensin KalPa ei jäänyt SM-liigassa enää viimeiseksi, sitten A-nuoret toivat Kuopioon Suomen mestaruuden ja lisäksi kevään aikana KalPan SM-liigajoukkue täydentyi usealla kokeneella ja nimekkäällä vahvistuksella, kirkkaimpana nimenä NHL:stä palannut seuran oma kasvatti Sami Kapanen. KalPa yllätti kaikki sijoittumalla runkosarjassa kuudenneksi ja pudotuspeleissä yllätykset jatkuivat kun savolaiset kaatoivat puolivälierissä HPK:n voitoin 4-2 ja etenivät 18 vuoden tauon jälkeen SM-liigan välieriin. JYP oli parempi voitoin 4-1, mutta pronssiottelussa Espoossa KalPa kaatoi satojen ja satojen savolaisten kannustaessa Bluesin 2-1 ja seurahistorian toinen SM-liigan mitali huipensi KalPan sensaatiomaisen paluun Suomi-kiekon terävimpään kärkeen.

Kevään 2009 SM-pronssi ja nimekkäät vahvistukset Ari Ahosen sekä kasvattajaseuraansa palanneiden Tommi Miettisen ja Kalle Kermanin johdolla nostivat odotukset kalakukkokaupungissa korkealle. KalPa pelasikin vahvan kauden, runkosarjan voitto oli mahdollinen vielä päätöskierroksella, sijoituksen sivutessa seuran parasta saavutusta ollen toinen. Puolivälierissä kaatui Tappara voitoin 4-2 ja odotukset kannattajien keskuudessa nousivat entisestään. Välierissä KalPa johti HPK:ta voitoin 2-1, mutta seuraavat kaksi jatkoerään mennyttä ottelua voitti molemmat HPK, joka eteni lopulta finaaleihin voitoin 4-2. Pronssiotteluun Jyväskylään matkusti jälleen satoja keltamustiin sonnustautuneita savolaisia ja kannustus oli erinomaista, mutta mitali jäi kovan taistelun jälkeen kotijoukkueelle maalein 4-0.