Ja muiden arpajaisvoittojen jakaminen usean henkilön kesken
Ostajan tulee tunnistautua sekä arpaa ostaessa että lunastaessa. Tunnistautua voi ajo-, Kela-, henkilö- tai Veikkaus-kortin avulla.
Rahapeleillä tarkoitetaan tässä laissa sellaisia arpajaisia, joista pelaaja voi voittaa rahaa.
Verohallinnon kannanoton mukaan, jos yhteispelissä ns. porukkalotossa on taustalla keskinäinen sopimus, mutta vain yksi henkilö on tunnistautunut Veikkauksen asiakkaaksi ja lunastanut pelin, tällöin Veikkaus maksaa tunnistautuneelle henkilölle voiton. Tunnistautuneelle henkilölle voitto on verovapaa. Muiden porukkaloton jäsenien voitto-osuus verotetaan muuna veronalaisena ansiotulona. Ansiotuloa verotetaan progressiivisesti jopa noin 50 % veroasteella, joten Verohallinnon muuttunut tulkinta yhteispelien verotuksesta voi muodostaa merkittävän veroansan porukkapelaamisessa. Ks. Lisää V.
Ajattelitko ostaa joululahjaksi raaputusarvan
Ässä-, Massi, Casino-arvat sekä suosittu Veikkauksen Joulukalenteri-arpa voidaan vuoden 2023 aikana ostaa lahjaksi viimeistä kertaa. Vuodenvaihteesta alkaen raaputusarpojen ostaminen fyysisistä myyntipisteitä vaatii yhtä vahvan tunnistautumisen kuin nettiarpojen pelaaminen.
Tekee saman tempun kaikille pelaajilleen, liikevauhto laskee melkoisesti, koska paljonhan sitä pelaillaan netissä.
Ja mikä järki tuossa Veikkauksen menettelyssä on, kun kerran Veikkaus-kortti pelaa ja kyseessä on Suomezsa vakituisesti asuva henkilö, jolla on Suomessa henkikirjoitusosoite?
Ehkä veikkauksessa joku hikinen tanttara on ollut perjantaina iltaåpäivällä juovuksissa ja hyllyttänyt yhden pelaajan?
Mitä tässä laissa säädetään arpajaisista, koskee myös pelikasinotoiminnan harjoittamista sekä kasinopelien, raha- ja tavaravoittoautomaattien ja muiden peliautomaattien ja pelilaitteiden pitämistä yleisön käytettävänä vastiketta vastaan siten, että pelaaja voi saada osittain tai kokonaan sattumaan perustuvan rahanarvoisen voiton.
– Koko kansan Ässä on ollut niin kauan yksi suomalaisten suosikkiarvoista, että emme hevillä luovuta sen suhteen. Ensi vuodelle onkin suunnitteilla uudistus, jonka myötä perinteinen Ässä-arpa saa oman uudenlaisen tuoteperheensä, Venojärvi kertoo.
Veikkaus ja kunnat rahoittavat järjestöjä
Arpajaislaki edellyttää nykyään Veikkauksen osalta tunnistautuneena pelaamista. Verohallinnon tulkinnan mukaan tämä tarkoittaa, että tuloverolain 85 §:n mukaisena verovapaana lottovoittona tai muuna arpajaisvoittona voidaan pitää vain tunnistautuneelle pelaajalle itselleen suoraan maksettua arpajaisvoittoa. Verohallinnon tulkinnan mukaan koska arpajaislaissa pelaamisen edellytyksenä on pelaajan tunnistautuminen ja mahdollinen voitto maksetaan vain tälle tunnistautuneelle pelaajalle, arpajaisiin osallistuneeksi ja tuloverolain 85 §:n mukaisen verovapaan arpajaisvoiton saajaksi katsotaan vain tunnistautuneena pelannut henkilö tai henkilöt. Mikäli saatua tuloa tämän jälkeen jaetaan muille henkilöille, ei kyseessä ole verovapaa arpajaisista saatu voitto.
Hyvästi, helppo lahja! – Raaputettavaa tuskin enää lahjaksi saa
Henkilöllisyystodistus esitetään kassalla, ja sillä varmistetaan pelaajan täysi-ikäisyys. Rahanpesun ja muun vilpin ennalta ehkäisemiseksi myös arvasta saadut voitot maksetaan ainoastaan arvan ostaneelle henkilölle. Henkilöllisyys on näin tästä eteenpäin todistettava voittoa lunastettaessa tai uuteen lisäarvontaan osallistuttaessa.
Veikkauksen arpoja ei voi ensi vuonna ostaa lahjaksi kuin ennen
Vanha Veikkaus saavutti 2 204,5 miljoonan euron liikevaihdon viimeisenä toimintavuonnaan 2016, mikä oli yhtiön historian korkein. Edellisvuodesta kasvua oli 109,2 miljoonaa euroa (+5,2 %). Veikkauksen tilikauden tulos oli 582,6 miljoonaa euroa (+8,5 %), jonka Veikkaus luovutti opetus- ja kulttuuriministeriölle jaettavaksi suomalaiselle taiteelle, liikunnalle, tieteelle ja nuorisotyölle.
Lahjoitukset | Ihmisten ja yhteisöjen kasvun asiantuntija
ETA-alueen ulkopuolelta saatu lottovoitto on saajalleen muuta veronalaista ansiotuloa (progressiivinen vero jopa noin 50 prosenttia). Ulkomailta saatavien voittojen osalta verotus ja ilmoitusvelvollisuus on aina suositeltavaa selvittää huolella. Sama koskee Suomesta saatuja voittoja, jos pelaaja asuu ulkomailla.
Viekö arpajaislain muutos raaputusarvat joulupaketeista
Suomalainen rahapelijärjestelmä on valtavan mullistuksen edessä, kun Veikkauksen monopolista siirrytään lisenssijärjestelmään viimeistään vuoden 2026 alussa. Tämä antaa ulkomaalaisyhtiöille luvan tarjota verkkorahapelejä suomalaisille lisenssin turvin ja veroja Suomeen maksamalla.
Veikkaus aikoo uudistaa Ässä-arvan
– Arpavoitto ratkeaa vasta, kun arpa raaputetaan. Jatkossakin voitot lunastetaan myyntipaikoista. Voiton voi lunastaa myyntipaikasta joko käteisellä tai se voidaan siirtää pelaajan Veikkauksen Etuasiakkuuteen liitetylle pankkitilille, kertoo Veikkauksen arvontapelien johtaja Ville Venojärvi.
Rahapelituottojen ohjaaminen yhteiskunnallisiin tarkoituksiin
Tässä laissa tarkoitetaan arpajaisilla toimintaa, johon osallistutaan vastiketta vastaan ja jossa osallistuja voi saada kokonaan tai osittain sattumaan perustuvan rahanarvoisen voiton. Vastikkeena ei pidetä osallistumisilmoituksesta arpajaisiin osallistuvalle koituvia posti-, paikallis- tai kaukopuhelumaksuja taikka vastaavia kuluja, jotka eivät tule arpajaisten toimeenpanijan hyväksi.
Veikkaus sulki hajasijoitetut rahapeliautomaatit ja pelisalit 13.3 ..
Olen siis pelaillut vakioriveilläni Lottoa 4 riviä. Eurojacpottia 3 riviä ja Viking Lottoa 3 riviä. Satunnaisesti Kenoa ja Sykettä. Kaikki netissä. Tämän illan Lotto on vielä voimassa.
Eilen illalla veikkauskortti vielä pelasi.
Voinen siis pelata vakiorivini edelleenkin veikkauskortilla? Sykettä en enää voi pelata.
Jos Veikkausyhtiö mitätöi veikkauskorttinikin, koska yhtiön mukaan asun jossakin ulmkomailla (jossa olen ollut siis kaksi viikkoa huhtikuussa), voin aina pelata ilman korttiakin, ja jos voitan jotakin, voin antaa tositteen jonkun ystäväni lunastettavasksi.
Miksikähän Veikkaus on tehnyt asian näin vaikeaksi?
Lähetin väestörekisterikeskuksellikin kyselyn, miksi heistä on mahdotonta, että asuisin omistamassani vanhassa talossa yhdessä perheeni kanssa.