3 numeroa oikein ja oikeilla paikoilla: voittosumma noin 6 €
Veikkauksen Jokeri, joka alun perin lanseerattiin Loton yhteydessä, on nykyisin saatavilla myös Viking Loton ja Eurojackpotin yhteydessä. Tästä syystä perinteinen Lauantai-Jokeri on saanut nimensä lauantaina pelattavan Loton mukaan.
Lottoa pelataan paljon ja monet meistä uskovat, että voitto tulee samalla, vuosia olleella rivillä. Toiset taas uskovat, että oikeat saa helpoimmin siten, että antaa koneen arpoa numerot.
Oikeat lottonumerot valitaan kupongilta täysin oman mielen mukaan eikä mitään voittavaa kaavaa näin ollen ole. Veikkauksen sivulta on luettavissa se, että lottoa pelaavan suomalaiset luottavat vanhoihin ja hyviksi koettuihin numeroihin.
2 numeroa oikein ja oikeilla paikoilla: voittosumma noin 3 €
Vaikka Suomessa Veikkaus tarjoaa myös monia muita pelejä, kuten kasino ja pokeri, arvat ja ebingo sekä vedonlyönti, eivät ne vedä vertoja lauantai lottoarvonnalle. Suomalaiset haluavat tavoitella Loton päävoittoa, sillä päävoiton saaminen arvaamalla kaikki lottonumerot oikein voisi mullistaa parhaimmillaan koko elämän.
Tuossa kun arvonnan jälkeen ilmoitetaan, montako mitäkin voittoa oli ollut, eli moniko sai viisi oikein tuloksen jne., voitaisi ilmoittaa myös, moniko ei voittanut mitään. Kyllä kansalla olisi oikeus tietää, kun kerran näitä veikkauksen herroja elättävät miljardeilla. Jotain kaks oikein tulosta on varmaan eniten, kun itse oon pistänyt samat vakiorivit jo varmaan kahden vuoden ajan ja lähes aina on ollut kaks oikein. No, nyt oli kuin ihmeen kaupalla 3+1 oikein ja kahdella kerralla neljä oikein. Muuten aina kaks oikein, kaks oikein, kaks oikein... Miten vitussa ne oikein tekee sen? Ymmärtäisi paremmin, jos joka kerta pistäisi eri rivit ja sillä sais luotettavasti kaks oikein joka kerta. Mutta vittu kun samoilla vakioriveillä pelaa vaikka kuinka helvetin kauan ja ikänä ei tärppää. Jokerissa sen sijaan lähes aina saa 3 tai 6 euroa, jos Lotossa ei mitään. Silloin kun tulee Lotosta, ei voi tulla jokerista. No, ei voi hävitä, jos ei veikkaa. Ja paha olisi pelaamatta todistaa huijaukseksi koko homman.
Nyt tää on mennyt vielä naurettavammaksi, kun tuli tuo rekisteröityminen. Verottajalle menee tieto joka sentistä, mitä oot "voittanut" ja sitten verottaja muistuttaa sua kaiken katoavaisuudesta lätkäsemällä lisäveron perseeseen. Sain muutama viikko sitten la-jokerissa 4 oikein eli 50 euroa. No, nyt tuli sitten melkein 220 euroa mätkyjä. Se siitä sitten. Vähän liian iso sattuma ollakseen sattumaa. Siinä on kaikki vuoden pilipalivoitot, mitkä kaikki olleet pienempiä kuin kuponkeihin menneet rahat.
Mutta, eihän tässä elämässä saa mitään ilmaiseksi muutenkaan. Kun kerran jo pikkuvoiton kanssa käy huonosti, niin mitenhän huonosti kävisi suuren voiton kanssa? 😆
Lotto tulokset eivät välttämättä muodostu niin, että lottonumerot ovat peräkkäin, mutta silti monet valitsevat kuponkiinsa numerot 1-7. Arvonta voi tässäkin tapauksessa kertoa, että muutama numero on oikein.
Viking lotto tuli suomalaisille tutuksi 1990-luvulla, jolloin se otettiin mukaan Veikkauksen peleihin. Siitä lähtien suomalaiset ovat tarkistaneet Viking loton tulokset aina keskiviikkoisin. Alkujaan kyseessä oli pohjoismaiden yhteinen lotto, jossa oli suhteellisen korkeat pääpotit. Myöhemmin se on laajentunut käsittämään myös muita Euroopan maita.
Jokeri: Tulokset ja numerot Veikkauksen lottopelistä
Veikkauksen Jokeri on lisäpeli, joka lisää jännitystä muihin pääpeleihin, kuten Lotto ja Viking Lotto. Se tarjoaa pelaajille mahdollisuuden voittaa lisäpalkintoja ja tuo lisäulottuvuuden perinteisiin lottopelikokemuksiin.
Jokeri on Veikkauksen kehittämä lottopeli
Jos pelaat Kaikki tai ei mitään peliä Onnenapilan kanssa, niin voittoluokat muuttuvat paljonkin. Nyt voit saada takaisin panoksesi, jos saat 7, 6 tai 5 oikein ja Onnenapila on osunut. Ja kaikki muiden voittojen kertoimet nelinkertaistuvat. Joten pelin päävoitto voi nousta jopa 500 000 kertaiseksi!
Vuonna 1978 Loton yhteyteen tuli Jokeri
Kun pelaaja pelaa Jokeria yhdessä Viking Loton kanssa, hänen Jokeri-rivinsä numeroita verrataan Viking Loton arvontaan ja Jokerissa voitetaan ylimääräisiä voittoja, jos pelaajan Jokeri-rivissä on samoja numeroita kuin Viking Loton arvonnoissa. Jokerissa voi voittaa jopa miljoonia euroja, jos kaikki seitsemän numeroa osuvat oikein.
Jokeri arvotaan heti Loton jälkeen
Lotto on ollut Suomessa todella suosittu peli, sillä kohtalaisen alhaisella rivihinnalla pystyy voittamaan mahtavia summia rahaa. Perinteisen seitsemän oikein loton rinnalle on syntynyt uusia loton muotoja, jotka ovat ylikansallisia pelejä. Potit ovat luonnollisesti kasvaneet ja nykyään ne saattavat nousta jopa 100 miljoonan euron tuntumaan. Oikeat lottonumerot ovat kaikkien pelaajien mielessä, joten ei muuta kuin arvailemaan!
Loton tulokset arvonnan yhteydessä arvotaan myös Lauantai Jokeri
Nyt voi Veikkauksen lemiläinen nettipelaaja pistää vaikka koko kylälle pöydän koreaksi särällä ja Lemin punaisella perunalla, sen verran suuren potin nappasi onnekas pelaaja viime sunnuntaina arvotusta Lauantai-Jokerista (krs 44/09). Jokerista löytyi ainoastaan yksi 6 oikein -tulos, joka takasi voittajalle upean yli 600 000 euron voiton. JOKEREISSA MONINKERTAINEN MÄÄRÄ VOITTOJA Sunnuntaisessa lottoarvonnassa piipahtanut uusi jokerihahmo liittyy jokeripelien uudistumiseen. Marraskuun 2. päivästä alkaen jokeripeleissä on tarjolla peräti seitsenkertainen määrä voittoja vanhaan Jokeriin
#veikkaus #lotto #jokeri #vakioveikkaus
Suomalaiset voivat pelata useita lottopelejä. Veikkaus järjestää kolme eri lottopeliä: Lottoa, Vikinglottoa sekä Eurojackpotia. Lottonumerot ovat joka pelissä hieman erilaiset, sillä perinteisessä lotossa käytetään numeroita 1-40, Vikinglotossa 1-48 ja Eurojackpotissa 1-50. Yleisesti voidaan sanoa, että mitä enemmän numeroita on käytettävissä, sitä suuremmat potit ovat jaossa pelissä. Suurimmat potit jaetaan Eurojackpotissa, jossa isoimmat jättipotit ovat olleet lähes 100 miljoonaa euroa.
Mies Helsingistä voitti Lotossa tuloksellaan 7 oikein 6463832 mk
Sunnuntai-illan (krs 44/09) pelitrilleri ratkesi, kun Loton kaikkien aikojen jättipotti meni kahdelle onnekkaalle Kirkkonummelle ja Lohjalle. Kumpikin voittaja kuittaa muhkeat 3 450 000 euroa. Historialliset voittorivit oli pelattu R-kioski Veikkolassa ja Lohjalla Prismakeskuksen R-kioskilla. Lohjalla pelinsä jättänyt voittaja on ollut yhteydessä Veikkaukseen. Jättipotti innosti suomalaiset lottoamaan. Lottoa pelattiin vajaat 23 miljoonaa riviä runsaalla 18 miljoonalla eurolla, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Viimeisin myyntiennätys oli liki vuoden takaa, kierrokselta 48/2008. Silloin
vuonna 1978 alkanut Jokeri, joka Loton tavoin on puhdas onnenpeli
Voittoluokka 7: Kuukausi ja kirjain oikein | Voittokerroin 10 | Todennäköisyys 1 : 356 / 369 / 396