Vakioveikkauksen historiaa, strategia ja voitot
Osakeyhtiön hallitus antaa opetus- ja kulttuuriministeriölle suurpiirteisen arvion siitä, paljonko pelien tuotto on vuoden aikana, jolloin OKM:n virkamiehet alkavat valmistella budjettiehdotusta siitä, mille tahoille veikkausvoittovaroja annetaan.
Vanha Veikkaus saavutti 2 204,5 miljoonan euron liikevaihdon viimeisenä toimintavuonnaan 2016, mikä oli yhtiön historian korkein. Edellisvuodesta kasvua oli 109,2 miljoonaa euroa (+5,2 %). Veikkauksen tilikauden tulos oli 582,6 miljoonaa euroa (+8,5 %), jonka Veikkaus luovutti opetus- ja kulttuuriministeriölle jaettavaksi suomalaiselle taiteelle, liikunnalle, tieteelle ja nuorisotyölle.
Veikkaus kieltäytyi myöskin toimittamasta sellaisia pelikulutustietoja, joita ahvenanmaalainen PAF kertoo julkisesti.
Veikkaus Oy on kotimainen, valtion kokonaan omistama rahapeliyhtiö
Valtio perusti FRV Evo Oy -nimisen yhtiön vastaamaan operatiivisen yhteistyön toimimisesta kolmen aikaisemman rahapelitoimijan kesken siihen asti, kunnes yhdistymisen vaatimat lait ovat voimassa. Lainsäädäntötyön arvioitiin valmistuvan vuoden 2017 alussa. Uuden peliyhtiön nimeksi tuli Veikkaus, ja sen brändi ja ulkoiset tunnusmerkit ovat täysin erilaiset verrattuna vanhaan Veikkaukseen. Valtio omisti FRV Evosta 55 prosenttia, lopun omistivat rahapeliyhtiöt Fintoto, RAY ja Veikkaus 15 prosentin tasaosuuksin. FRV Evo Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi valittiin .
PAF-peliyhtiön luvuista käy ilmi, kuinka 242 pelaajaa hävisi viime vuonna yhteensä 9,6 miljoonaa euroa, keskimäärin noin 40 000 euroa pelaajaa kohti. PAF kertoo avoimesti, kuinka tämä joukko toi kolmanneksen koko yhtiön pelikatteesta.
Liikuntavammaisten ampumaurheilu on paralympialaji, josta Suomeen on tuotu tähän mennessä kaksi paralympiakultaa (Antti Landstedt 1984 ja Minna Leinonen 2004). Suomesta on nähty ampumaurheilija mukana myös viimeisimmissä paralympialaisissa – aiemmin tänä vuonna Pariisissa Jarkko Mylly ylsi pistesijalle kahdeksanneksi R3 ilmakiväärin 10 metrin kilpailussa.
Myös Lapin Ampujia edustaa oma maajoukkuetason kilpaurheilija liikuntavammaisten ampumaurheilussa. Rovaniemeläinen Markku Karjalainen on ehtinyt tähän mennessä kiertää muutaman maailmancupin kilpailusarjan ja on parhaimmillaan yltänyt 19. sijalle para-ampumaurheilun EM-kilpailuissa 2022.
Parhaillaan Karjalainen jahtaa pisterajoja elokuun 2025 EM-kisoihin, joiden B-rajaan hän on jo kertaalleen urheilupistoolin näyttökilpailuissa yltänyt.
Omassa seurassaan Karjalainen osallistuu tasavertaisesti seuransa järjestämiin kilpailuihin, ja Lapin Ampujat tukee häntä myös taloudellisesti SM-kilpailuiden osanottomaksujen osalta.
– Spesiaalipalvelua en ole saanut, mutta yhdenvertaista palvelua kyllä. Minut ja muut liikuntarajoitteiset ampujat on otettu seurassa huomioon todella hyvin. Siitä asti, kun tulin seuraan mukaan, lähdettiin heti vahvasti kehittämään ampumaratojen esteettömyyttä sekä ruuti- että ilmapuolella. Se on todellakin mahdollistanut yhdenvertaisen osallistumisen toimintaan, Karjalainen sanoo.
Karjalaisen aktiivisuus toiminnan kehittämisessä ja asiantuntemus liikuntavammaisen urheilijan tarpeiden ja olosuhteiden osalta on Lapin Ampujissa huomioitu myös johtotasolla, ja Karjalainen toimiikin jäsenenä seuran hallituksessa.
– Erityisliikuntapuolen pitkän linjan aktiivina ja urheilijana toin näkökulmiani mukaan seuran toiminnassa, ja sen myötä pyydettiin mukaan myös hallituksen toimintaan, kertoo Karjalainen.
Vakioveikkauksen voitonjakomalli tekee siitä myös todella mielenkiintoisen pelin taktisessa mielessä. Paras Vakio-strategia on pelata aina muiden pelaajien vedot huomioiden. Veikkauksen sivulta tai teksti-tv:ltä löytyvä pelijakauma kertoo sen, kuinka paljon millekin merkille on prosentuaalisesti sijoitettu rahaa.
Veikkaus: Lotto, Keno, Pitkäveto ja muut pelit verkkokaupasta
Näin tapahtuikin. Ensimmäiset Pitkäveto-kupongit pelattiin 8.11. ja starttiviikolla Pitkäveto keräsi pelivaihtoa 7,7 miljoonaa markkaa. Seuraavalla viikolla pelivaihto kasvoi jo odotukset ylittäneeseen 11,1 miljoona markkaan. Pitkävedon ensimmäisen viikon asiakastavoite 100 000 asiakasta ylittyi.
-Pitkävedon menestyksen salaisuus on yksinkertainen: Vedonlyönti on aivan erinomaisen hyvä tuote ja tulos sen mukaista, Veikkauksen vedonlyönnin silloinen projektipäällikkö Raimo Dahlman iloitsi Veikkaaja-lehdessä 16.11.1993 pelin alkuviikkojen vahvaa aloitusta.
Ensimmäisen Pitkävedon listan ensimmäinen kohde oli jääkiekon 1. divisioonan ottelu Karhu-Kissat – SaiPa. Klassikon varsinainen peliaika päättyi päivämäärällä 9.11.1993 numeroihin 2-2, ja ensimmäinen oikea Pitkävedon merkki oli näin tasapeli. Oikein tietäneet veikkaajat saivat kertoimen 4,70.
Nykyään ottelua olisi ollut mahdollista pelata yhtenä kohteena ja pelkkä tasapelin tietäminen tai arvaaminen riittänyt lunastukseen, mutta Pitkävedon alkuvaiheissa kupongille oli merkittävä vähintään kolme kohdetta. Minimipanos oli viisi markkaa. Kohdelistalta löytyi suomalaista jääkiekkoa ja koripalloa sekä englantilaista ja saksalaista jalkapalloa ja muutamia maaotteluita.
Jääkiekon kierrokset, joilla on pelattu useita tasapelejä, ovat olleet Veikkaukselle Pitkävedon kalleimpia päiviä ulosmaksujen osalta. Pitkävedossa asiakkaat pelaavat paljon rivejä, joissa on useita suurikertoimisia tasapelejä.
- Tällaisilla Liigan tasapelikierroksilla on kolmekymmentävuotisen historian aikana maksettu ulos jopa miljoonia euroja yhdeltä päivältä. Nämä ovat kuitenkin yksittäisiä päiviä, ja sellaista on vedonlyönti. Pitkäveto on tarjonnut menestyksekkään historiansa aikana paljon voittoja ja jännitystä asiakkaillemme. Peli on ollut vedonlyönnin veturi, jota aktiivisesti kehitämme. Isot onnittelut 30-vuotiaalle Pitkävedolle ja Veikkauksen vedonlyönnille! vedonlyönnin johtaja Juha-Matti Mäkilä sanoo.
Veikkauksen Pitkävedon historian suurin voitto osui vuonna 2019 lappilaismiehelle.
[PDF] Oy Veikkaus Ab VUOSIKERTOMUS 1999
Suuria yksittäisvoittoja on toki Vakioveikkauksen historiassa nähty. Näistä komein oli vuonna 2013 voitettu yli 780 000 euron potti, jonka pääkaupungilta kotoisin oleva peluri nappasi ainoana 13 oikein saaneena. Seuraavaksi suurimmat voitot ovat muutamia satojatuhansia euroja pienempiä. Yksi huomattavan suuria Vakio-voittoja viime vuosina jakanut pelimuoto on nimeltään Grand Prix, jossa kohteiden määrää on kasvatettu entisestään. Tällä tapaa myös yhden yksittäisen suurvoittajan löytymisen todennäköisyyttä on nostettu.
Väkivalta kuuluu historiaan – kuinka rumaksi NBA meni ..
Oy Veikkaus Ab on ollut viime aikoina ahtaalla, vaikka yhtiön toiminta ja liikevoitto ovatkin kasvaneet tasaisesti. Ylivoimaisesti suurin kohu on tietenkin noussut toimitusjohtaja Matti Ahteen potkuista.
Vaikka pesäpalloilijat olivat vastaajina sopupelikäräjillä, yhtä lailla epäilyksiä on heitetty yhtiön omaan taitamattomaan toimintaan. Lisäksi ensimmäistä kertaa on jouduttu tosissaan kamppailuun ulkomaista kilpailua vastaan.
Vaikeudet eivät kuitenkaan ole mitenkään tuntemattomia Veikkauksen yli 60 vuoden historiassa. Jo ensimmäinen toimitusjohtaja Tauno Aarre kavalsi itselleen varoja käyttäen hyväksi yhtiön nimeä keväällä 1941.
Hiihtoliiton puheenjohtajanakin aiemmin toiminut Aarre yritti peitellä väärinkäytöksiään vedoten samanaikaiseen liikekannallepanoon. Aarre kuoli samaan aikaan kun jatkosota alkoi 26. 6. 1941.
Velkojat kuitenkin pyrkivät saamaan Veikkauksen vastuuseen toimitusjohtajansa tekosista, mitä yhtiö tietysti vastusti. Asia hautautui lopulta oikeussalien syövereihin.
Tasa-arvo koetuksella jo yhtiön alkumetreillä
Sukupuolten välinen tasa-arvo oli koetuksella Veikkauksessa ensimmäisiä työntekijöitä palkattaessa. Eräs hallituksen jäsen sitti pöytäkirjassa eriävän mielipiteensä siitä, että yhtiöön otettiin naimisissa olevia naisia. Vastustus tuntuu kummalliselta, koska työvoimasta oli välirauhan aikana muutenkin pulaa.
Työnantajana Veikkaus ei ole koskaan kitsastellut eduista. Yhtiö kustansi henkilökunnalleen ajankohtaan nähden modernisti eläkevakuutuksen vuonna 1949. Vakuutuksen piiriin pääsi vasta viisi vuotta jatkuneesta työsuhteesta tavanomaisten kahden vuoden asemesta.
Tätä yhtiön johto perusteli vakuutusmaksujen säästöllä. Suurimman osan naisista otaksuttiin antautuvan muutaman palvelusvuoden jälkeen kodinhoitoon.
Naiset ovat kuitenkin ehkä tehneet tärkeimmän päivätyön yhtiön alkuvuosikymmeninä. Ennen atk:ta suuritöinen ja tarkkuutta vaativa kuponkien tarkistaminen oli yksinomaan naisten työtä.
Veikkaus perustettiin urheilumiesten aloitteesta. Vaikka urheilussa ja muilla veikkausvoittovaroilla tuetuilla elämänalueilla on jo pitkään vallinnut sukupuolinen tasa-arvo, itse yhtiö on jostain syystä jäänyt pitkälti miesten hallinnoimaksi.
Vilppejä ja epäselvyyksiä riittänyt
Ennen on line -pelejä laaja asiamiesverkosto varmisti suomalaisten pelihimon tyydyttämisen. Parhaimmillaan asiamiehiä oli yli 10 000.
Joukkoon mahtui tietysti monenlaisia ihmisiä. Etenkin alkuvuosina asiamiehet pitivät veikkaajilta saamansa rahat ja toivoivat, ettei voittoja osuisi heidän vastaanottamiinsa kuponkeihin.
Epäselvyyksiä on riittänyt pääkonttorissakin, ja pelaajat ovat olleet usein tyytymättömiä joko asiasta tai tahallaan. Erään runsaasti huomiota herättäneen oikeudenkäynnin jälkeen niin henkilökunnan kuin asiakkaidenkin tekemät pikkuvilpit on yritetty hoitaa vaivihkaa poissa julkisuudesta.
Yhtiönäkin Veikkaus on kärhämöinyt erityisesti verotuksesta, jolloin rahasummatkin ovat jo olleet täysin toisensuuruisia. Korkein hallinto-oikeus vapautti Veikkaus Oy:n yli 100 miljoonan markan jälkiveroista 1970-luvulla.
Ehkä merkillisimpänä sotkuna voidaan pitää sitä, kun Veikkaus tilitti voitoistaan 10 prosenttia liikaa arpajaisveroa 1970-luvun alusta aina vuoteen 1986. Pelaajien voitot jäivät vastaavasti liian pieniksi.
Bingolotto-peliä aloitettaessa asia huomattiin, ja käräjiä käytiin vuoteen 1990 asti. Veikkaus tuomittiin syypääksi vahinkoon, ja yhtiö maksoikin liikaa perityt verot takaisin voittajille.
Ahvenanmaan Internet-pelit uhkaavat Veikkausta
Oikeastaan koko veikkaus alkoi ulkomaisen kilpailun paineesta. Sodan alla Suomesta pelattiin kirjeitse Ruotsissa vuonna 1934 käynnistynyttä veikkausta. Pelirahaa virtasi pois Suomesta, ja mikä pahinta, perivihollisen Ruotsin urheilun tukemiseen.
Nyt länsi on taas kääntynyt uhkaavaksi ilmansuunnaksi. hvenanmaalainen PAF pyrkii kaappaamaan mannermaan asukkaiden rahoja itselleen Internet-peleillään.
Vastavetona Veikkaus lopetti noin vuosi sitten myyntinsä Ahvenanmaalla. Toimenpide oli enemmän mielenosoituksellinen. Todellisuudessa Ahvenanmaalta ei ole yhtiön kassaan tullut koskaan edes suolarahoja.
Vaikka valtio tukee Veikkausta kiistassa, rajattomien tiedonsiirtoyhteyksien maailmassa voi olla vaikea estää millään ulkoisilla rajoituksilla ihmisten pelaamista.
Johtajat järjestöjen ja valtion ristipaineessa
Veikkaus sallittiin aikanaan siksi, ettei se ole uhkapeliä, vaan urheilutietoon perustuvaa ennustamista. Vaikka ennustuspelit ovat jääneet aina vain sivummalle, yhtiön tarkoituksena on säilynyt varojen hankinta suomalaiselle liikunnalle, kulttuurille ja vapaalle kansansivistykselle.
Viime aikoina on kuitenkin epäilty, että yhtiö tosiasiallisesti jakaa rahaa liian avokätisesti yli omien markkinointi- ja mainostarpeidensa.
Tavallaan tämä ristiriita on jo sisäänrakennettuna yhtiössä itsessään. Poliitikot varmistivat määräysvaltaansa yhtiössä vuonna 1975, kun Veikkaus siirtyi kokonaan valtion omistukseen.
Veikkauksen omat organisaatiotutkimukset ovat osoittaneet, että yhtiön toiminnan kannalta tehokkain olisi tiivis ja selkeä johto. Selvitykset unohdettiin arkistoihin, ja johtajien vakansseja vain lisättiin.
Järjestöt halusivat omat edunvalvojansa yhtiön sisälle poliitikkojen tekemien päätösten vastapainoksi. Loton menestystarina kasvatti veikkausvoittovaroja, mutta samalla urheilun ohella aina vain laajempi osa kansalaistoiminnasta muuttui yhä riippuvaisemmaksi kansan pelihimosta.
Järjestöjen ja valtion välisen jännitteen takia yhtiön johto alkoi jo 1950-luvulla rakentaa suhteita poliitikkoihin ja tiedotusvälineisiin. Professori Heikki Ylikangas toteaakin suoraan yhtiön omassa historiikissa, ettei Veikkauksen menestystä ja menestymättömyyttä voi johtaa toimitusjohtajien tarmokkuudesta tai passiivisuudesta.
Toimitusjohtajat heijastelivat aina omaa aikaansa, taustaansa ja ympäristöään. Veikkausta taas määräävät viime kädessä täysin toiset tekijät.
Ammattilaiskoripallon historia on myös väkivallan historiaa
Suosittelemme siis suhtautumaan kaikkeen rahapelaamiseen ennen muuta viihteenä. Taitavat pelaajat saavat vedonlyönnistä mukavasti lisätuloja, mutta kaikesta huolimatta suurin osa pelaajista häviää rahaa pitkässä juoksussa. Vaikeina aikoina ei ole mikään häpeä pitää vaikkapa pientä taukoa pelaamisesta.