Myyjinä olivat Slotline Oy ja Veikko M.
– Arpojen myynti oli laskenut vähemmän kuin pelikate, reilun kolmanneksen viime vuodesta, Veikkauksen arvontapelien johtaja Ville Venojärvi sanoo.
Veikkauksessa pohdittiin, vaikuttaako se hintaan, jos iso määrä taidetta myydään samaan aikaan. Tarkoituksena ei ollut lähteä polkemaan taiteen hintaa.
Arpamyynnin pelikate eli arpojen ostamisesta ja voittojen lunastamisesta Veikkaukselle jäävä määrä oli kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla kuin vuosi sitten.
Myyntipaikat / Asiamiehet · Veikkaus staff
Tällä hetkellä raviradoilla tapahtuva Toto-pelimyynti toteutetaan vanhoilla myyntipäätteillä. Niillä asiakkaiden ei ole teknisesti mahdollista tunnistautua pelaamisen yhteydessä, joten päätteet poistuvat kokonaan käytöstä viimeistään Veikkauksen kuponkipelien pakollisen tunnistautumisen astuessa voimaan.
Veikkausmyynnin loppuminen vie muutakin kuin asiamiespalkkiot, joilla niilläkin maksoi Virkin mukaan yhden palkan. Kahvilan aukioloaika on lyhentynyt tuntikaupalla, ja myynti kärsii.
Veikkaus on toteuttanut omia nettiarpojaan vuodesta 2005: yhteensä niitä on noin sata erilaista. Parin viimeisen vuoden aikana Veikkauksen arpoja on julkaistu myös ulkomailla. Veikkauksen tytäryhtiö, Fennica Gaming, on myynyt nettiarpoja jo seitsemän maan lottoyhtiöille. Tavallisesti uusien nettiarpojen suosio hiipuu muutamassa kuukaudessa, mutta joistakin peleistä, kuten Nokkapokasta, tulee ikivihreitä suosikkeja.
Veikkaus ei enää tarjoa porukkasopimuspohjia asiakkaiden ja myyntipaikkojen käyttöön uudistuksen myötä, mutta myyntipaikat voivat edelleen tehdä omia porukkapelejä rekisteröityneiden asiakkaiden ostettavaksi. Myöskään perinteinen tapa, jossa yksi henkilö hakee kaikkien osuudet jaettavaksi kerralla, ei ole enää mahdollista.
Veikkauspelien myyminen · Hankinnat
Mahdollisesta lisäajasta huolimatta Veikkauksen tavoitteena on ottaa uusi myyntipääte ja kuponkipelien pakollinen tunnistautuminen käyttöön mahdollisimman pian. Uusilla myyntipäätteillä voi pelata kaikkia Veikkauksen kuponkipelejä eli Toto-pelien lisäksi esimerkiksi vedonlyöntipelejä ja Lottoa.
Huomasitko? Veikkauksen arpoihin tuli jättimuutos – myynti romahti
Veikkauksen peleistä on nykyisen luvan aikana myyty Ahvenanmaalla niitä, joita maakunnassa ei ole muuten tarjolla eli Lottoa, Viking Lottoa, Eurojackpot-peliä, Jokeria, Kenoa, Lomatonnia, Kaikki tai ei mitään -peliä, Synttärit-peliä ja raaputusarpoja.
Halutaan myydä Kahvila/Kukkakauppa/Veikkaus
Raviradat ovat Veikkauksen asiamiessopimuksen alaisia myyntipaikkoja. ”Veikkaus kohtelee kaikkia asiamiehiä tasavertaisesti. Ympärivuotista kilpailutoimintaa järjestävä ravirata, joka solmii Veikkauksen kanssa asiamiessopimuksen, voi saada käyttöönsä 1–3 uutta myyntipäätettä. Voimassa oleva asiamiessopimus on myyntipäätteen saamisen edellytys, kuten kaikilla muillakin myyntipaikoilla tai asiamiehiksi pyrkivillä myyntipaikoilla”, Juha Ahjolinna sanoo.
Kahvila, Veikkaus, kukka myynti ym
Tallenna Duunivahti Myynti- ja kaupan ala (ala), Kioski-veikkaus-ja-totomyyja-720540 ja nappaa uusi duunipaikka ensimmäisenä!
ja kaupan ala, Kioski-veikkaus-ja-totomyyja-720540
– Olemme myyneet siellä pelejä, joita PAF ei myy. Toivomme, että tähän tulee vielä ratkaisu, joka mahdollistaa pelien myynnin jatkossakin. Tämä ratkaisu ei kuitenkaan ole Veikkauksen käsissä.
Veikkauksen myynti karkaa pienyrittäjiltä
Voitonlunastuksen hetkellä tarvitaan edelleen alkuperäinen raaputusarpa, jota vastaan voitto maksetaan. Arpavoitot eivät siis tunnistautumisesta huolimatta lähde maksuun kuponkipelien tapaan suoraan asiakkaan peli- tai pankkitilille. Arpavoitto selviää vasta raaputettaessa ja lunastukseen tarvitaan arvan tunnistetiedot, jotka syötetään myyntipäätteelle arvan tarkastuksen yhteydessä. Voitonlunastus ja lisäarvontaan osallistuminen onnistuu missä tahansa Veikkauksen pelien myyntipaikassa.
TE: Veikkauksen arpojen myynti laskenut kymmeniä prosentteja
- Monelle kumppanille me olemme sisäänheittobrändi. Ja jos Veikkaus lähtee syystä tai toisesta myyntipaikasta pois, niin se vaikuttaa toki siihen asiakasvirtaan, Kalenius sanoo.
Veikkauksen pelien myyminen Ahvenanmaalla loppui vuoden 2018 alussa
Veikkauksen arpamyynti on laskenut merkittävästi arpoihin tämän vuoden alussa tulleen tunnistautumisedellytyksen vuoksi. Tämä näkyy myös Veikkauksen vanhimman arvan, Ässä-arvan, myynnissä. Ässä-arpa tuli myyntiin tammikuussa 1981 ja se oli ensimmäinen Pohjoismaissa myyntiin tullut raaputusarpa.
Veikkauksen myynti- ja markkinointijohtaja Anu Kytö sanoo
– Veikkausta valvotaan Suomessa viranomaisten toimesta, ja nyt on epävarmuuksia siitä, onko näillä viranomaisilla mahdollisuus valvoa meidän toimintaa myös Ahvenanmaalla. Emme voi ottaa riskiä myynnin jatkamisella.