Suorat lähetykset Suomen ja Ruotsin raveista ..


Se tuo hyvää mainosta Mersulle.

Oma veikkaus on että Bottas on Toton backup jos/kun Antonelli ei suoriudu halutulla tavalla niin Valtteri hyppää rattiin.


Pelataan yhden lähdön kolmea parasta hevosta tulosten mukaisessa järjestyksessä. Mikäli ei löydy oikean yhdistelmän mukaisia pelitositteita, voittoon oikeuttavat sellaiset pelitositteet, joissa pelatut hevoset ovat tulleet ensimmäiselle, toiselle ja kolmannelle sijalle muussa kuin oikeassa järjestyksessä. Jokaiselle yhdistelmälle lasketaan oma kerroin. Troikkaa pelataan yleensä arkisin kahdessa lähdössä, lauantairaveissa kolmessa ja vain silloin kun osallistujia lähdössä on vähintään viisi. Totojärjestelmä mahdollistaa myös -pelin jossa veikataan lähdön neljää ensimmäistä. Tällainen pelimuoto oli käytössä Vermon keskiviikkoravien viimeisessä lähdössä vuosituhannen vaihteessa .

Suomen Toto-pelit olivat alun perin järjestämiä, lukuun ottamatta V75-, V65- ja V5-pelejä, joita vuosina 1981-2011 järjesti . Vuonna 2001 totopelit siirtyivät Hippoksen tytäryhtiön hallintaan. Arpajaislakiuudistuksen myötä Fintotolla oli ollut monopoli kaikkiin hevospeleihin vuoden 2012 alusta lähtien vuoden 2016 loppuun asti, jolloin se yhdistettiin Veikkauksen ja kanssa uudeksi rahapeliyritykseksi nimeltään Veikkaus Oy.

Seuraa urheilua suorana VeikkausTV:ssä

€“ Olemme tietysti kilpailuttaneet näitä eri toimijoita ja Veikkauksen tarjous oli erittäin kilpailukykyinen, toteaa liiton puheenjohtaja Heikki Hietanen.