Ei ole väliä kumman voittoa olet lyönyt


Yhden pallon sääntö ):
- Pääkohde maksuun voittajalla ( luovuttaja hävinnyt )
- Kaikki alakohteet aina palautukseen, jos ottelua ei pelata loppuun

Tennis Pitkävedossa, kun sään tai muun syyn takia ottelun loppuun pelaaminen siirtyy niin paljon, ettei tulosta voida pitää vedonlyöntituloksena:
- Kaikki kohteet maksetaan kertoimella 1,00

Tennis Pitkävedossa, kun sään tai muun syyn takia ottelu keskeytetään ja siirtyy seuraavalle päivälle, peliä jatketaan paikallista aikaa ennen klo 24:ää, ottelu keskeytetään uudelleen ja jatketaan seuraavana päivänä ennen paikallista aikaa klo 24:
- Kaikki vedot normaalisti voimassa (vedot voimassa kunnes ottelua ei jatketa keskeytyksestä seuraavana päivänä)

Mikäli olet vedonlyöntituloksesta eri mieltä, asiakas voi aina tehdä asiasta Poliisihallitukselle Ratkaisusuosituksen.


Toinen huomionarvoinen asia on se, että tenniksessä sattuu usein luovutuksia kesken ottelun muun muassa loukkaantumisten tai väsymisen vuoksi. Näistä luovutuksista on myös hyvä olla kartalla tenniksestä vetoa lyödessä – vedonlyöntisivustojen käytännöt luovutusten suhteen nimittäin vaihtelevat.

Se voi olla esimerkiksi yksi pelattu peli tai erä, jolloin panosta ei palauteta luovutuksen jälkeen.Tennislähetyksiä on helposti löydettävissä esimerkiksi , , Eurosport Playerilla ja erilaisista tennis-streameista, joita löytyy kattavasti myös vedonlyöntiyhtiöiden sivuilta.

Tennis vedonlyöntiopas voitolliseen vedonlyöntiin

Näillä sivustoilla saat panoksesi takaisin luovutuksen sattuessa.Kauden neljä Grand Slam -turnausta ovat tennismaailman suurimpia tapahtumia, jotka kiinnostavat tenniksen ystäviä ja vedonlyöjiä kaikista eniten.2025 turnaus: 12.-25.

Jos luulet, että suosikki saattaa luovuttaa kesken ottelun aiemman loukkaantumisen takia, voit pelata turvallisemmin tai ottaa riskiä pelaamalla altavastaajaa. tennisvedonlyöntiin löydät etusivultamme.

Sääntökohdasta 30 ei nimittäin selviä, mikä ylipäätään on tenniksessä "tulos" tai "vedonlyöntitulos", kun toinen pelaajista luovuttaa.

Keskeytykseen päättyneistä otteluista ei ole mahdollista saada jälkimmäistä muotoa olevaa tulosta, joten panokset niistä pitäisi palauttaa, ellei säännöissä ole erikseen mainittu, että ne vedonlyöntikohteet, joiden tulosta ottelun pelaaminen loppuun ei olisi voinut muuttaa, ratkaistaan siitä huolimatta, että toinen pelaajista luovutti.