Jääkiekon MM-kisat 2021: Saksa 1-2 Suomi
Jääkiekosta tuli olympialaji Antwerpenin kesäkisoissa vuonna 1920. Talvikisoja ei järjestetty vielä 1920, mutta jääkiekkoturnaus pelattiin jo huhtikuussa, kun varsinaiset kesäkisat alkoivat vasta elokuussa. Turnaus oli ensimmäinen Euroopassa järjestetty tapahtuma, jossa olivat mukana Kanadan ja USA:n maajoukkueet.
Jääkiekon 2024 MM-kisat pidetään jälleen toukokuussa! Suomi lähtee turnaukseen altavastaajan asemassa sijoituttuaan viime vuoden MM-kisoissa poikkeuksellisen huonosti vasta seitsemänneksi, Kanadan ottaessa MM-kultaa.
, joten kanavapaketin tilaaminen, vedonlyöntisivuston livestriimi (pienellä kuvalla) tai MM-kisojen katselu Kansainvälisen Jääkiekkoliiton IIHF:n Youtubesta jäävät vaihtoehdoiksi Jääkiekon MM-kisojen katseluun netissä. Toki MTV3 televisioi Suomen pelit, pudotuspelit, pronssiottelun ja finaalin tv:n puolella, mutta ei ilmaiseksi netissä.
Jääkiekon MM-kisat 2021: Saksa 1-2 Suomi · 1 Erä
Moi lätkäfani.
Olen käynyt katsomassa HIFK-Blues matsin, koska sain VIP lipun peliin ja täytyy nyt todeta, että peli oli todella heikkotasoista, hidastempoista ja mitään sanomatonta. Peli päättyi 4-0 ja maaleja lukuunottamatta 8000 henkeä istui paikallaan hiirenhiljaa. Pystyin käytännössä puhumaan normiäänellä vierustoverilleni ja ihmettelemään asiaa ääneen - missä tunnelma ja fiilis? Jokaikisen katkon väliin soitettiin junttimusiikkia ikään kuin ihmiset tylsistyisivät jos kentällä ei tapahdu mitään. Kaiken lisäksi cheerleaderi keikutti persettään vieressäni, vaikka cheerleading on ihan oma urheilulajinsa. En tullut kuitenkaan katsomaan cheerleadausta, etenkään kun sillä ei ollut katsomoon minkäänlaista vaikutusta. Ts. he ovat siellä vain miesten märkien päiväunien vuoksi. Lisäksi nämä tappelut.. miksi niistä ei anneta tuntuvia sakkoja sekä pelaajalle että joukkueelle? Jos ne haluttaisiin oikeasti kitkeä lajista, olisi myös rangaistukset oikealla tasolla. Niitä ei kuitenkaan haluta poistaa, koska se tuo yleisöä ja tämä puolestaan rahaa kassaan. Tappelu ei kuitenkaan ole osa lajia, kukaan ei pelaa tällöin kiekkoa eikä yritä estää pelaamasta kiekkoa, pelikellokin on pysäytetty tappelun ajaksi. Kyseessä on siis jo viihdetapahtuma, eikä urheilutapahtuma.
Jos jääkiekko-ottelusta poistettaisiin
- Tappelut
- Kalja
- Cheerleaderit
...montako ns. lätkäfania saapuisi paikalle kannustamaan omiaan, siitä huolimatta, että he ovat sijoittuneet heikosti sarjataulukossa?
Jalkapallossa ei ole cheerleadereita, ei tappeluita, eikä olutta. Suomen futismaajoukkueen matseissa alkoholin myynti on kielletty pelin aikana, sekä tunti ennen että jälkeen matsin järjestyshäiriöiden välttämiseksi. Tästä huolimatta, esim. MM 2014 karsinnoissa Ranskaa vastaan stadionilla oli yli 30 000 katsojaa, ja lisäksi Espanja matsiin on jo myyty yli 30 000 lippua, vaikka peli pelataan puolen vuoden päästä. Tämä siitä huolimatta, että Suomi on jo käytännössä menettänyt mahdollisuutensa päästä MM 2014 kisoihin.
ts. oletko lätkäfani vai viihdetapahtumafani?
Vuonna 1923 järjestettiin ensimmäinen jääkiekko-ottelun radiolähetys, kun Kanadan OHA:ssa pelattu Midlandin ja Pohjois-Toronton välinen ottelu lähetettiin testilähetyksenä paikallisradiossa.
1961 – Televisio mukana Sveitsin MM-kilpailuissa. Ensimmäinen Jääkiekkokirja ilmestyy.
Suomi – Kanada MM-ottelu oli turnauksen toistaiseksi odotetuin kamppailu meidän kiekkofanien kannalta. Samalla se oli toistaiseksi kovin koetinkivi Leijonajoukkueelle ja turnauksen ensimmäinen ottelu johon Suomi lähti altavastaajana. Tällöinhän MM jääkiekko vedonlyönti 2024 onkin parhaimmillaan!
13.10.2022 Suomi Valkoinen vs Saksa
Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue oli lähes kolmen vuosikymmenen ajan kiistatta maailman kolmanneksi paras joukkue Kanadan ja USA:n perässä. Naisten MM-kisoissa vuonna 2019 Suomi otti yhden stepin eteenpäin nappaamalla kotikisoissa MM-hopeaa, ja olihan Suomi tuossa ottelussa hetken jopa maailmanmestari... Puolestaan 2022 turnauksessa Suomi alisuoritti rajusti ja putosi B-lohkoon.
SUOMI VS SAKSA NAISTEN JÄÄKIEKON ALLE 18 ..
Alta näet ohjelman ja kisojen aikana päivittyvät tulokset.To 2.1.
19.00: Ruotsi - Latvia
21.30: USA - SveitsiPe 3.1.
00.00: Suomi - Slovakia
2.30: Tshekki - KanadaJääkiekon nuorten MM-kisoissa pelataan yksinkertaiset alkulohkot, joissa kukin joukkue kohtaa kaikki lohkonsa vastustajat kerran.
Suomi-Saksa Jääkiekko-ottelu MM-kisoissa 2023
Voit katsoa Jääkiekon MM-kisojen 2024 kaikki live streamit Kansainvälisen Jääkiekkoliiton IIHF:n viralliselta YouTube-kanavalta ilmaiseksi VPN-yhteyden avulla. Lähetykset ovat täysin ilmaisia kaikissa maissa, joihin ei ole myyty. Suomessa kaupalliset kanavat omistavat lähetysoikeudet ja lähetykset on blokattu. VPN-sovelluksella voit muuttaa virtuaalisen sijaintisi pois Suomesta, jolloin lähetykset näkyvät Suomen sijainnista täysin ilmaiseksi.
SUOMI VS SAKSA SIJOITUSPELI NAISTEN JÄÄKIEKON ..
Vuonna 2025 Venäjä ei kuitenkaan ole mukana jääkiekon MM-kisoissa, sillä maa on edelleen suljettuna kaiken kansainvälisen jääkiekkotoiminnan ulkopuolelle.
SUOMI VS SAKSA SIJOITUSPELI NAISTEN JÄÄKIEKON MAAILMANMESTARUUS 2023
Asia tekstiä! Itse olen erityisesti kotimaisen futiksen suuri ystävä, jääkiekkoa tuli joskus pentuna vähän katseltua, mutta enää ei tule lainkaan seurattua kyseistä lajia.
Joskushan oli joku äänestys, missä kysyttiin minkä turnauksen voittoa arvostaisit eniten ja lopultahan listan kärjessä oli jääkiekon mm-kulta mikä on aivan naurettavaa. Miten joku voi pitää tämän marginaalilajin b-joukkueiden mm-turnausta arvokkaampana, kuin maailman suosituimman urheilulajin jalkapallon mm-kultaa. Tuntuu siltä, että kaikki suomalaiset eivät pysty käsittämään kuinka pieni laji jääkiekko todellisuudessa on.
Mainitaan vielä, että Veikkausliigan taso ei ole kaukana Ruotsin jalkapalloliiga Allsvenskanista. Nimittäin Turun Inter kävi nappaamassa 0-2 voiton Ruotsin kärkijoukkue AIK:lta kesäkuussa, toinenkin turkulaisjoukkue TPS kävi tuossa reilu vuosi sitten voittamassa Hammarbyn. Esimerkkejä on enemmänkin.
Ei mulla sinäänsä mitään jääkiekkoa vastaan ole, mutta itse en lajista jaksa välittää kaikkine tappeluineen ja mailamiekkailuineen.
Toivottavasti suomalaisetkin älyävät kuinka hieno ja kaunis laji jalkapallo on myös kotimaassa.
Jääkiekon MM 2021 | Välierä | Suomi - Saksa | Maalikooste
Suomi teki juuri yhden kaikkien aikojen kovimmasta urheiluteosta pelaamalla tasan Espanjaa vastaan. Siis Espanjaa, joka on hallitseva Euroopan- ja Maailmanmestari. Suomesta tuli juuri toinen maa, joka EI OLE HÄVINNYT Espanjalle tämän kotikentällään viimeisen 7 vuoden aikana. Tätä voitaisiin aivan hyvin rinnastaa siihen, että Kreikka pelaa lätkässä tasan Kanadan NHL-tähdistä koostuvaa joukkuetta vastaan.
Lisäksi ottaisin kirjoituksessa syyniin myös kisojen talouspuolen.
Kummolaa pilkattiin ja syyteltiin ahneudesta viime vuoden jääkiekon MM-kisojen kovien pääsylippuhintojen takia. En ymmärtänyt moista valitusta lainkaan, eikö jääkiekko ole nimenomaan rikkaiden valtioiden laji? Jos ei ole varaa, ei kannata seurata lajia, tai vaihtoehtoisesti miettiä onko matsiin menossa sittenkin vain humaltumaan, eikä itse lajin hienouden tai omien kannustamisen takia. Jalkapallon 2010 MM-kisoihin oli puolestaan jaossa 3 miljoonaa pääsylippua hintahaarukan sijoittuessa 120-730 euron välille, eikä kukaan valittanut.
Vuoden 2012 jääkiekon MM-kisojen budjetti oli 20 miljoonaa euroa, kun taas 2012 jalkapallon EM-kisojen budjetti oli 1,5 miljardia euroa. Venäjän vuoden 2018 jalkapallon MM-kisojen budjetti on puolestaan 15 miljardia euroa.
Jalkapallossa on kyse jostain niin käsittämättömän suuresta asiasta, ettei Suomessa voida sitä koskaan ymmärtää. Espanjalaiset asettavat jalkapallon uskonnonkaltaiseen asemaan, ja päätyvät mieluummin katsomaan peliä kuin harrastamaan seksiä. Siksi tasapeli hallitsevaa maailmanmestaria vastaan on jotain aivan käsittämätöntä. Jotain aivan järjetöntä. Jotain aivan MAHTAVAA mitä ei olla suomalaisessa urheilussa koettu pitkiin aikoihin
Jääkiekon MM 2019 Välierä Suomi vs
Ulkomailla asuville Katsomo on kuitenkin paras netti-tv kanava, mistä MM jääkiekkoa näkee ilmaiseksi netissä suomenkielisellä selostuksella. . Katsomo vaatii kirjautumisen.