Seuraa kätevästi facebookissa ammatilaisen veikkausvihjeet!


Ryhmässä jaamme veikkaus vihjeet kaikille jäsenille päivittäin, jonka lisäksi löydät ryhmästä tarjouksia ja kilpailuja.


Vihjemedian vihjeet käsittävät suureksi osaksi ennen otteluita lyötäviä vetokohteita, mutta vedonlyöntimarkkina tarjoaa myös erinomaisen live-vedonlyönnin. Live-vedonlyönti on nimensä mukaisesti tapahtumanaikaista vedonlyöntiä. Nykyisin live-vedonlyönti tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia asettaa vetokuponkeja tilanteissa, joissa ottelut tai tapahtumat ovat jo ehtineet alkaa. Vetovihjeet voivat olla satunnaisesti myös live-vetoon, mutta silloin niitä on pelattava nopeasti.

Voitollinen vedonlyönti perustuu aina siihen, että pelaaja tekee voittoa pitkässä juoksussa. Satunnaisesti veikkaamalla kertoimista, lajista tai todennäköisyyksistä välittämättä voi voittaa silloin tällöin, mutta pitkässä juoksussa ei jää voitolle. Vetovihjeet auttavat sinua jäämään voitolle myös pitkässä juoksussa. Tällöin voit vaikkapa pelihistoriaasi tarkastelemalla huomata, että olet jäänyt voitolle kuukausien kuluessa.

Tarjoamme päivittäin vedonlyöntivihjeitä useisiin lajeihin.

Kaikki vinkit eivät kuitenkaan ole laadukkaita. Kannattaa aina pitää mielessä lähdekritiikki ja ymmärtää mahdollisimman nopeasti tilanne, jossa jotkut vedonlyöntivihjeet ovat ala-arvoisia ja eivät täytä kunnon betsivinkkien vaatimuksia. Internetistä löytyy myös suuresti laadukkaita betsivinkkejä.

Pitkävetovihjeet voivat koskea lähes mitä tahansa lajeja ja vedonlyöntimarkkinoita eli eri vetotyyppejä, joihin kuuluvat ottelun voittajan ennakoimisen lisäksi esimerkiksi yli/alle-vedot, maalintekijävedot ja monet muut. Näillä kullakin on omat erikoispiirteensä, jotka parhaat veto vihjeet pyrkivät ottamaan huomioon.

Sivustollemme kootut veikkausvihjeet on suosituksia pelattavista kohteista, emmekä kehota ketään veikkaamaan. Toimimme vastuullisesti ja toivomme myös sinunkin pelaajana tekevän niin. Tee pelipäätös aina oman harkinnan mukaan. Lisää vastuullisesta pelaamisesta voit lukea sivuiltamme löytyvästä omasta vastuullisen pelaamisen osiosta.

Vetovihjeet eivät kuitenkaan ole varma tapa voittaa ja nekään eivät osu aina nappiin. Parannat voittomahdollisuuksiasi kun hyödynnät laadukkaat vedonlyöntivihjeet, etsit parhaimmat kertoimet ja ylikertoimet sekä valitset tutun lajin sekä lajiin sopivan vetomuodon. Seuraa myös lajisi uutisia, kuten pelaajien vaihdoksia, tarkasti, ja hyödynnä ne vedonlyönnissä. Muista myös, että varmoja keinoja voittaa vedonlyönnissä ei ole! Parannat kuitenkin huimasti todennäköisyyksiäsi kun yhdistät omat tietosi laadukkaisiin vihjeisiin.


Löydät veikkausvihjeitä erilaisiin vedonlyöntipeleihin ja -muotoihin.

Meiltä tietysti – Uhmapelaajien listalle pääsevät vain parhaat suomalaiset vedonlyöntisivustot, jotka ovat testattuja ja hyväksi havaittuja. Kaikki meidän sivuillamme listatut vedonlyöntisivustot ovat paitsi luotettavia ja turvallisia, ne tarjoavat myös kaikin puolin laadukkaan vedonlyöntikokemuksen. Kertoimet ja tarjouksetkin näillä sivustoilla ovat tietenkin kohdillaan ja nostelemme myös vetovihjeissämme näiden vedonlyöntisivustojen parhaat kertoimet.

VB:n vedonlyöntivihjeet ovat ensinnäkin täysin ilmaisia.

Vedonlyönnin ammattilainen seuraa jatkuvasti uutisia siitä mitä urheilulajin parissa tapahtuu. Loistavia vihjeitä otteluun saa joukkueiden/pelaajan kotisivuilta tai sosiaalisesta mediasta. Näin on huomattavasti helpompi ymmärtää mitä on odotettavissa. Erityisesti painoarvoa kannattaa antaa viimehetken muutoksiin.

Teemme aina vedonlyöntivihjeisiimme kerroinvertailun.

Vetovihjeet voivat auttaa pitkässä juoksussa, mutta vain jos pysyt pelistrategiassasi. Siihen kuuluu esimerkiksi se, että et koskaan ylitä pelibudjettiasi, vaikka olisitkin voitolla tai todennäköisyydet olisivat erittäin hyvät. Onni voi nimittäin kääntyä nopeasti ja saatat hävitä jo siihen asti voittamasi summan. Pysy siis hyvässä ja itsellesi sopivassa strategiassa mahdollisimman pitkään, äläkä hätäänny vaikka tappioita tulisikin eteen. Älä myöskään yritä voittaa häviöitä heti takaisin, vaan muista, että strategia tuo voittoja pitkällä aikavälillä.Pelikassan hallinta on tärkeä osa urheiluvedonlyöntiä. Ellei se ole kunnossa, menetät usein osan voitoistasi tai häviät liikaa, vaikka hyödyntäisit muuten miten hyvää strategiaa tai vinkkejä tahansa. Mikäli tähtäät voitolle jäämiseen pitkässä juoksussa, sinun tulisi pitää kirjaa vedoistasi. Näin näet, jäätkö esimerkiksi viikkojen tai kuukausien kuluessa voitolla vai häviölle. Se auttaa myös arvioimaan tappioputkia sekä panostusjärjestelmän toimivuutta niin muuttuville kuin kiinteille kertoimille.

Itse aina käyn tsekkaamassa vedonlyöntivihjeet täältä: ä aika hyvin

Moni suomalainen rakastaa moniveto kohteita, koska niistä voi voittaa kertaheitolla melkoisia summia rahaa. Siksi on paikallaan käydä läpi myös vetovihjeet monivetoon, vaikka kyseessä ei olekaan varsinaisesti voittavaan vedonlyöntistrategiaan kuuluva pelimuoto.

Kaikki netin vedonlyöntivihjeet löydät -sivustolta!

Lisäksi erilaisissa veikkaustavoissa on omat ominaisuutensa. Esimerkiksi parhaissa päädytään voitolle pitkällä aikavälillä. Kun vihjeisiin otetaan mukaan mm. maailmalla suositut maali- ja pistemäärävedot (over/under), voit löytää eri sivustoilta täysin erityyppisiä vihjeitä. Monet vihjesivut tarjoavat myös vaikkapa prosenttiarvioita tietyn asian tapahtumiselle, rajakertoimia vaikkapa pistevetoihin sillä rajat voivat muuttua esim. viikon aikana paljonkin tai analyyttisyyden vallattua lisää alaa myös vaikkapa xG eli Expected Goals -arvioita perustuen erilaisiin voimalukuihin. Siksikin on tärkeää pitää pää kylmänä ja päivittää omaa osaamistaan rauhalliseen tahtiin.

Kyllä, veikkausvihjeet parantavat veikkaajien voittopotentiaalia.

Myös itse vedonlyöntisivustot laativat usein otteluennakoita ja kertovat mitä tulevilta tapahtumilta voi odottaa, olipa kyseessä sitten jalkapallo-ottelu, jääkiekon MM-kisat tai vaikkapa . Miksi vedonlyöntiyhtiöt sitten itse laativat vedonlyöntivihjeitä? Vaikka asiantuntija kertoisi faktojen valossa kumpi ottelun tulee todennäköisesti voittamaan, suurin osa pelaajista pelaa silti tunteella, omaa suosikkijoukkuettaan puolustaen ja sen voittoon panostaen. Tästä syystä vedonlyöntiyhtiöt laativat mielellään asiantuntevia otteluennakoita: Ennakot ja vedonlyöntivihjeet lisäävät pelaajien ja panosten määrää.

Ilmaiset Vedonlyöntivihjeet ja Pitkävetovihjeet | Uhmapelaajat

No, meiltäpä tietenkin! VL-tiimillä on yli vuosikymmenen kokemus bonuksista. Sen perusteella löydämme parhaat veikkausbonukset, joissa on sisällön lisäksi myös ehdot kunnossa!