Veikkauksen kyky hallita peliongelmia heikentynyt merkittävästi


Olin paikalla lehdistötilaisuudessa, jossa virasto esitteli synkkiä graafeja suomalaisten ongelmapelaamisesta, mutta peliongelmien ehkäisemiseen ei esitetty yhtään tehokasta ratkaisua, vaan samaan pään silittämistä kuin aiemminkin. Suomessa suuri joukko pelaajia tuhlaa rahojaan jopa tuhansia euroja kuukaudessa (esimerkissä 6 000 euroa/hlö/kk) yhteen ja samaan peliin, ei kyse ole enää viihdepelaamisesta. Suomessa on yksi maailman tiukimpia pelimonopoleja, mutta silti meillä hävitään neljänneksi eniten rahaa per koko maailmassa. Veikkauksen monopolin voidaan siis perustellusti todeta epäonnistuneen rajusti päätehtävässään.


Veikkauksen peliautomaatit julkisissa tiloissa. Tämä ei tietenkään käy Veikkaukselle ja rahoista nauttiville edunsaajille. Miljardituloista halutaan , vaikka hintana ovat peliongelmat.

Peliongelman laajuudesta huolimatta nettikasinoiden määrä kasvaa jatkuvasti, eikä lainsäädäntö ole saanut kasvavaa ongelmaa kuriin, vaikka näennäisesti pelaaminen onkin sallittua vain Veikkauksen palveluissa. Kasinoiden valtavan määrän takia yhä useamman peliongelmasta kärsivän henkilön on vaikeaa edes pysyä perillä siitä, mihin kaikkialle pelitili on avattu.

Pääkirjoitus: Veikkaus häviää, mutta peliongelmaiset voittavat

Korona on tuonut monenlaisia haasteita yrityksille ja vuoden 2020 aikana useat operoijat alensivat talletus- sekä tappiorajojaan pelaajien suojelemiseksi. Yksi näistä oli myös Veikkaus, joka on tuonut useita uusia rajoituksia pelaajille, joka ovat tulleet sittemmin jäädäkseen. Tilastojen perusteella Veikkaus tappiorajat ovat vähentäneet uhkapeliongelmia merkittävästi ja tässä artikkelissa käymme asiaa tarkemmin läpi.

Uhkapelimonopoli Veikkaus ei tällä hetkellä toteuta tehtäväänsä. Onnistuneesta uhkapeliongelmien torjunnasta ei voida puhua, kun samalla 124 000 peliongelmaisen suomalaisen eteen tulee jokaisen kaupan tuulikaapissa välkkyvä ja houkutteleva pelikone. Veikkauksen tuotoilla toisaalta myös rahoitetaan järjestöjä, joiden työn tärkeys aina etsivästä nuorisotyöstä mielenterveyspalveluihin on kiistaton. Peliongelmat ja järjestöjen rahoitus kaipaavat yhtäaikaisen ratkaisun.

Nyt käydään keskustelua Veikkauksen toiminnasta: yksinoikeusjärjestelmästä, peliriippuvuudesta, veikkauksen tuoton edunsaajien asemasta ym. Ilmassa on paljon väärää tietoa ja mielikuvia, mutta on myös aitoa ja perusteltua huolta peliongelmaisista.

Onko Veikkaus oikeasti hyväntekijä? Osittain mutta hinta on todella kova. Peliautomaattien pitäjiksi kauppoihin ja kioskeihin eivät pääse ulkomaiset kilpailijat, joten Veikkauksen on turha perustella, että joku muu vie kaupassa ruokaan tarkoitetut rahasi, ellei Veikkaus vie. Satunnaisten pelaajien pelimahdollisuuksien turvaamisperuste on ihan höpöhöpöä. Suurin osa peliautomaattien tuotoista kaupoissa tulee peliongelmaisilta, joilta jää pahimmassa tapauksessa ruoat ostamatta, vuokrat maksamatta, omaisuutta myydään ja pikavippejä otetaan. Ja Veikkauksella vaan pannaan rahaa siihen, miten koukuttavampia pelejä tehdään.

Erinomainen kansalaisaloite, toivottavasti moni allekirjoittaa.
Itsemurhayritys, 200 000 euroa ulosotossa ja hukattuja vuosia – peliriippuvaisuudesta kärsineet haluavat nyt peliautomaatit pois ruokakaupoista: "Elämääni pyöritti rahapelaaminen"


Veikkaus ottaa ihmisten peliongelmat vakavasti

Nyt ongelmapelaajille kaavaillaan lähetettäväksi viestiä pelaamisensa määrästä, mutta ei mitään sen konkreettisempaa. Mitä luulet, lopettaako sähköposti tai tekstiviesti peliriippuvaisen ihmisen ongelmakierteen? Niinpä. Tehokkain keino vähentää ongelmapelaamista olisi siirtyä Ruotsin mallin mukaisesti tiukkaan lisenssijärjestelmään, jossa peliongelmiin voidaan puuttua tehokkaasti ja tuotot saadaan valtion budjettiin myös ulkomaisilta yhtiöiltä. Kysyin itse lehdistötilaisuudessa onko virasto arvioinut lisenssijärjestelmään siirtymisen vaikutuksia Ruotsin mallin mukaisesti. Tässä saamani vastaus.

Veikkaus haluaa estää pelaamisen ulkomaalaisilla pelisivustoilla

Hämmästelisin, miksei patologisia takinkääntäjiä, jotka sekä hukkasivat Veikkauksen rahat että maksimoivat peliongelmat, vaihdeta uusiin. Ellei kyseessä olisi valtionyhtiö.

PELIONGELMA ja Veikkaus tukee somalilliittoa merkkeihin

Valtion omistama rahapeliyhtiö Veikkaus esitteli tiistaina medialle uusia keinoja, joilla se pyrkii lisäämään rahapelien vastuullisuutta ja vähentämään erityisesti rahapeliautomaattien aiheuttamia peliongelmia.

Veikkaus hillitsee peliongelmia jatkossa pakkotunnistuksella

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että paljon pelaavien ihmisten ja peliongelmaisten rahoista nauttivat Veikkauksen edunsaajien lisäksi myös K-kauppiaat, S-ryhmä ja joukko erinäisiä ravintoloitsijoita ja kioskinpitäjiä.

Mistä peliongelman voi tunnistaa

Suomessa ei siis haluta jatkossakaan ehkäistä peliongelmia tehokkaasti, koska Veikkaus haluaa pitää monopolinsa peliongelmaisten suomalaisten kustannuksella. Myös jatkossa mummot saavat siis vapaasti pelata eläkkeensä ja nuoret miehet pikavippivelkansa Veikkauksen pelikoneisiin. Itse näen, että monopolin lakkauttaminen ja lisenssijärjestelmään siirtyminen olisi tässä tilanteessa ainoa aidosti tehokas keino rajoittaa ongelmia. Silloin ulkomaiset peliyhtiöt saataisiin tiukan sääntelyn piiriin ja niiden pelituotoista saataisiin osuus jaettavaksi suomalaisille yhteisöille toisin kuin nyt. Ja ennen kaikkea silloin Veikkaus voisi tarjota pelejään myös kansainvälisille markkinoille.

Rajoita pelaamista pelipisteillä

Uuden yhtiön (Veikkaus, RAY, Finntoto) ensimmäisen toimintavuoden aikana v.2017 kaikki laillinen digipelaaminen siirrettiin tapahtuvaksi yhden pelitilin kautta. Asiakas on velvollinen asettamaan itselleen vuorokausi- ja kuukausittaisen rahansiirto- ja nopearytmisten pelien osalta tappiorajat nettipelaamiselleen. Päätös kohdistuu erityisesti eniten pelaaviin henkilöihin ja kaikkein korkeimman peliongelmariskin sisältäviin peleihin.

Äsken Veikkaus oli hyvis, nyt pahis: Uusi rahapelilaki vahvistaa ..

Pelimonopolin tarkoituksena on haittojen ehkäisy, mutta Veikkaus ei voi samaan aikaan ehkäistä peliongelmia ja markkinoida pelejä 45 miljoonalla eurolla vuodessa. . Meillä on 124 000 ongelmapelaajaa, joista osa häviää jopa 2 000 euroa kuukaudessa. , joita on tutkitusti sijoitettu erityisesti työttömien ja pienituloisten asuinalueille.