Rahapelijärjestelmän uudistus saattaa lisätä rahapeliongelmia
Sisäministeriö lähettää lausunnolle hallituksen esitysluonnoksen uudeksi rahapelilaiksi. Rahapelijärjestelmän uudistaminen perustuu hallitusohjelmaan. Veikkaus Oy:n yksinoikeus rahapelien järjestämiseen päättyisi vedonlyöntipeleissä ja netissä pelattavissa raha-automaatti- ja kasinopeleissä. Nämä pelit avattaisiin hallitusohjelman mukaisesti kilpailulle lisenssimallilla.
Yhteisymmärrysmuistion mukaan rahoitusmalliuudistuksen tavoitteena on katkaista nykyinen Veikkaus Oy:n tulouttaman tuoton sekä nykyisten valtionavustusministeriöiden (opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö) ja arpajaislaissa säädettyjen käyttötarkoitusten välinen yhteys. Lisäksi tavoitteena on turvata rahapelien tuotolla aiemmin rahoitetuille sekä mahdollisille uusille vastaaville käyttötarkoituksille ennustettava, vakaa ja toimijoiden autonomian turvaava riittävä rahoitus ja varmistaa osaltaan suomalaisen yksinoikeuteen perustuvan rahapelijärjestelmän oikeuttamisperusteiden toteutumista. Tavoitteena on myös varmistaa osaltaan rahapelihaittojen ehkäisyyn ja vähentämiseen tehtävien panostusten riittävyys sekä lisätä panostusten ja niillä aikaansaatavien vaikutusten läpinäkyvyyttä ja todennettavuutta. Yhteisymmärrysmuistion mukaan 1.1.2024 alkaen Veikkaus Oy:n tuotto tuloutetaan yleiskatteellisena valtiontulotilille, josta se siirtyy osaksi yleiskatteellista kehysrahoitusta. Uudessa rahoitusmallissa katkaistaan yhteys arpajaislaissa säädettyjen yksilöityjen käyttötarkoitusten väliltä. Yhteisymmärrysmuistion mukaan arpajaislakiin voi silti olla perusteltua sisällyttää kirjaus tuoton yleishyödyllisestä käytöstä, mikä arvioidaan arpajaislakiin tehtävien muutosten yhteydessä.
Hallitusohjelman lähtökohtana on rahapelijärjestelmän uudistaminen avaten sitä lisenssimallilla kilpailulle. Lisäksi hallitusohjelman mukaan Veikkaukselle jäävä yksinoikeustoiminta ja kilpailluilla markkinoilla oleva toiminta eriytetään eri yhtiöihin saman konsernin sisällä. Hankkeen toimeksiantoon ei tästä syystä sisältynyt yksinoikeusjärjestelmän säilyttämistä vaihtoehtoisena toteuttamismallina.
Suomessa siirrytään osittaiseen lisenssimalliin 2026
Hankkeen tavoitteena oli hallitusohjelman mukaisesti selvittää arpajaislain uudistamistarpeita erityisesti rahapelaamisesta aiheutuvien haittojen ehkäisyn ja vähentämisen edelleen tehostamiseksi. Hankkeen tavoitteena oli lisäksi selvittää lainsäädännöllisiä keinoja, joilla voitaisiin tukea Veikkaus Oy:n toimintaedellytyksiä kanavointikykyisen yksinoikeusjärjestelmän vahvistamiseksi.
Rahapelituotoilla rahoitettujen toimintojen uutta mahdollista rahoitusmallia on sittemmin selvitetty kahdessa hankkeessa. Opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, maa- ja metsätalousministeriö ja valtiovarainministeriö asettivat 11.11.2020 työryhmän selvittämään rahapelitoiminnan tuoton alentumisen vaikutuksiin varautumista. Asettamispäätöksen mukaan tuoton alenemisen vaikutuksia ja vaihtoehtoisia etenemistapoja tulee tarkastella perusteellisesti organisoituna prosessina. Tehtävänä oli selvittää muun muassa rahapelituottojen yhteiskunnallista merkitystä ja EU-oikeudellisia reunaehtoja rahapelituottojen käyttämiselle yksinoikeusjärjestelmässä. Työryhmän puheenjohtajana toimi Erkki Liikanen. Työryhmän toimikausi päättyi 28.2.2021. Työryhmän selvitys sisälsi neljä vaihtoehtoista mallia rahapelituottojen jakamisesta tulevaisuudessa (Suomalainen rahapelijärjestelmä muutoksessa: Tulevaisuuden vaihtoehtoja. ). Työryhmä asetti ensisijaiseksi vaihtoehdoksi kokonaisuudistuksen, jossa rahapelituotot ohjattaisiin valtion yleiskatteellisiksi tuloiksi ja nykyiset edunsaajat siirrettäisiin budjetin kehysmenettelyn piiriin.
Hallitus on vuoden 2021 talousarvioesitystä koskevissa neuvotteluissaan 14.-15.9.2020 käsitellyt myös arpajaislain uudistamista koskevaa hanketta. Neuvotteluista tehtyjen pöytäkirjamerkintöjen mukaan hallitusohjelman mukaisesti, kanavointikykyisen yksinoikeusjärjestelmän varmistamiseksi, viedään viipymättä eteenpäin arpajaislain uudistamista koskeva hanke. Tavoitteena on saada esitys eduskuntaan kesäkuuhun 2021 mennessä. Lakiin tullaan sisällyttämään rahansiirtojen estot. Maksuliikenne-estojen toteutuessa Ahvenanmaahan liittyvä kysymys ratkaistaan hallitusneuvotteluissa sovitun mukaisesti. EU-oikeudellisten reunaehtojen salliessa ja arpajaislain voimaan tultua viedään viipymättä eteenpäin myös Veikkauksen kansainvälisten liiketoimintamahdollisuuksien (BtoB) mahdollistamiseen liittyvät toimet. Veikkaus voi aloittaa asiaan liittyvän teknisen valmistautumisen. Uudistusten nopean etenemisen varmistamiseksi sekä muiden rahapelipoliittisten kysymysten seurannan varmistamiseksimuodostetaan asian kannalta keskeisistä ministereistä ryhmä, jolle raportoidaan kokonaisuuden etenemisestä. Edustettuina ovat SM:n lisäksi VNK:n omistajaohjaus, OM, VM, OKM, STM ja MMM. Arpajaislakiin tullaan sisällyttämään vastuullisuustoimet pelaajadatan käytöstä mm. tutkimuksessa, vastuullisen asiakkuuden mallin ja pelihaittojen torjunnan hyödyntämisessä sekä pakollisen tunnistautumisen käyttöönotto kaikessa rahapelaamisessa Veikkauksen esittelemien suunnitelmien mukaisesti. Vahvistetaan STM:n vastuulla olevaa pelihaittojen torjuntaa erillisellä ohjelmalla. Tuetaan Veikkauksen esityksiä ja toimenpiteitä pakollisen tunnistautumisen nopeuttamiseksi ja laajentamiseksi sekä peliautomaattien vähentämiseksi. Arpajaislain uudistamista koskevan hankkeen yhteydessä selvitetään mahdollisuus lisätä kanavointitehtävä lainsäädäntöön yksinoikeusjärjestelmän perusteita muuttamatta ja EU-oikeudelliset reunaehdot huomioiden ().
Rahapelitoiminnan tuotto on viime vuosina vähentynyt muun muassa rahapelihaittojen ehkäisyä ja vähentämistä koskevien tehostamistoimenpiteiden ja pelaamisessa tapahtuneiden muutosten johdosta. Veikkaus Oy:n tuoton alentuminen on vaikuttanut tuotoilla rahoitettujen toimintojen rahoitustasoon. Pääministeri Marinin hallitusohjelmaan sisältyy kirjauksia rahapelitoiminnan tuoton alenemisen kompensoimisesta, minkä lisäksi kompensointia on käsitelty talousarviovalmistelujen yhteydessä. Hallitus päätti vuoden 2021 talousarvioesitystä koskevissa neuvotteluissaan 14–15.9.2020, että vuoden 2021 osalta tuloutuksen lasku kompensoidaan edunsaajille täysimääräisesti ja että vertailukohtana käytetään vuoden 2019 tuloutustasoa. Lisäksi hallitus päätti, että vuoden 2021 jälkeen kompensointia jatketaan, mutta jatkossa tuloutuksen alenemista ei ole mahdollista kompensoida täysimääräisesti budjettivaroin ().
Veikkauksen rahapelimonopoli päättyy parin vuoden kuluttua
Kysymys rahapelimarkkinoinnista ja sen rajoista on erittäin ajankohtainen Suomessa. mukaisesti Suomen rahapelijärjestelmää uudistetaan avaten sitä lisenssimallilla kilpailulle vuonna 2026. Siirtyminen verkossa pelattavien kasino- ja vedonlyöntipelien lisenssijärjestelmään tarkoittaa sitä, että näiden pelien tarjoaminen mahdollistetaan kaikille lupaehdot täyttäville yrityksille.
Rahapelimonopoli päättyy – Veikkaus on tyytyväinen
Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmassa on asetettu tavoite avata Manner-Suomen rahapelijärjestelmä osittain kilpailulle viimeistään vuoden 2026 alussa. Hallitusohjelman mukaan uudistuksen tavoitteena on ehkäistä ja vähentää pelaamisesta aiheutuvia terveydellisiä, taloudellisia ja sosiaalisia haittoja sekä parantaa rahapelijärjestelmän kanavointiastetta. Sisäministeriön lainsäädäntöhanke (SM053:00/2023) selvittää parhaillaan rahapelijärjestelmän uudistamista ja valmistelee hallituksen esitystä tavoitteen toteuttamiseksi.
rahapelien vapautuminen voi tuoda kymmeniä uusia toimijoita ..
Valmistellaan tarpeelliset esitykset nuorisolain tarkistamiseksi tavoitteena erityisesti avustusprosessien sujuvoittaminen. Kansalaisareenan ja järjestöjen tavoite vapaaehtoistyön sisällyttämisestä työttömyysturvan aktiivimalliin tulee taas toteutuneeksi kun aktiivimallin leikkurit ja velvoitteet puretaan ja työllisyysvaikutuksiltaan vastaavista toimenpiteistä on päätetty.Myös järjestöjen valtionapukäytäntöjä uudistetaan ja selkiytetään sekä varaudutaan tukemaan järjestötoimintaa budjettivaroin, mikäli Veikkauksen tuotot pienenevät.Toki vapaaehtoistoiminnan merkitystä olisi voinut hallitusohjelmassa korostaa järjestötoiminnan ohella nykyistäkin vahvemmin.
[PDF] Hallitusohjelmassa asetettujen tavoitteiden toteutuminen
Aihe on ajankohtainen, koska nykyisessä hallitusohjelmassa on kirjattuna selvitys pelikoneiden siirtämisestä erillisiin tiloihin. Toistaiseksi Veikkauksen peliautomaatteja löytyy edelleen esimerkiksi lähikaupoista, kioskeista ja huoltoasemilta.
Peliala avataan kilpailulle Suomessa – kenelle valvontavastuu?
Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmassa luvataan, että rahapelijärjestelmäuudistuksen ”tavoitteena on ehkäistä ja vähentää pelaamisesta aiheutuvia terveydellisiä, taloudellisia ja sosiaalisia haittoja sekä parantaa rahapelijärjestelmän kanavointiastetta.”
Hallitus on valmis luopumaan Veikkauksen monopolista digipeleissä
Hallitusohjelman mukaan uudistuksen tavoitteena on ehkäistä ja vähentää pelaamisesta aiheutuvia terveydellisiä, taloudellisia ja sosiaalisia haittoja sekä parantaa rahapelijärjestelmän kanavointiastetta. Asiantuntijoiden näkemysten mukaan esityksellä voidaan arvioida olevan erisuuntaisia vaikutuksia haittoihin. Rahapelihaittojen torjunnan ja kanavointiasteen lisäämisen välinen yhteys ei ole yksiselitteinen.
Hallitusohjelmassa sanotaan, että uudistuksen ..
Hallitusohjelman valmistuttua EHYT jatkoi vaikuttamistyötä muun muassa välittämällä tietoa ja tutkittua faktaa päättäjille ja olemalla mukana paneeleissa. Matilainen kävi myös sisäministeriössä kuultavana, kun rahapelijärjestelmän uudistamista koskeva lainsäädäntöhanke käynnistyi.