Mitali oli Tšekille ensimmäinen kymmeneen vuoteen.


Olisi erikoista, jos molemmat joukkueet eivät lähtisi otteluun ainakin jollain lailla varman päälle riskejä ja virheitä vältellen. Mahdollista johtoasemaa pyrittäneen todennäköisemmin nyt varjelemaan kuin lisäämään ja lopun mahdollisessa vähämaalisessa tasatilanteessa riskitön pelaaminen on todennäköisempää kuin yltiöpäinen voittomaalin hakeminen. Tšekkiä saattaa nyt jo hieman jopa kangistaa kotipaine. Sveitsi–Tsekki alkaa kello 21.20.


Tsekin joukkue on kuitenkin, aivan kuten Ruotsinkin, todella tasapainoinen. Tsekin joukkue ei tule ottamaan riskejä ja tarjoamaan vastustajalleen tiloja, joihin edetä, vaan pitää kentän pienenä ja pelaajien väliset tilat pieninä. Viime kesän EM-kisoissa Tsekki oli todella tasapainoinen ryhmä läpi koko turnauksen. Joukkue nollasi Skotlannin, pelasi tasan Kroatian kanssa ja hävisi Englannille. Tie vei pudotuspeleihin, joissa kaatui ensimmäisellä kierroksella Hollanti 2-0 todella vakuuttavan esityksen päätteeksi. Joukkue ei todellakaan anna vastustajalleen paljon maalipaikkoja, ja käyttää omat tilaisuutensa yleensä tehokkaasti hyödyksi. Tsekkiä ei haittaa, vaikka vastustaja veisi ottelun pallonhallinnan, vaan joukkue vetäytyy mielellään.

Tsekin jääkiekkomaajoukkue kuuluu lajin ehdottomiin suurmaihin, vaikka Tsekin tasavalta itsenäistyi vasta vuonna 1993. Jääkiekon osalta kyseessä on kuitenkin perinteikäs kansakunta, sillä Böömissä pelattiin jääkiekkoa jo 1800-luvulla, sen ollen yksi ensimmäisistä alueista Euroopassa, jossa jääkiekkoa pelattiin.

Tšekin joukkue jääkiekon MM-kisoissa 2025

Jalosen tilannetta käsiteltiin Tšekin jääkiekkoliitossa kesäkuun 8. päivä. Silloin Tšekin liitto päätti, etät Jalosen pitää yhdessä maajoukkueen GM:n Martin Havlatin kanssa luoda strategia, jolla maajoukkue palaa menestykseen MM-kotikisoissa ensi keväänä.

Kyseessä ovat 49. nuorten MM-kisat. Selviä suosikkeja olivat turnauksen alla jälleen Pohjois-Amerikan joukkueet, joista hallitseva mestari USA oli tällä kertaa hieman Kanadan edellä. Kolmantena tuli Ruotsi, kun taas Suomelle ei annettu kovin hyvää ennustusta vedonlyöntifirmoissa. näet voittajakertoimet nyt.

Böömin maajoukkuetta seurasi Tsekkoslovakin jääkiekkomaajoukkue, joka saavutti useita maailmanmestaruusmitaleita 1900-luvulla. Tsekkoslovakin hajotessa Tsekki otti paikan jääkiekon A-sarjasta ja ensimmäisissä MM-kisoissaan Tsekki saavutti Saksassa vuonna 1993 pronssia.

Olympiakultaa Tsekki voitti vuonna 1998 ja tämän jälkeen Tsekin jääkiekkomaajoukkue juhli maailmanmestaruutta kolme kertaa peräkkäin vuosina 1999-2001. Yhteensä Tsekki on voittanut historiansa aikana kuusi MM-kultaa (1996, 1999, 2000, 2001, 2005 ja 2010) ja yhden hopean ja viisi pronssimitalia. Viime vuoden MM-kisoissa Tsekki oli vasta seitsemäs, ja myös Pekingin talviolympialaisissa maa jäi jämäsijoille ollen yhdeksäs.


Tšekki julkaisi MM-joukkueensa – NHL-nimiä ulkona

Tshekkiläistä Florbal MB:tä valmentava Joonas Naava kuuluu myös Tshekin maajoukkueen valmennusryhmään. Naavan mukaan Tshekin joukkueen tilanne on parempi kuin koskaan aiemmin, vaikka avainpelaajista Marek Benes ja Lukas Pucochar ovat olleet loukkaantuneena syksyllä. Molemmat kuntoutuvat kisoihin mennessä.

U20 MM-kisat 2001 Tšekin joukkue (kultaa)

Shickin poissaolo on Tsekille todella iso takaisku, joka ei voi olla vaikuttamatta siihen, miten Tsekki otteluun lähtee. Joukkueella ei ole selvää korvaajaa Bayer Leverkusenin tähdelle. On arveltu, että nuori Adam Hlozek saattaa aloittaa yksinäisenä kärkenä, vaikka onkin enemmän laitapelaajatyyppiä. Myös Lokomotiv Moskovan Jan Kuchta saattaa saada paikan avauksessa. Joka tapauksessa Tsekin joukkue on selvästi heikompi Shickin poissa ollessa.

2002 – Nuorille pronssimitalit Tsekin MM-kisoista

Jalosen joukkueessa GM:na toiminut Martin Havlat jatkaa Nedvedin apuna. Lähes 800 NHL-ottelua omalla urallaan pelannut Havlat oli saanut tšekkimedioiden mukaan kritiikkiä kyvystään kommunikoida esimerkiksi mahdollisten NHL-vahvistusten suuntaan.

Tšekin maajoukkueen kokoonpano @ MM-kisat 2024

Vastaansa Tsekki saa vähintään yhtä tasapainoisen Ruotsin. Vaikka joukkueen viimeiset ottelut eivät MM-karsintojen lohkovaiheessa menneet aivan putkeen, on varmaa, että tänään Friends Arenalla nähdään tasapainoinen ja otteluun valmis Ruotsi. Myös Ruotsilla on kuitnekin ongelmia puolustuksensa kanssa. Loukkaantumisia on useampi, minkä lisäksi Emil Krafth kärsii pelikieltoa. Muilta osin Ruotsi lähtee otteluun valmiina ja täynnä itseluottamusta.

Tšekin joukkue MM-kisoihin on julkaistu – Ei paljon NHL-pelaajia

Toistaiseksi Tšekki on nauttinut täysin siemauksin kotiedusta ja yleisön luomasta hurmoksesta. Finaalissa painetekijät saattavat nyt kuitenkin iskeä sekä joukkueeseen että yleisöön aiempaa pahemmin – etenkin, jos Sveitsi onnistuu pääsemään ottelussa johtoon. Voimasuhteiden osalta en pidä Tsekkiä (etenkään, jos joukkue joutuu pelaamaan viidellä pakilla) aivan kerroinskaalan (3,10/3,80/2,10) kokoisena suosikkina, mutta toisaalta ei Sveitsinkään kertoimet yllä pelikelpoisiksi.

Tšekin MM-joukkueessa on vain kuusi NHL-pelaajaa

Ei tämä ottelu Sevillallekaan mikään huipputapaus enää ole, mutta on sen silti nyt todennäköisesti vastustajaansa helpompi syttyä kauden päätökseen. Vedonlyönnillisesti ottelusta tekee mielenkiintoisen se, että Sevillaa pystyy nyt pelaamaan reilulla (+0,75) plus-tasoituksella. Kauden päätöspelit ovat usein hieman normaalia löysempää pelaamista ja tasapelien todennäköisyydet koholla, koska kummallakaan joukkueella ei ole pakonomaista tarvetta hakea voittomaalia. Asetelma suosii vedonlyönnillisesti luonnollisesti plus-tasoitusta saavaa altavastaajaa. Itse pidän Sevillan 1,75-kerrointa +0,75:n linjalla jopa marginaalisena ylikertoimena. Sevilla–Barcelona alkaa kello 22.00.

JÄÄKIEKON MM FINAALI 2024 SVEITSI VS TSEKKI

Suomen Nuoret Leijonat kuuluvat nuorten MM-kisojen menestyneimpiin maihin heti Pohjois-Amerikan joukkueiden jälkeen, osallistuen yleensä mitalitaistoon Ruotsin ja Tšekin kanssa. Nuorilla Leijonilla on myös viisi nuorten MM-kultaa, joista viimeisin vuodelta 2019.

JÄÄKIEKON MM FINAALI 2024 SVEITSI VS TSEKKI

Toronto Maple Leafsia edustava Kämpf liittyy uutena nimenä joukkueeseen. Maple Leafs hävisi Suomen aikaa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä NHL:n ensimmäisen kierroksen pudotuspelisarjan seitsemännessä ottelussa.