Play all · Shuffle · 7:08 · Apulanta - Biisileiri 1/2018 | Veikkaus
Apulannan laulaja Toni Wirtanen arvostelee Emma-gaalaa yhteistyökumppaninsa Veikkauksen . Tekstin voi ymmärtää niin, ettei palkintoja olisi tullut ja yhtye olisi sivuutettu.
Veikkausvoittovaroilla tuetaan kotimaista musiikkia nuorten harrastamisesta kansainvälisen uran luomiseen asti. Apulannan uran alkuvaiheella Veikkauksen tuotolla tuetuilla nuorten bändikisoilla oli tärkeä rooli bändin nousussa suuren yleisön suosioon. Kaikkiaan kotimaiselle musiikille ohjautuu vuosittain yli 50 miljoonaa euroa ja nuorisotyölle yli 50 miljoonaa euroa pelien tuotosta.
Apulannan ja Veikkauksen yhdessä järjestämä biisileiri on järjestyksessään toinen, ja se järjestetään Apulandiassa 20.- 21.1.2018. Viikonlopun kestävän biisileirin aikana Apulannan Toni Wirtanen, Sipe Santapukki sekä joukko vierailevia tähtiä kertovat musiikin tekemisestä biisileiriin osallistuville. .
Kilpailu: Voita paikat Apulannan ja Veikkauksen biisileirille!
Vuonna 2015 Apulanta teki 2 loppuunmyytyä jäähallikonserttia Espoon Barona Areenalla. Keikkojen yhteydessä yhtye julkaisi uuden kappaleen "". Apulanta julkaisi uuden singlen 17. heinäkuuta 2015, joka on Apulannan järjestämän Veikkauksen sponsoroiman sanoituskilpailun voittaja. 18. syyskuuta 2015 Apulanta julkaisi toisen singlen "" albumilta . Kappaleesta tuli suuri radiohitti, ja se on ollut yhteensä yhdeksän viikkoa Suomen virallisen radiosoittolistan ykköstilalla. Julkaisuviikostansa lähtien kappale oli samaisella listalla 11 viikkoa peräkkäin viiden soitetuimman kappaleen joukossa. Yhtye julkaisi albumin lokakuun 9. päivä vuonna 2015 ja se oli myynyt marraskuun 26. päivään mennessä kultalevyyn oikeuttavan määrän.
Veikkausvoittovaroilla tuetaan kotimaista musiikkia nuorten harrastamisesta kansainvälisen uran luomiseen asti. Apulannan uran alkuvaiheella Veikkauksen tuotolla tuetuilla nuorten bändikisoilla oli tärkeä rooli bändin nousussa suureen yleisön suosioon.
Apulanta on tehnyt tiivistä yhteistyötä Veikkauksen kanssa parin viime vuoden aikana. Yksi tärkeä osa monipuolista yhteistyötä on kertoa mitä kaikkea Veikkauksen pelien tuotoilla saadaan aikaan kaikkien suomalaisten iloksi.
Apulanta valitsi leirille yhdeksän osallistujaa. Yksi osallistuja valitaan yleisöäänestyksellä Veikkauksen sivuilla 4.1.–12.1.2018 osoitteessa Yleisöäänestyksessä eniten ääniä saanut valitaan leirille. Biisileirille haki 50 nuorta musiikintekijää.
"Kuten viime vuonna, hakemuksen lähettäneistä oli vaikeaa valita leirille osallistujat. Tämä maa tuntuu olevan täynnä lahjakkuutta. On hienoa, että saamme jälleen biisileirin myötä antaa tuleville musantekijöille ne vinkit, joita olisimme itse aikanaan kaivanneet," kommentoi kilpailua Apulanta-yhtyeen Sipe Santapukki.
Veikkaus ja Apulanta järjestävät järjestyksessään toisen biisileirin nuorille musiikintekijöille ja artisteille. Viikonlopun kestävän biisileirin aikana Apulannan Toni Wirtanen, Sipe Santapukki sekä joukko vierailevia tähtiä avaavat auliisti oman laajan osaamisensa musiikin tekemisestä biisileirille osallistujille.