Casinon lisäarvonnassa arvotaan 5 x 1 000 euroa
Joulukalenteri arpa voittoa lunastettaessa kuponki on luovutettava Veikkaukselle tai muulle sen kanssa yhteistyötä tekevälle pelipisteelle.
Olen ässäarvasta voittanut raaputtamalla 500€ pari vuotta sitten ja viimeisen 12 vuoden aikana lisäarvonnasta kaksi kertaa tonnin ja yhden kerran kaksi tonnia. Silloin oli vuodenvaihteessa korotettu lisäarvontapotti, mutta viiden sijasta voittajia oli vain kaksi. Olen kuullut, että monet eivät viitsi jättää ässäarpaa lisäarvontaan, jos voittoa ei ole ollut, joten ilmeisesti siinä voiton mahdollisuus on hyvin suuri verrattuna muihin saman suuruisiin voittoihin
Kaiken kaikkiaan Casino arpa on yksi Veikkauksen suosituimmista tuotteista, joka kiinnostaa asiakkaita vuosi toisensa jälkeen. Voittamisen mahdollisuus arvassa on hyvä ja voittosummat ovat kohtalaisen suuria. Uudessa versiossa Casino arvasta on vielä enemmän pelattavaa vanhaan verrattuna, mikä tekee uudesta arvasta hyvin mielenkiintoisen ja koukuttavan. Lisäarvonnan mahdollisuus lohduttaa niitä, jotka eivät voittaneet mitään varsinaisesta peruspelistä. Kokemuksemme Casino arvasta on siis hyvin positiivinen. kiinnostaa takuulla myös Casino arvasta innostuneita, joten voimme lämpimästi suositella myös sitä pelattavaksi.
Arvassa voi olla useampi voitto
En tunne ketään, joka olisi arpojen lisäarvonnassa mitään voittanut, Kyllähän niillä joku aina jotain voittaa, näkyvät veikkauksen sivuilla nimet ja paikkakunnat.
Itse ostan aika paljon casino- ja ässäarpoja. Kaikki voittamattomat ässäarvat lähtevät lisäarvontaan ja samoin ne ärsyttävät eurotunnukselliset casinoarvat. Mutta ihan on turhaa hommaa raapia sinne arpojen ahtaisiin kirjoituskohtiin nimeään ja osoitettaan. Mitään en ole koskaan voittanut. Silti tulee ne lykättyä kaupan kassalla lähtemään jatkoon.
Jotenkin tuntuu, että varmaan veikkaus nappaa ne voittaja-arvat ensimmäisestä heille tulleesta palautusarpapussista, ja heittää kaikki muut suoraan johonkin polttouuniin.
Veikkauksen joulukalenteri voitot ovat lunastettavissa vuoden ajan raaputusarpaan painetusta päivämäärästä. Huomaa, että arpajaislain uudistuksen myötä myös raaputusarvat kuuluvat vuositappiorajan ja peliestojen piiriin.
Tässä yksi voittajista. Olen voittanut viitisen vuotta sitten 1000 euroa, kolmisen vuotta sitten 2000 euroa (kun oli muutaman viikon pituinen korotettu voittomahdollisuus) ja kaksi viikkoa sitten tonnin taas. Joten olen viidessä vuodessa voittanut 4000 € nimenomaan lisarvonnoilla. Se on tuottoisin voittojeni lähde maltillisessa pelitavassani.
Kysin aikoinaan kuinka monta arpaa keskimäärin viikottain palautetaan lisäarvontaan ja Veikkauksesta vastattiin, että noin 10.000 kpl. Kun viisi voittajaa arvotaan, on yhdellä arvalla mahdollisuus voittaa se 1000€ noin yhden suhde kahteen tuhanteen. Se on ylivoimaisetsi paras todennäköisyys tuon suuruiseen voittoon kuin millään uulla pelillä. Jos sinulla onkin sitten vaikkapa neljä palautettua ässäarpaa siinä arvonnassa, niin voit voittaa sen tuhat euroa todennäköisyydella yhden suhde viiteensataan!
Joulukalenteri-arpavoitot eivät vahvasta tunnistautumisesta huolimatta lähde automaattisesti maksuun asiakkaan peli- tai pankkitilille. Voitot lunastetaan arvan myyntipisteestä joko käteisellä tai tilisiirtona Veikkauksen Etuasiakkuuteen liitetylle pankkitilille.
VOITTOARPOJEN MYYNTIPAIKKAKUNNAT ..
Vaikka päävoiton voittamisen mahdollisuus onkin prosentteina verrattain pieni, on Casino arvoista mahdollista voittaa pienempiä summia huomattavasti paremmalla todennäköisyydellä. Arvan palautusprosentti on jopa 58,5. Tämä tarkoittaa sitä, että karkeasti puolet arvoista voittaa edes jonkin pienen rahallisen summan. Kaikista todennäköisimmin pelaaja voittaa takaisin viiden tai kymmenen euron verran ja saa tällä tavoin peliin sijoittamansa rahasumman helposti takaisin. Arpa on kuitenkin selkeästi todennäköisempi tapa rikastua kuin vaikkapa suomalaisten suosima , jossa palautusprosentti on vain noin 39 luokkaa.
Veikkaus. Siirry sisältöönSaavutettavuus.
Tässä yksi voittajista. Olen voittanut viitisen vuotta sitten 1000 euroa, kolmisen vuotta sitten 2000 euroa (kun oli muutaman viikon pituinen korotettu voittomahdollisuus) ja kaksi viikkoa sitten tonnin taas. Joten olen viidessä vuodessa voittanut 4000 € nimenomaan lisarvonnoilla. Se on tuottoisin voittojeni lähde maltillisessa pelitavassani.
Kysin aikoinaan kuinka monta arpaa keskimäärin viikottain palautetaan lisäarvontaan ja Veikkauksesta vastattiin, että noin 10.000 kpl. Kun viisi voittajaa arvotaan, on yhdellä arvalla mahdollisuus voittaa se 1000€ noin yhden suhde kahteen tuhanteen. Se on ylivoimaisetsi paras todennäköisyys tuon suuruiseen voittoon kuin millään uulla pelillä. Jos sinulla onkin sitten vaikkapa neljä palautettua ässäarpaa siinä arvonnassa, niin voit voittaa sen tuhat euroa todennäköisyydella yhden suhde viiteensataan!
Raaputusarpaa ei kannata ostaa enää joululahjaksi – Tässä syy
Ikävä kyllä tunnistautuminen ei helpota raaputusarpojen voittojen lunastamista lainkaan. Vaikka oletkin tunnistautunut arpaa ostaessasi, et saa raaputusarpojen voittoja suoraan Veikkaus-tilillesi. Sinun on siis edelleen pidettävä arpasi tallessa ja vietävä se kioskille tarkistettavaksi.
Mies jemmasi 150 raaputusarpaa kuultuaan, että voitot on pian ..
Toimittaja Antti Kurra kertaa sen käytännön vaikutukset alla olevalla videolla.Tunnistautumiskäytäntö tekee raha-arvan ostamisen lahjaksi monimutkaiseksi, sillä mahdollisen voiton voi lunastaa vain arvan ostaja.Sen sijaan viime vuoden puolella ostettujen arpojen rahavoitot voi vielä tämän vuoden ajan lunastaa ilman tunnistautumista.Juha-Matti Lehdellä on itsellään Veikkaus-kortti, mutta arvat olisi hänen mielestään voinut jättää tunnistautumisen ulkopuolelle, koska niitä ostetaan usein joululahjaksi.Veikkauksen mukaan menneen joulun arpamyynti on vastannut varsin hyvin odotuksia.
Raaputusarpoihin tulee iso muutos
Veikkaus joulukalenteri netissä on saatavilla vuonna 2024 ensimmäistä kertaa. Tämä joulukalenteri-arpa lunastetaan kirjautumalla sisään Veikkauksen pelitilille eikä sitä pidä sekoittaa myyntipisteissä myytävään joulukalenteriin.
Arvat netissä – Paljon pelattavaa
Casino arvassa voiton todennäköisyys ei yllä aivan parhaimmalle tasoille muihin Veikkauksen peleihin verrattuna. Voiton todennäköisyys on noin 14,7 prosentin luokkaa. Parhaan mahdollisuuden voittoihin pelaajalle tuo Ässä-arpa, joka on samalla yksi vanhimmista Veikkauksen pelituotteista. Casino arvasta voittamisen mahdollisuus on kuitenkin parempi kuin useimpien Veikkauksen tarjoamien lottopelien. Rahapelien jättipotin voiton mahdollisuudet ovat usein hyvin pienet, mutta esimerkiksi voi pienemmilläkin voitoilla tuoda pelaajalleen jo suuria rahasummia, ja tämän takia peli on noussutkin nopeasti asiakkaiden suureen suosioon.
Tunnistautumispakko 2024: Ässä-arpa ei ole enää entisensä
â Nykymuotoinen arpojen lahjaksi ostaminen päättyi tunnistautumiseen siirryttäessä. Arvan ostamiseen, voiton lunastamiseen ja lisäarvontaan osallistumiseen on tarvittu 1.1.2024 lähtien Veikkauksen asiakkuus ja tunnistautuminen.