Veikkaan suhdetta 53/47 Stubbille.


Pitkävedon tärkeitä vuosilukuja

Kierros 45/1993
Veikkauksen vedonlyönti alkoi Pitkävedolla. Pelissä oli 40 kohdetta, joita saattoi pelata maanantaista sunnuntaihin. Pelipanos oli 5 – 500 markkaa ja kerroinkatto 3 000. Ensimmäisen vedonlyöntikierroksen kohteina oli suomalaista jääkiekkoa ja koripalloa sekä englantilaista ja saksalaista jalkapalloa ja muutamia maaotteluita.

1994
Yhden Pitkäveto-rivin voittokattoa korotettiin 300 000 markasta miljoonaan markkaan.

1996
Pitkävedon kohdemäärä kaksinkertaistui, ja samalla kohteet jaettiin kahteen listaan. Erityisesti eurooppalaista jalkapalloa lisättiin tarjontaan.


Koska olemme tottuneet vertaamaan itseämme Ruotsiin, käymme sen nykyistä lisenssimallia läpi ensimmäisenä. Ruotsi siirtyi rahapelien osalta lisenssimalliin 1.1.2019. tarjotaan ainoastaan verkossa käytävään uhkapelaamiseen, johon kuuluvat sekä kasino että vedonlyönti. Fyysisesti tapahtuva uhkapelaaminen on edelleen Ruotsin oman monopolin hallussa. Lisenssi on voimassa aina kerrallaan 5 vuotta, jona aikana lisenssinhaltija sitoutuu torjumaan ongelmapelaamista sekä kitkemään verkossa tapahtuvaa rahanpesua.

Täysin eurheiluun suunnatut vedonlyöntibonukset ovat melko harvinaisia mutta eivät silti täysin ennenkuulumattomia. Yleisesti ottaen suurin osa voidaan kuitenkin käyttää myös eurheilun kohteisiin.

Tottenham–Manchester United alkaa kello 22.00.

Vedonlyönti on suomalaisilla syvällä verissä. Meikäläiset rakastavat vedon lyömistä erinäisiin urheilutapahtumiin – ja joskus jopa aivan muuhunkin. Uudet vedonlyöntisivustot pitävät huolen siitä, että kohteita löytyy niin sportin ystäville kuin vaikkapa presidentinvaaleja tai muuta politiikkaakin seuraaville.

TonyBet on Viron pelilisenssillä operoiva vedonlyöntisivusto, joka tarjoaa myös monipuolisesti kasinopelejä. Sivusto on perustettu jo vuonna 2009, joten kokemusta tämän pelipaikan taustahenkilöille on ehtinyt kertyä oikein olan takaa – ja sen myös huomaa. TonyBet tarjoaa vedonlyönnin puolelle mukavankokoisen tervetuliaisbonuksen: talletus: 100 % bonus 100 € asti. Jos kasinopelit ovat puolestaan enemmän sinun heiniäsi, voit vaihtoehtoisesti lunastaa TonyBetin kasinon tervetuliaisbonuksen: 100 % aina 120 € asti + 120 ilmaiskierrosta.

Paljon keskustelua on myös herättänyt se, että mahdollisen lisenssimallin tullessa lisenssin lunastaneet yhtiöt olisivat varmasti halukkaita sponsoroimaan suomalaisen urheilun kenttää varsinkin sen kovan kärjen osalta. Tämä tarkoittaa sitä, että suurimmat (ja parhaan näkyvyyden) omaavat seurat voisivat neuvotella suoraan näiden yhtiöiden kanssa, sekä pystyisivät lain puitteissa myös mainostamaan näitä yhtiöitä omissa tapahtumissaan ja pelipaidoissaan. Nykyisinhän Veikkaus jakaa rahaa suomalaiselle urheilulle tasapuolisuuden nimissä.

Toinen vedonlyöntimahdollisuus, tulosveto, tarkoittaa veikkausta tuloksen, esimerkiksi maalien lukumäärän, perusteella. Casino Winnerillä annat arvion, tuleeko maalimäärä ylittämään vai alittamaan sivuston luoman rajan varsinaisella peliajalla tai reaaliajassa pelattavassa erässä. Kertoimia löytyy myös tasoitusvedolle. Tämä tarkoittaa, että voit veikata livenä, tuleeko altavastaava joukkue tasoittamaan pelin, mikä lisää jännityksesi määrää ottelua seuratessasi.


Odotellaan jos Unibet laittaisi kohteita auki.

Live-vedonlyönti vaatii myös enemmän asiantuntemusta kuin esimerkiksi voittajan veikkaaminen. Voittaja on yleensä helppo ennustaa vähäisemmälläkin asiantuntemuksella. Yleensä voittajasuosikkeja on maksimissaan neljä, mutta live-vedonlyöjän tarvitsee tuntea muutkin kuljettajat. Sillä asiantuntemuksella voitetaan rahaa.

Veikkaus tarjoaa kertoimiksi Akaa 1,70 ja Savo 1,98.

Bankonbetin taustalla on operaattori Rabidi N.V, jolla on pelitoiminnasta erittäin pitkä kokemus. Vaikka tällä firmalla Curacaon lisenssi onkin, ei se ole ollenkaan hassumpi tekijä pelimaailmassa. Kokemusta ainakin on, ja Curacaon operaattoreista Rabidi lieneekin se kaikista tunnetuin.

Ilmeisen kovaa luottoa löytyy betsaajilta.

21-vuotias Riina Salokorpi on kaunis brunette, joka asuu Seinäjoella yhdessä poikaystävänsä kanssa. Hän on koulutukseltaan lähihoitaja ja työskentelee päiväkodissa 3–5-vuotiaiden lasten parissa. Riina Salokorpi on aiemmin kärsinyt pahasta esiintymisjännityksestä, joten esiintyminen Miss Suomi -kilpailun lavoilla ei ole ollut itsestäänselvyys. Salokorpi haluaakin toimia rohkaisijana muille esiintymispelkoisille.

Itsellä tili Unibetillä, mutta UMK-kohteita ei harmittavasti löydy.

Kyllä, Bankonbet käyttää hybridimaksuja, joten se toimii tarvittaessa myös ilman rekisteröintiä.

40x bonus ennalta casinolla / betseissä 6x

Casino Winnerin nettisivuston selkeä muotoilu auttaa sinua löytämään helposti ja nopeasti eri vedonlyöntimahdollisuudet. Pitkäveto, eli vedonlyönti ottelun tai jonkin muun tapahtuman tuloksesta, on suosituin vedonlyöntimuoto ja löytyy myös Casino Winnerin valikoimasta. Casino Winnerillä voit tehdä pitkävedon niin urheiluotteluiden tuloksista kuin erinäisistä erikoiskohteistakin. Kohdasta “Suomen erikoisvedot” löydät kotimaiset pitkävedot, ja sportsbookin asettamat kertoimet voittajille.

Erikoisvedot (Special Bets, Live Bets)

Tiivistettynä lopuksi voimme sanoa, että pystyt netissä lyömään vetoa melkeinpä mistä lajista tai tapahtumasta vaan. Seuraavaksi lähdemmekin tutustumaan enemmän urheiluvedonlyöntiin, jota varmasti todella moni suomalainen on aikaisemmin testannut. Mikäli urheiluvedonlyönti on sinulle täysin uutta, kannattaa lukaista seuraava kappale huolella läpi.

Liigavedot / Turnausvedot (Outrights Bet)

Sinun ei täten tarvitse enää lähteä lähikioskille rustaamaan vetolappuja, kun voit puolestaan avata puhelimesi tai tietokoneesi ja lähteä iskemään betsiä sisään. Lähikiskana netissä toimivat siis vedonlyöntisivut, joista kerromme enemmän myöhemmässä vaiheessa. Lyhyesti sanottuna vedonlyönti netissä toimii siten, että valitset ensimmäiseksi haluamasi vedonlyöntifirman vedonlyöntiä varten. Tämän jälkeen talletat vedonlyöntisivulle sen verran rahaa, jolla haluat veikata. Seuraavaksi pääset selaamaan vedonlyöntisivun kohdekattausta ja valitsemaan haluamasi vetokohteen. Kun olet löytänyt haluamasi vedonlyöntikohteen, aseta panos sisään ja vahvista vetolappu.

Tilastovedot (Stats Bet, Live Bets)

1997
Veikkaus aloitti ensimmäisenä kansallisena peliyhtiönä maailmassa itsepalvelupelaamisen internetin ja puhelimen välityksellä. OnNet-järjestelmässä pelaaminen alkoi vedonlyöntipeleillä ja laajeni sitten raviveikkaukseen sekä muihin peleihin.

2001
Pitkävedon kohdemääriä kasvatettiin. Viikon kummallakin Pitkävedon kohdelistalla saattoi olla jopa 100 kohdetta. Myös tasoituskohteet tulivat tarjontaan.

Kesäkuu 2002
Pitkävedossa otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön ns. single- ja tuplakohteet jalkapallon MM-kisojen aikana.

2004
Pitkävetoon tulivat pysyvästi mukaan single- ja tuplakohteet. Kertoimia alettiin myös päivittää.