Veikkaus haki osaamista ja lentävää lähtöä
Etsimme kokenutta teknologia-ammattilaista tuomaan lisää osaamista ja näkemyksellisyyttä noin 20 hengen Data and Information Management -porukkaan teknologiaratkaisuista vastaavaan scrum-tiimiin. Olemme osa Veikkauksen yli 300 hengen TECH-toimintoa. Tehtävä on vakituinen ja kokoaikainen.
Veikkauksen Osaaminen ja työnantajamielikuva -yksikössä kehityspäällikkönä työskentelevän Miika Viljakaisen mukaan Vastuullinen työpaikka -tutkimus on mahdollistanut henkilöstön aidon kuulemisen ja tuonut esiin palautteen antamisen merkityksen.
Haastatteluiden pohjalta muodostettiin näkemys osaamisen vaikutuksesta Veikkauksen huolenpitosoittajien työhyvinvointiin sekä keskeisimmistä osaamistarpeista.
Lisäksi Veikkauksella oli kertynyt vuosien varrella alan osaamista.
Nordlund vahvistaa Veikkauksen johtoryhmää laajalla kansainvälisellä ja kotimaisella osaamisellaan muutosjohtamisesta, kuluttajaliiketoiminnasta, markkinointiviestinnästä ja mediasta. Nordlund on työskennellyt aiemmin muun muassa MTV Oy:n sekä Universal Musicin Suomen ja Baltian toimintojen toimitusjohtajana.
Veikkaus on asiakaskunnaltaan yksi Suomen suurimmista organisaatioista, ja sen toiminta on erittäin säänneltyä. Miten Veikkauksella hyödynnetään tekoälyä asiakaskokemuksen kehittämisessä, ja mitä voimme siitä oppia?
Segercrantz kertoo, että Pearcon yksityiskohtainen projekti- ja hallinnointiosaaminen, ymmärrys realistisesta aikataulutuksesta sekä sisustuksellinen näkemys osoittautuivat suureksi eduksi Veikkaukselle. Pearco toimi asiantuntevasti haastavissa tilanteissa ja oli joustava äkillisten muutosten suhteen.
Omistajaohjausministeri tarttui nyt kiitettävällä nopeudella Veikkauksen kohuun. Veikkauksen kehittämistoimenpiteisiin listattiin, että pakollinen tunnistautumisvelvoite lisättäisiin koskemaan kaikkea pelaamista, myös pelisaleissa, jotka jäivät lakia muutettaessa tunnistautumisen ulkopuolelle. Tunnistautuminen ei kuitenkaan sellaisenaan ehkäise haittoja, vaan keskeistä on minkälaisia pelihallintavälineitä siihen yhdistetään ja kuinka niitä käytetään.
Esitettyjen toimenpiteiden toteutumista ja vaikutuksia on seurattava sekä Veikkauksen toimesta että siitä riippumattomien tahojen toimesta.
Hyödynnämme osaamista laaja-alaisesti ja toimimme yhteistyössä
Vakioveikkaus, joka tunnetaan yleisesti nimellä Vakio, on Suomessa pelattava muoto, jossa yritetään veikata urheilulajin yhden kierroksen tulos. Kohteita yhdellä kierroksella on 8-18 kappaletta ja jokaisesta kohteesta veikataan, kumpi kyseisen ottelun voittaa. Suomessa vakioveikkausta järjestää . Vakiossa pelaaja veikkaa yhden kierroksen kustakin ottelusta, päättyykö se kotivoittoon, tasapeliin vai vierasvoittoon. Näitä vaihtoehtoja kutsutaan yleisesti merkeillä 1, X ja 2, missä 1 on kotivoitto, X tasapeli ja 2 vierasvoitto. Oikea merkki määräytyy sen mukaan, miten ottelun varsinainen peliaika päättyy.
Kaikille pelimyyjille, webinaarit teemoittain
Laaksonen aloittaa Veikkauksen brändi- ja viestintäjohtajana. Laaksosella on pitkä kokemus kansainvälisistä brändeistä, markkinoinnista, digitaalisesta liiketoiminnasta ja viestinnästä kuluttajaliiketoiminnassa yhdistettynä vahvaan strategiseen osaamiseen. Hän on työskennellyt aiemmin johtotehtävissä muun muassa Nokian Renkailla, Fazerilla ja Unileverillä.
Veikkaus hyödynsi poikkeusajan henkilöstön kehittämiseen
“On tosi iso asia meille, että alusta ja koulutukset ovat käytettävissä koko ajan sataprosenttisesti, ja voimme tarjota aina ajantasaisen koulutuksen ajasta ja paikasta riippumatta. Vain niin voimme huolehtia osaamisesta laadukkaasti ja kustannusjärkevästi”, kuvaa Veikkauksen koulutuspäällikkö Anssi Rinta-Rahko.
Veikkauksen ratkaisut data-analytiikan osaajapulaan
“On tosi iso asia meille, että alusta ja koulutukset ovat käytettävissä koko ajan sataprosenttisesti, ja voimme tarjota aina ajantasaisen koulutuksen ajasta ja paikasta riippumatta. Vain niin voimme huolehtia osaamisesta laadukkaasti ja kustannusjärkevästi”, kuvaa Veikkauksen koulutuspäällikkö Anssi Rinta-Rahko.
Kehityspäällikkö, Aggregation Platform
DA Labin myötä Veikkauksen työkalupaletti osaamisen kehittämiseen ja uusien osaajien hankintaan on laajentunut. Nyt paletti alkaa olla jo kokonaisvaltainen ja monipuolinen. Eri tilanteissa voidaankin miettiä aina uudelleen, mitä osaa paletista käytetään. Vaikka osaamisen kehittämisen osalta ei maailma ole koskaan valmis, ollaan Veikkauksella jo melko hyvällä tasolla.
[PDF] Veikkauksen eettiset periaatteet
– Tulemme tulevien vuosien aikana investoimaan merkittävästi kilpailukykymme vahvistamiseen. Meillä on Veikkauksessa erittäin ammattimaista alan osaamista, mutta tarvitsemme sitä lähitulevaisuudessa myös talon ulkopuolelta. Esimerkiksi tech-puolella meillä on tarjolla nyt ja tulevaisuudessa ainutlaatuisen hienoja urapolkuja ja monia mahdollisuuksia, Lallukka kuvailee.
Veikkaus: Tutkimuksesta uusia työkaluja vastuullisuustyöhön
"Muutoksen onnistunutta läpivientiä henkilöstölle tuetaan ohjelmalla, jossa varmistetaan kulttuurin, osaamisen sekä johtamisen ja esimiestyön muutoksen tuki. Tavoitteenamme on turvata Veikkauksen toiminnan jatkuvuus ja varmistua siitä, että yhtiö on tulevaisuudessakin elinvoimainen, vastuullinen, moderni ja suomalaisten hyvinvointia vahvistava yritys."
[PDF] jana: Case Veikkauksen huolenpitosoittajat
â Hallitusohjelmakirjauksen mukaan uuteen rahapelijärjestelmään siirrytään viimeistään vuoden 2026 alussa, joten valmistautumisaika on lyhyt. Kansainvälistyminen ja pelialan muutokseen valmistautuminen ovat tärkeä osa Veikkauksen kasvustrategiaa. Veikkauksen toimintaympäristön muuttuminen edellyttää myös johtoryhmältä uudistumista ja uudenlaista osaamista, Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski sanoo tiedotteessa.