Arpa on helppo viime hetken joululahja
Arvan ostamiseen, voiton lunastamiseen ja lisäarvontaan osallistumiseen on tarvittu tämän vuoden alusta lähtien Veikkauksen asiakkuus ja tunnistautuminen. Voiton voi lunastaa ja lisäarvontaan osallistua vain sama henkilö, joka on ostamistilanteessa tunnistautunut arvan ostajaksi. Voittosumman saaminen edellyttää lisäksi myös voittoarvan esittämistä voittoa lunastettaessa.
 Nykymuotoinen arpojen lahjaksi ostaminen päättyi tunnistautumiseen siirryttäessä. Arvan ostamiseen, voiton lunastamiseen ja lisäarvontaan osallistumiseen on tarvittu 1.1.2024 lähtien Veikkauksen asiakkuus ja tunnistautuminen.
Veikkaus ei suoranaisesti kiellä arpojen ostamista lahjaksi, mutta voittojen osuessa kohdalle, niiden lunastaminen on vaikeaa. Voittosumman ollessa riittävän korkea, myös verottajaa tulee muistaa, mikäli lahjan tai lahjojen arvo samalta lahjanantajalta on kolmen vuoden aikana vähintään 5 000 euroa.
Veikkaus lahjakuori vanhalla Veikkauksen logolla
– Arpavoitto ratkeaa vasta, kun arpa raaputetaan. Jatkossakin voitot lunastetaan myyntipaikoista. Voiton voi lunastaa myyntipaikasta joko käteisellä tai se voidaan siirtää pelaajan Veikkauksen Etuasiakkuuteen liitetylle pankkitilille, kertoo Veikkauksen arvontapelien johtaja Ville Venojärvi.
Veikkaan Saudi-Arabiaa. Top50-statuksen puuttuminen unohtuu, kun muutama virtuaalinen ruskea kirjekuori vaihtaa omistajaa…
Mutta tuomiota antaessa olisi pitänyt huomioida lieventävät asianhaarat: jos arpa ei kuulunut sen löytäjälle, niin virheen teki kuitin antanut myyjä. Jos hän ei olisi antanut kehitysvammaiselle kuittia, jota vastaan voiton voi Veikkaukselta lunastaa, ei koko rikosta olisi edes tapahtunut. Lapsi ei saa ostaa Veikkauksen arpaa. Eikö voitto silloin nimenomaan kuulu lapsen huoltajalle? Kehitysvammaohjaajalla on vastuu holhokeistaan, kun he käyvät kaupoissa ja kaivelevat roskiksia. Oliko tuolla lapsella edes tilinumeroa, johon voiton olisi voinut maksaa?
Myös arpavoittoa lunastaessa tai lisäarvontaan osallistuessa pitää tunnistautua. Jos arpa on ostettu vuodenvaihteen jälkeen, voiton voi lunastaa ainoastaan sama henkilö kuin arvan on ostanutkin.
Nainen voitti arvasta 250 000 euroa – puoliso luuli kissan ..
Secret Destination -kisan matkakohteet pidettiin salassa lähtöpäivän aattoon saakka. Etukäteen oli kerrottu, että luvassa on kolme lämmintä ja hauskaa kohdetta.
Matkanjohtajat Raffe Lundberg sekä Mathias Slotte jakavat Arlandan lentokenttähotellilla jokaiselle kirjekuoren, josta selviää salaisen matkan määränpäät: Miami, Cancún ja Los Angeles. Aika kiva.
Koko voittajakatras kutsuttiin koolle Tukholmaan, sillä Paf ei voi jakaa matkalippuja Suomen puolella. Paf on yksi espanjalaisen jalkapallojoukkueen Atletico Madridin päätukijoista, mutta Suomessa se ei saa markkinoida. Yhtiö tuomittiin viisi vuotta sitten korkeimman oikeuden päätöksellä arpajaislain rikkomisesta, kun se mainosti pelejään manner-Suomessa vuosina 2000–2001.
Arvat netissä – Paljon pelattavaa
– Vuodenvaihteen jälkeen arpoja ostaessa pelaajan pitää tunnistautua kuten muissakin peleissämme: ajo-, Kela-, henkilö- tai Veikkaus-kortilla, kertoo Veikkauksen arvontapelien johtaja Ville Venojärvi.
Veikkaus Oy:n asiakaskortteja koskevat palvelut
Mutta tuomiota antaessa olisi pitänyt huomioida lieventävät asianhaarat: jos arpa ei kuulunut sen löytäjälle, niin virheen teki kuitin antanut myyjä. Jos hän ei olisi antanut kehitysvammaiselle kuittia, jota vastaan voiton voi Veikkaukselta lunastaa, ei koko rikosta olisi edes tapahtunut. Lapsi ei saa ostaa Veikkauksen arpaa. Eikö voitto silloin nimenomaan kuulu lapsen huoltajalle? Kehitysvammaohjaajalla on vastuu holhokeistaan, kun he käyvät kaupoissa ja kaivelevat roskiksia. Oliko tuolla lapsella edes tilinumeroa, johon voiton olisi voinut maksaa?
- korttien ja lisämateriaalien yksilöinnin
Viime vuonna ostettujen raha-arpojen mahdolliset voitot voi vielä tämän vuoden ajan lunastaa ilman tunnistautumista, eli käytännössä ilman Veikkaus-korttia.
Veikkaus: normaalista poikkeavia kirjautumisyrityksiä havaittu
Mutta tuomiota antaessa olisi pitänyt huomioida lieventävät asianhaarat: jos arpa ei kuulunut sen löytäjälle, niin virheen teki kuitin antanut myyjä. Jos hän ei olisi antanut kehitysvammaiselle kuittia, jota vastaan voiton voi Veikkaukselta lunastaa, ei koko rikosta olisi edes tapahtunut. Lapsi ei saa ostaa Veikkauksen arpaa. Eikö voitto silloin nimenomaan kuulu lapsen huoltajalle? Kehitysvammaohjaajalla on vastuu holhokeistaan, kun he käyvät kaupoissa ja kaivelevat roskiksia. Oliko tuolla lapsella edes tilinumeroa, johon voiton olisi voinut maksaa?
Osallistu: Keskustelu · Kysy/Vastaa
Sinne luiskahti vahingossa myös lapsillemme tarkoitettu Veikkauksen kirjekuori, jossa oli 2 Casino-arpaa.
Löytyykö Postissa niin rehellistä työmiestä/naista, että saisimme tuon kirjekuoren vielä takaisin ja lastemme joulun pelastetuksi.
Läh.
lojui tuntikausia huoltoaseman pihalla: Sitä luultiin roskaksi
Mutta tuomiota antaessa olisi pitänyt huomioida lieventävät asianhaarat: jos arpa ei kuulunut sen löytäjälle, niin virheen teki kuitin antanut myyjä. Jos hän ei olisi antanut kehitysvammaiselle kuittia, jota vastaan voiton voi Veikkaukselta lunastaa, ei koko rikosta olisi edes tapahtunut. Lapsi ei saa ostaa Veikkauksen arpaa. Eikö voitto silloin nimenomaan kuulu lapsen huoltajalle? Kehitysvammaohjaajalla on vastuu holhokeistaan, kun he käyvät kaupoissa ja kaivelevat roskiksia. Oliko tuolla lapsella edes tilinumeroa, johon voiton olisi voinut maksaa?
Moni yritys teettää asiakaspalvelun tehtävät asiakkaallaan
Pariskunta tarkisti arvan kymmeniä kertoja ja varmisti vielä Veikkauksen asiakaspalvelusta, että arvassa todella oli 250 000 euron päävoitto. Sen jälkeen voittaja laittoi arvan talteen työhuoneensa lipastoon kirjekuoren sisään.