Miksi jokainen suomalainen on veikkausvoittaja


Mainonnan eettinen neuvosto toteaa, että lausuntopyyntöjen kohteena olevassa mainosvideossa on mainostettu jalkapallon MM-kisaveikkausta. Videon keskiössä on ollut siinä esiintyvän miehen, Lassi Hurskaisen, jalkapallotaitojen esittely. Videolla esiintyvien naisten toiminta, heidän vaatetuksensa ja heidän kuvaamistapansa huomioon ottaen heidät on esitetty katseenvangitsijoina ja seksiobjekteina siten, että naissukupuolta on käytetty alentavalla, väheksyvällä ja halventavalla tavalla. Mainos on seksuaalissävytteinen myös ottaen huomioon yksi mies – kaksi naista -teeman sekä naisten ilmeet ja eleet ja teot erityisesti videon loppupuolella, jossa tapahtumapaikkana on sänky. Mainoksessa on esitetty seksuaalisia vihjailuja, joilla ei ole mitään tekemistä mainostettavan tuotteen kanssa.


Mainostajan mukaan mainosvideolla on pyritty fiktiivisesti ja huumoria sisältäen kuvaamaan sitä, miten eri tavoin kukin voi valmistautua jalkapallon MM-kisojen seuraamiseen. Kisaveikkaaminen kuuluu jalkapallon MM-kisojen aikaiseen jännittämiseen. Mainostaja ei ota videolla kantaa urheiluun tai naisten asemaan urheilussa, vaan MM-kisakatsomoon valmistautumiseen ja kisojen seuraamiseen. Videolla näkyvät ”1X2”-tunnukset viittaavat kisaveikkauksen pelilogiikkaan: 1=kotivoitto, X=tasapeli ja 2=vierasvoitto.

Veikkaus Oy:n verkkosivuilla ja YouTube-videopalvelussa esillä olleessa noin kaksi ja puoli minuuttia kestävässä mainosvideossa esiintyy nuorehko mies sekä kaksi nuorehkoa naista. Mainoksen aluksi mies herää sängystä herätyskellon soittoon naisten välistä ja alkaa valmistaa aamiaista. Myös naiset tulevat aamiaiselle. Aamupalan jälkeen mies lähtee ulos, ja hänet esitetään tekemässä jalkapallotemppuja erilaisissa tilanteissa ja eri ympäristöissä. Välillä kuvataan lyhyemmin naisten toimintaa. Naiset esitetään pelaamassa biljardia, mikä kuvataan siten, että kuvakulma kohdistuu ensisijaisesti toisen naisen takapuoleen. Naiset esitetään myös tutkailemassa jalkapallopaitoja takamuksiaan heilutellen. Mainosvideon loppupuolella naiset käyvät sängyllä tyynysotaa. Mies tulee paikalle ja istuu sängyn jalkopäätyyn katsomaan jalkapalloa televisiosta. Naiset yrittävät herättää miehen huomion esittelemällä ja osoittelemalla päällään olevia pelipaitojaan. Mies ei huomioi naisia, ja naiset sitovat miehen vaaleanpunaisilla käsiraudoilla kiinni sänkyyn ja alkavat katsoa televisiota. Mies pyytää naisia päästämään hänet irti.

Katso Veikkauksen ja Apulannan yhdessä tekemä mainosfilmi

Neuvosto toteaa, että mainos on yllä mainitun perusteella ristiriidassa sekä markkinoinnin perussääntöjen 4 artiklan että hyvää markkinointitapaa koskevien periaatteiden 1 ja 2 kohtien kanssa. Neuvosto korostaa mainostajan ammatillista ja yhteiskunnallista vastuuta asiassa. Neuvosto huomauttaa lisäksi, että lapset ja nuoret seuraavat jalkapallon MM-kisoja aktiivisesti ja vastaavasti Lassi Hurskaisen jalkapallotaitoja esittelevät YouTube-videot ovat myös heidän kiinnostuksensa kohteena. MM-kisaveikkauksen mainosvideo onkin ollut omiaan herättämään alaikäisten mielenkiinnon. Toisen sukupuolen alentava ja halventava käyttäminen mainonnassa sekä kaavamaisten roolimallien korostaminen on erityisen moitittavaa alaikäisiä kiinnostavassa mainonnassa.

Mainonnan eettinen neuvosto on saanut useita lausuntopyyntöjä yksityishenkilöiltä Veikkaus Oy:n jalkapallon MM-kisaveikkaukseen liittyvästä mainosvideosta ”Lassi Hurskainen MM-kissojen kahleissa”. Lausuntopyynnöissä on esitetty, että mainosvideo on hyvän tavan vastainen, koska se on sovinistinen ja seksistinen sekä korostaa negatiivisia ja rajoittavia stereotypioita. Mainos sisältää seksiviittauksia, kuten ”ykkös- ja kakkostyttö” sekä threesome -teeman. Lisäksi naiset on kuvattu muun muassa vähäpukeisuuden ja pyllynpyörittelyn kautta seksiobjekteina ja urheilun statistien roolissa, ”MM-mirreinä”.

Produktiivinen osuus sisältää videon lisäksi äänen käsittelyä ja muokkaamista.

Opinnäytetyön lopputuloksena Veikkauksen käyttöön toteutetut mainosvideot julkaistiin ulkokäyttöön, internetiin sekä televisioon.

Se kuvaa, selittää ja pyrkii ymmärtämään laaja-alaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä ja niiden kehitysprosesseja.Tulevaisuudentutkimus tuo esille, mikä on mahdollista, mikä on todennäköistä, mikä on toivottavaa ja mikä puolestaan ei-toivottavaa.– Tulevaisuudentutkija katsoo erilaisia tällä hetkellä tapahtuvia kehityskulkuja ja pyrkii vastaamaan kysymykseen, mihin suuntaan maailma näyttäisi olevan menossa tai mihin se voisi mennä, sanoo Sitran Mikko Dufva.Dufva kertoo, että vaikka tulevaisuudentutkimuksessa pyritään hahmottelemaan erilaisia visioita eli tulevaisuuskuvia, olennaista ei kuitenkaan ole se, toteutuvatko ne.Tulevaisuudentutkijat ovat kiinnostuneempia siitä, miten mahdolliset tulevaisuudet voisivat auttaa meitä toimimaan paremmin nyhyhetkessä ja rakentamaan hyvää huomista.


Veikkaus-sovellusRastipekkaPelipaikatRaaputusarvatPeliautomaatit

Opinnäytetyön produktiivisessa osuudessa Veikkaukselle toteutettiin mainosvideot kolmeen eri videomainonnan esitysmuotoon.