Ennätykset, 7-ottelun maailmanennätys (24
Asetelmien mielenkiintoa lisää myös se, että ottelun ennakkosuosikkien suurimmat vahvuudet ovat eri lajeissa.
Vain neljästi mitali on saavutettu uudella vuosituhannella alle 6500 pisteellä ja Helsingin heikkotasoinen pronssitulos on ainoa alle 6470:n pronssitulos.
Vaikka MM-kisoista puuttuukin pari ennakkoon mitaleista taistellutta urheilijaa, eli lajin supertähti Nafissatou Thiam sekä Puolan Adrianna Sulek, on silti oletettavaa, että tälläkin kertaa mitaleille vaadittavat pisteet ovat lähempänä 6500 pisteen rajaa.
Jos Suomi haluaa kaksi tai kolme MM-edustajaa, jokaisen on ylitettävä A-raja. B-rajan 5900 potentiaalisia ylittäjiä on jo 4-5, mutta silloin paikkoja aukeaa vain yksi. Isäntämaan ainoalle osanottajalle riittää tosin vain C-rajaan 5700 yltäminen.
Miehillä kymmen-, naisilla seitsenottelu
Sen pistemäärän saavuttaminen vaatisi Vanniselta täydellistä ottelua.
Mutta vaikka mitalit vielä tällä kertaa ovatkin tavoittamattomissa, on hyvinkin todennäköistä, että Vannisesta ilman suurempia epäonnistumisia tulee historian kolmas suomalaisnainen, joka saavuttaa pistesijan seitsenottelussa.
Naisten viisiottelu tuli ohjelmaan Tokiossa 1964. Lajeina olivat 80 m aj (myöhemmin 100 aj.), kuula, korkeus, pituus ja 200 m, joka 1977 muutettiin 800 m:ksi. Laji muuttui seitsenotteluksi 1981, jolloin mukaan tulivat keihäs ja 200 m.
Seitsenottelun Suomen ennätys on Satu Ruotsalaisen 6404 pistettä. Ikää ennätyksellä on jo yli 30 vuotta. Tampereen Pyrinnön 19-vuotias huippulupaus Saga Vanninen on päässyt jo melko lähelle. Hän otteli toissa vuonna tuloksen 6271 ja viimeaikaisten suoritusten perusteella häneltä voidaan odottaa uusia SE-lukemia tänä kesänä.
Moniotteluiden ehkä kuuluisin voittaja oli USA:n Jim Thorpe, joka Tukholmassa 1912 voitti ylivoimaisesti sekä kymmen- että viisiottelun, mutta menetti mitalinsa, kun paljastui, että hän oli pelannut baseballia ammattilaisena vähäisestä rahapalkasta. Thorpe sai kunniansa takaisin vasta 1982, 29 vuotta kuolemansa jälkeen.
klo 10:00 alkaen: M: 7-ottelu 1
Suomalaisella seitsenottelun timantilla on Budapestissa erinomaiset mahdollisuudet todella hyvään sijoitukseen ja pistepottiin, mutta mitalista puhuminen on vielä tällä kertaa ennenaikaista.
Vannisen tilastosijoitusta selittää se, että useampi kisoihin osallistuvista meritoituneista tähtiottelijoista ei ole vielä tämän kauden aikana tehnyt täysipainoista ottelua.
päivä (60 m, pituus, kuula, korkeus) M22: 7-ottelu 1
Tämän kauden tilastoissa Dokterin ja Vannisen välistä eroa on vain 70 pistettä.
Alankomaiden ottelija Dokter teki samassa Götzisin ottelussa hienoa tulosta Vannisen vanavedessä tehden uudet ennätyspisteensä 6321.
Firma 7-ottelu Kimpisessä 24.5.2025
Kymmenottelija on keskimäärin huipulla 27-vuotiaana. Vuoden 2004 olympialaisissa keskimääräinen kymmenottelija oli 191 cm pitkä ja painoi 86,3 kg. Kymmenottelijan ominaisuuksista tärkeimmät ovat juoksunopeus ja räjähtävä voimantuottokyky. Tärkein ominaisuus kymmenottelijalla on juoksunopeus, joka on tärkeää harjoittelussakin.
Moniotteluiden hallimestaruuskilpailuiden tulokset
Yli kaksimetrinen ja 170-kiloinen Mika Törrö jatkoi siitä, minkä aloitti viime kesänä yleisurheilukentällä. Viisinkertainen Suomen vahvin mies työnsi kuulaa näytöstyylisesti Joensuun Kalevan kisoissa ja nyt hän siirtyi jo seuraavaan vaiheeseen, eli suoritti seitsenottelun. Törrön tempaus löytyy Youtubesta Jesse Pynnösen tililtä, ja ohjaajina ja toimitsijoina videolla toimivat moniottelijat Hertta ja Jutta Heikkinen.
Terveysvaikutteinen urheilutapahtuma
Perinteisesti on ajateltu, että kymmenottelijoita on neljää eri tyyppiä eli juoksu- ja hyppytyyppi, juoksu- ja heittotyyppi, hyppy- ja heittotyyppi sekä yleistyyppi. Tyyppi tarkoittaa tässä sitä, mistä lajeista ottelija saa eniten pisteitä. Ottelijat myös jakautuvat ensimmäisen ja toisen päivän ottelijoihin eli niihin, joille ensimmäinen päivä on vahvempi kuin toinen ja päinvastoin. Tämä johtuu siitä, että kumpanakin päivänä tarvitaan erilaisia ominaisuuksia. Ensimmäisenä päivänä nopeutta ja räjähtävää voimaa, toisena päivänä tekniikkaa. Nykyään parhaita pisteitä antavat pikajuoksu- ja hyppylajit, joten suurin osa nykyisten ottelijoiden vahvuuksista suuntautuu näihin lajeihin. Esimerkiksi on selkeä juoksu- ja hyppytyyppi, joka maailmanennätyssarjassaan sai vähän yli 75 % pisteistään juoksu- ja hyppylajeista.
Miesten 7-ottelu huipentuu 1 000 metrin kisaan
Vielä kaksi vuotta sitten Tallinnan alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa Dokter oli hopealla Vannisen jälkeen pisteillä 5878 häviten suomalaiselle lähes 400 pistettä.
Yleisurheilu Miesten 7-ottelu..
Tampereen Pyrinnön Saga Vanninen rikkoi 17-vuotiaiden tyttöjen seitsenottelun Suomen ennätyksen pistein 5772. Susanna Rajamäen vuonna 1996 ottelema entinen ennätys parani 65 pistettä.
Naisten Seitsenottelu Budapest MM 2023 | Ennakko & Tulokset
Suomen ennätystä ja samalla maailmanennätystä pitää hallussaan Antti Haapakoski, joka vuonna 1994 Oulussa otteli 7732 pistettä.