[PDF] VEIKKAUS OY:N RAHAPELIEN SÄÄNNÖT


Ei suosikit aina voita. Vedonlyönti olisi naurettavan helppoa, jos suosikki voittaa kertoimesta riippumatta. Älä missään tapauksessa vedä suoraviivaisia johtopäätöksiä yksittäisten pelikierrosten merkkijakauman mukaan. Kokonainen kausi tai kaksi voikin jo kertoa jonkun jalkapallosarjan tasapeliherkkyydestä. Silti jokainen ottelu on oma satunnaiskokeensa. Etukäteen tasainen peli voi ratketa kotijoukkueen murskavoitoksi jo ottelun alussa, kun rapataan kunnolla sukille rankkarialueella, ulosajo rankkarin kyljessä ja peli selvä. Joskus tuomarivirhe ratkaisee pelin. Ei ole olemassa mitään järjestelmällistä pelitapaa, jolla Veikkausta vastaan pystyisi voittamaan.
Kun sanot, että joskus yli kolmasosa peleistä päättyy tasuriin. Miksi näin ei voisi olla? Vaikka todennäköisyys tasapelille olisi vaikkapa 9:ssä ottelussa kaikissa 1/3 niin silti kaikki pelit voivat päättyä tasan tai ei yksikään! Pienin todennäköisyys on juuri sillä, että juuri kolme osuu ristiin eikä joku muu lukumäärä!

Vain ylikertoimia pelaamalla singleinä voi päästä voitolliseen peliin, mutta vaatii runsaasti aikaa ja tupakkia. Aikoinaan tenniksessä oli Lendl-Vilander peliin kertoimet maasta riippuen siten, että voittajasta sai kertoimen 2.1. Voisiko mielestäsi olettaa, että Ruotsissa kannattaa aina pelata tsekkiläistä pelaajaa ja Tsekeissä ruotsalaista... Ei tietenkään näin, mutta tuolloin pelaaja tuossa yksittäisessä pelissä pääsi varmasti voitolliseen peliin pelaamalla voittajaksi Vilanderia itäeuroopan alueella ja Pohjoissamaissa (erityisesti Ruotsissa) Lendeliä. Tasapanoksella varma 5%:n tuotto sijoitetulle pääomalle riippumatta siitä kumpi voitti!


Veikkauksen tulosvedossa on myös mahdollisuus tehdä järjestelmävetoja, jossa pelaaja valitsee useamman ottelun ja ennalta määritellyn määrän tuloskohteita. Järjestelmävetojen avulla pelaaja voi lyödä vetoa useammasta ottelusta ja samalla parantaa mahdollisuuksiaan voittoon. Järjestelmävetojen panostukset ovat yleensä korkeammat, mutta samalla voittojen mahdollisuudet ovat suuremmat.

Tarkasta myös vedonlyöntipörssien tulosvedot. Vetopörssit tarjoavat toisinaan perinteisiä vedonlyöntitoimistoja parempia tulosvetokertoimia. Mikäli pelin vaihto vain riittää, löydät näistä paljon pelattavaa. Parhaat tulosveto kertoimet löytyvät siis useimmiten kiinteistä kertoimista.

Maalla ei ole vaikutusta värin arvoon

Noihin järjestelmiin ja yksinkertainen veto -pelitapoihin liittyy se ajatus, että hyödynnetään kertoimia kertolaskulla. Tosin sitten korostuu, saadaanko täysosumia, tai kuinka suuri ottelumäärä per veto pitäisi mennä oikein arvatuksi järjestelmässä. Tein joskus tällaisia laskelmia taulukkolaskennalla. Binomikertoimien avulla. Että kuinka suurilla kertoimilla pitäisi pelata, jotta mikäkin järjestelmä voisi olla kannattava.
Toki päässälaskulla voi päästä tuohon johtopäätökseen, että single-pelissä on pienempi riski tehdä tappioita. Mutta jos pelataan isoilla kertoimilla, sitten järjestelmästäkin saattaa joskus tulla jotain takaisinpäin. Lisäksi on mahdollista taktikoida mukaan järjestelmään jokin "varman" näköinen pienempi kerroin.
Näissä on tosin ollut yllätyksiä paljon. Läheskään aina suosikkijoukkue ei voittanut. Pariisi voitti joskus Barcelonan tms.

Lähes jokainen vedonlyöntisivusto tarjoaa talletusbonuksia ja muita etuja. Mikäli sivusto ei tarjoa veikkausbonusta, tällöin sen kertoimet ovat usein muita sivustoja paremmat. Tälläinen vedonlyöntiyhtiö on esimerkiksi Betfair, jonka palautusprosentti on jopa 98%.

Tervetuliaisbonukset ovat yleensä talletusbonksia tai ilmaisvetoja sekä riskittömiä vetoja. Riskittömällä vedolla veikkaat tiettyä tulosta ja mikäli veto ei voita, saat panoksesi takaisin.

Tulosvedon muotoja Veikkauksella ovat hajarivi, säästöjärjestelmä ja järjestelmä. Hajarivissä veikkaat yhtä maalimäärää kummallekin ottelun joukkueelle.


· Vetosi voittaa, jos kotijoukkue voittaa tai tulee tasapeli

Vakio kohteet eli ottelut, joihin veikkaus kohdistuu, valitaan yleensä suurista jalkapalloliigoista, kuten Mikäli niistä et tiedä paljon, sivultamme saat kaikki oppaat veikkaukseen esim. opas , joka auttaa parantaa voittomahdollisuksia. Otteluiden analysointi alkaa joukkueiden tilastojen tarkastelusta. Tämä sisältää muun muassa viimeaikaiset tulokset, keskinäiset kohtaamiset ja pelaajatilanteet.

tasapeli (Tipper & Funckwan -88p.) eli senkin saa samalla ratkaistua

Vaikka olisitkin vetovihjeen tekijän kanssa eri mieltä, saat otteluun vihjeestä uusia näkökulmia. Tarjoamme otteluista analyyttisen läpileikkaavat vihjeet omien pelivalintojemme kera. Kannattaa siksi tutkailla jokainen veikkausvihje läpi, sillä Uhmapelaaja on saattanut huomata jotain, mikä on mennyt oman tutkasi ohi.

Vedonlyönti | Kaikki Veikkauksen vedonlyöntikohteet | Veikkaus

Veikkaus valmisteli uutta vedonlyöntijärjestelmää. Se ja EM-kisat olisivat kesällä voittava yhdistelmä.

Palautusprosentti ja kerroin vedonlyönnissä

Nopeasti kasvanut esports laji Valorant on CSGOn kaltainen tiimipohjainen taistelupeli. CSGOsta eroten joukkueessa on vahvemmin erilaisia rooleja (asia, joka tulee korostumaan tulevaisuudessa yhä enemmän). Pelaajat erikoistuvat yhä pidemmälti lajissa ja sen takia on syytä hahmottaa eri roolien eroavaisuudet ja miten ne vertautuvat perinteisempään vedonlyöntiin.
‍
Tosin, jotta mikään ei maailmassa olisi helppoa, niin Valorant esitteli myös pelaaja vastaan muut pelaajat moodin. Mutta sen osalta veikkaamiseen pätee samat säännöt kuin muihinkin yksilölajeihin – opiskele pelaajien tiedot ja tilanteet.
‍
Valorantin tiimin sisäinen roolitus jaetaan kahdella eri tavalla. Mutta yksinkertaistamme sitä tässä vähän, koska ihan kaikkea emme yhdessä artikkelissa pysty kertomaan.

Tutustu Suosituimpaan Vedonlyöntimuotoon

Uusien esportsvedonlyöntikohteiden kanssa on toisinaan mahdollisuus jopa arbritraasiin. Eli tilanteeseen, jossa veikkaaja jää pakostikin voitolla pienellä tuotolla. Se kertoo siitä, että todennäköisyyksien laskenta on vasta kehittymässä ja silloin vedonlyöjällä on parhaimmat mahdollisuudet voittamiseen. Esports tulevat varmasti tulevaisuudessa vakiintumaan, mutta tällä hetkellä tarjolla on kohtalaisen usein jopa huikeita ylikertoimia.

Eli käytännössä tilanne, jossa vaikka ENCE ja HAVU pelaavat vastakkain ottelussa. Yksivedonlyöntitoimisto painottaa kertoimessaan ENCEä antaen sille 2,1 kertoimen ja toinen toimisto antaa HAVUlle kertoimen 2,1. Tällöin pelaamalla samalla summalla molempia vetoja, jää vedonlyönnistä voitolle riippumatta ottelun lopputuloksesta.
‍
Näitä kannattaa seurata, ihan vain jo oppiakseen eri vedonlyöntitoimistojen näkemyksiä.
‍
Kertoimien seuraaminen aktiivisesti opettaa myös mahdollisista omista tietopuutteista. Jos oma järjestelmäsi sanoo, että hREDS on varma voittaja ja kertoimina voitolleen pyörii yli 2sta kaikkialla, on hyvä käydä läpi, onko sinulta jäänyt jotain huomioimatta.

Erinäisistä lähteistä saatavat tiedot myös otteluiden ”varmoista” voittajista perustuvat usein fanien määrään, eivätkä siten kerro paljoakaan reaalisesta lopputuloksesta. Tämä saattaa näkyä myös vedonlyöntitoimistojen antamissa kertoimissa.

Vedonlyönti, livetulokset ja paljon muuta

Vakioveikkaus on vuosittain järjestettävä vedonlyönti. Tämä tarkoittaa sitä, että vakioveikkaukseen kuuluu tietyt turnaukset joka vuosi. Veikkauksen järjestettävässä vakioveikkauksessa talvikaudella on vaihtoehtoina esimerkiksi Englannin Valioliiga ja Mestaruussarja. Kesäkaudella lajeja on Suomen Veikkausliiga, Ykkönen ja Kakkonen. Kaiken Kaikkiaan vakioveikkaukseen kuuluu 13 eri turnausta, jotka tapahtuvat vuosittain.

Tasapeli 3-suuntainen tasoitusveto - Varsinainen peliaika

Pitkävedon todennäköisyydet vaihtelee eli rippuu ottelusta. Oikeassaan missään pelissä ei ole auringontarkkaa todennäköisyyttä. Tasaisessa jalkapallopelissä tasapeli n. 30% Tasaisessa jääkiekkopelissä n 22% Jos kotona on selvä suosikki tn paljon pienempi.

Tuo pelityyli ei ole kannattava. En ymmärrä miksi monet hinkuu pelata joten rekkoja ja järjestelmiä. Voitollista pitkävetoa pelataan niin, että etsit ylikertoimia. Esimerksi tasapeli on 33%, ja kerron 3,5 0,33x3,5= 1,555 eli positiivinen odotusarvo. Mikäli arivosi olisi aina oikea 33% ja kerroin 3,5 jäät pidemmänpäälle (useita satoja vetoja) voitolle. Mitään järkeä ei ole näistä rakennella rekkoja tai edes tuplia, koska se pinentää huomattavasti voiton todenäköisyyttä eli kaikki kohteet kannattaa pelata erikseen singlenä.